Julkaisupäivä: 10.1.2026
Totalitarismi mielletään usein menneisyyden ilmiöksi. Se liitetään diktatuureihin, univormuihin ja historian kauhuihin. Tämä ajatus on vaarallinen. Totalitarismi ei katoa, se muuttaa muotoaan. Nykyajassa se ei välttämättä marssi kaduilla, vaan hiipii arkeen kielen, teknologian ja turvallisuuspuheen kautta.
Totalitarismi ei koskaan esittele itseään sorrona. Se lupaa suojelua, vakautta ja oikeudenmukaisuutta. Nykyisessä maailmassa vallan keskittyminen voi tapahtua myös näennäisesti demokraattisissa järjestelmissä, kun poikkeustiloista tulee pysyviä ja kriittinen puhe leimataan yhteiskunnalliseksi uhaksi.
Kieli on totalitarismin ensimmäinen taistelukenttä. Kun sanojen merkityksiä muutetaan, myös todellisuus muuttuu. Kritiikistä tulee vihamielisyyttä, erimielisyydestä vastuuttomuutta ja vallan vastustamisesta moraalinen vika. Itsesensuuri on modernin totalitarismin tehokkain muoto, koska se ei vaadi pakkoa.
Turvallisuus on kautta historian ollut tehokkain perustelu vapauksien rajoittamiselle. Digitaalinen valvonta ja massadata tekevät tästä ennennäkemättömän helppoa. Vallankäyttö ei vaadi väkivaltaa, kun käyttäytymistä voidaan ohjata huomaamattomasti.
Polarisaatio syventää kehitystä. Kun vastapuolta ei enää nähdä väärässä olevana kansalaisena, vaan moraalisesti uhkaavana ryhmänä, demokraattinen keskustelu lakkaa. Totalitarismi ei aina kaada demokratiaa – joskus se vain tyhjentää sen sisällöstä.
Totalitarismi ei ala leireistä eikä joukkopidätyksistä. Se alkaa pienistä myönnytyksistä, joita perustellaan poikkeuksilla. Historiallisesti ihmiset harvoin huomaavat elävänsä sen kynnyksellä. Jälkikäteen merkit ovat ilmeisiä, hetkessä ne tuntuvat järkeviltä kompromisseilta.
Demokratia ei ole pysyvä tila, vaan jatkuva prosessi. Totalitarismi voittaa harvoin ulkoisella hyökkäyksellä. Se voittaa silloin, kun luovumme vastarinnasta sisäisesti.
Historia ei huuda. Se kuiskaa. Kuulemmeko sen ajoissa?
kirjoittaja: Aksu
Operaatiokeskus/Aksu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti