Julkaisupäivä: 10.1.2026
1900-lukua on usein kutsuttu ideologioiden vuosisadaksi. Harvat aatteet ovat kuitenkaan muokanneet maailmanhistoriaa yhtä syvästi – ja yhtä tuhoisasti – kuin kommunismi ja kansallissosialismi. Molemmat lupasivat parempaa tulevaisuutta aikana, jolloin vanhat rakenteet olivat murtumassa. Molemmat myös johtivat järjestelmiin, joissa yksilö alistettiin ideologialle ja valtio oikeutti väkivallan osaksi arkea.
Näitä ideologioita verrataan usein toisiinsa, joskus jopa väittäen niiden olevan saman kolikon kaksi puolta. Tämä rinnastus on ymmärrettävä, mutta historiallisesti ongelmallinen. Kommunismi ja kansallissosialismi syntyivät eri lähtökohdista, vastasivat eri kysymyksiin ja perustuivat täysin erilaisiin käsityksiin ihmisestä ja yhteiskunnasta.
Kommunismi syntyi 1800-luvun teollistuvan Euroopan oloissa vastauksena taloudelliseen eriarvoisuuteen. Karl Marxin ja Friedrich Engelsin mukaan kapitalismi perustui rakenteelliseen riistoon, jossa tuotantovälineiden omistajat hyötyivät enemmistön työstä. Marxilaisessa ajattelussa historian liikkeellepaneva voima on luokkataistelu, ja kapitalismi nähtiin vain välivaiheena matkalla kohti luokatonta yhteiskuntaa.
Teoriassa kommunismin päämääränä oli tasa-arvoinen ja lopulta jopa valtioton yhteiskunta. Käytännössä tie tähän päämäärään kulki vallankumouksen ja keskitetyn vallan kautta. Vuoden 1917 lokakuun vallankumous Venäjällä nosti bolševikit valtaan, ja Neuvostoliitosta tuli ensimmäinen kommunistinen valtio. Alkuperäiset lupaukset rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta väistyivät nopeasti pakkokeinojen tieltä. Stalinin kaudella pakkokollektivisointi, poliittiset puhdistukset ja työleirijärjestelmä johtivat miljoonien kuolemaan.
Kiinassa Mao Zedong sovelsi kommunismia omiin olosuhteisiinsa. Suuri harppaus eteenpäin ja kulttuurivallankumous olivat yrityksiä pakottaa todellisuus ideologian muottiin. Seurauksena oli historian mittakaavassa poikkeuksellisia nälänhätiä, yhteiskunnallinen kaaos ja kymmeniä miljoonia kuolonuhreja. Äärimmilleen vietynä kommunismi näyttäytyi Kambodžassa, jossa Punaiset khmerit pyrkivät luomaan välittömästi agraarikommunistisen yhteiskunnan – hinnalla millä hyvänsä.
Kansallissosialismi syntyi täysin toisenlaisessa ympäristössä. Ensimmäisen maailmansodan jälkeinen Saksa oli poliittisesti, taloudellisesti ja henkisesti kriisissä. Kansallinen nöyryytys, talousromahdus ja pelko kommunismista loivat otollisen maaperän äärinationalistiselle liikkeelle. Adolf Hitlerin muotoilema kansallissosialismi ei perustunut luokkaan vaan rotuun. Ihmisen arvo määriteltiin biologian ja kansallisen kuulumisen perusteella.
Natsi-Saksassa demokratia purettiin nopeasti. Yhteiskunta alistettiin johtajaperiaatteelle, oppositio murskattiin ja valtio ryhtyi järjestelmällisesti vainoamaan vähemmistöjä. Holokausti ei ollut historian poikkeama, vaan ideologian looginen seuraus: rotuoppi teki joukkotuhosta moraalisesti hyväksyttävää.
Kommunismia ja kansallissosialismia yhdistää ennen kaikkea niiden totalitaarinen toteutus, ei ideologinen ydin. Molemmat keskittivät vallan, rajoittivat vapauksia ja oikeuttivat väkivallan. Ne erosivat kuitenkin ratkaisevasti siinä, mitä ne pitivät yhteiskunnan perusjakolinjana ja millä perusteella ihmisarvo määriteltiin.
Historia osoittaa, että ideologia muuttuu vaaralliseksi silloin, kun se asetetaan yksilön ja ihmisarvon yläpuolelle. Tässä mielessä 1900-luvun äärimmäiset aatteet eivät ole vain menneisyyden ilmiöitä, vaan varoituksia.
kirjoittaja: Aksu
Operaatiokeskus/Aksu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti