 |
| AI Kuva |
NATO:n yhtenäisyys ei ole uusi koetinkivi
NATO:n yhtenäisyys nousee esiin aina, kun suurvaltojen intressit, alueellinen turvallisuus ja liittolaisten keskinäiset ristiriidat kohtaavat. Historiallisesti liitto on kuitenkin osoittanut huomattavaa kestävyyttä. 1970-luvun Kyproksen kriisi, jossa Turkki ja Kreikka – molemmat NATO-maita – ajautuivat aseelliseen konfliktiin, on tästä usein käytetty esimerkki. Liitto ei hajonnut, vaikka jännitteet olivat poikkeuksellisen vakavat. Diplomatia, poliittinen painostus ja jatkuva neuvotteluyhteys pitivät rakenteen kasassa.
Tämä historiallinen kokemus on olennaisen tärkeä nykyhetkeä ajatellen. Se osoittaa, että NATO on ennenkin selvinnyt sisäisistä kriiseistä ilman, että sen perusta mureni. Siksi myös nykyiset kiistat, kuten Grönlantiin ja arktiseen turvallisuuteen liittyvät jännitteet, tulisi ensisijaisesti pyrkiä ratkaisemaan ennaltaehkäisevästi ja poliittisin keinoin.
Lehdistölainaus:
Le Monde kirjoitti tammikuussa 2026, että "NATO:n todellinen vahvuus ei ole yksimielisyydessä, vaan kyvyssä hallita erimielisyyksiä ilman, että liittouman perusrakenne särkyy" (Le Monde, Ranska).
Yhdysvaltojen painopisteen siirtymä ja Euroopan vastuu
Yhdysvaltojen strateginen huomio on jo pidempään siirtynyt kohti Indo–Tyynenmeren aluetta. Tämä kehitys ei ole Euroopalle yllätys, vaan osa laajempaa, sovittua muutosta, jossa Euroopan maiden odotetaan kantavan aiempaa suurempaa vastuuta omasta puolustuksestaan. Tavoitteena on, että vuoteen 2027 mennessä Eurooppa olisi sotilaallisesti ja poliittisesti valmiimpi toimimaan itsenäisemmin osana NATOa.
Eurooppalaiset johtajat ovat viime vuosina toistuvasti todenneet, että puolustus ei voi enää nojata yksinomaan Yhdysvaltoihin. EU:n puolustuskomissaari Andrius Kubilius on korostanut, että mahdolliset Yhdysvaltojen joukkojen vähennykset Euroopassa on toteutettava hallitusti ja tiiviissä yhteistyössä liittolaisten kanssa.
Lehdistölainaus:
Financial Times totesi analyysissään: "Washingtonin katse kääntyy Aasiaan, mutta Euroopan turvallisuus ei katoa – vastuu vain jakautuu uudelleen" (Financial Times, Iso-Britannia).
Itäinen Eurooppa ja sotilaallinen todellisuus
Samaan aikaan, kun Yhdysvallat puhuu resurssiensa uudelleen kohdentamisesta, se on käytännössä vahvistanut sotilaallista läsnäoloaan NATO:n itäisellä laidalla. Puolassa on noin 10 000 yhdysvaltalaissotilasta, ja Baltian maissa useita tuhansia. Tämä ei ole ristiriitaista, vaan osoitus siitä, että Venäjän aiheuttama uhka itäisessä Euroopassa nähdään edelleen erittäin vakavana.
Kyse on viestistä: NATO ei ole vetäytymässä Euroopasta, mutta se odottaa eurooppalaisten liittolaisten ottavan suuremman roolin kokonaispuolustuksessa.
Lehdistölainaus:
Reuters raportoi: "Yhdysvaltojen vahvistunut läsnäolo Puolassa ja Baltiassa on tarkoitettu rauhoittamaan liittolaisia ja estämään Venäjän laskelmat" (Reuters, kansainvälinen uutistoimisto).
Trumpin kritiikki ja eurooppalainen epämukavuus
Presidentti Donald Trump on ilmaissut toistuvasti turhautumisensa Euroopan puolustuspolitiikkaan. Hänen mukaansa Euroopassa puhutaan paljon yhteisistä arvoista ja turvallisuudesta, mutta puolustusmenojen kasvattaminen ja konkreettiset teot etenevät liian hitaasti.
Vaikka Trumpin retoriikka on ollut monille eurooppalaisille kova ja epämiellyttävä, se on samalla pakottanut EU-maat katsomaan peiliin. Useissa maissa puolustusbudjetteja onkin nostettu viime vuosina ennätyksellisesti.
Lehdistölainaus:
Der Spiegel kirjoitti: "Trump sanoo ääneen sen, mitä Yhdysvallat on ajatellut hiljaa jo vuosia: Euroopan on kannettava suurempi vastuu omasta turvallisuudestaan" (Der Spiegel, Saksa).
Grönlanti ja harmaan vaiheen uhka
Grönlanti on noussut osaksi laajempaa suurvaltakamppailua. Huoli niin sanotuista "vihreistä miehistä" – tunnuksettomista sotilaallisista tai puolisotilaallisista toimijoista – ei ole teoreettinen. Venäjän toiminta Ukrainassa ja Kiinan laajentuva läsnäolo arktisella alueella ovat tehneet harmaan vaiheen operaatioista todellisen uhkakuvan.
Pelkkä kansainvälinen paheksunta ei välttämättä estä tällaisia toimia. Siksi sekä NATO:n että EU:n kyky toimia nopeasti ja uskottavasti on ratkaisevaa.
Lehdistölainaus:
The Guardian kirjoitti: "Grönlanti on arktinen testi lännelle: kysymys ei ole vain alueesta, vaan siitä, reagoidaanko hybridivaikuttamiseen ajoissa" (The Guardian, Iso-Britannia).
Olisiko Venäjän suhteen voitu toimia toisin?
Nykyisessä vastakkainasettelussa herää väistämättä kysymys siitä, olisiko Venäjä pitänyt kylmän sodan jälkeen sitoa tiiviimmin lännen turvallisuusrakenteisiin. NATO:n itälaajeneminen nähtiin Venäjällä uhkana, ja tämä kokemus on ollut keskeinen osa nykyistä konfliktia.
Tämä ei oikeuta Venäjän aggressiota, mutta auttaa ymmärtämään, miksi turvallisuusjärjestelmä Euroopassa on nyt näin hauras.
Lehdistölainaus:
Le Figaro totesi analyysissään: "Venäjän eristäminen ei tuonut vakautta – se siirsi vastakkainasettelun uudelle tasolle" (Le Figaro, Ranska).
Voisiko EU olla osa ratkaisua?
EU ei ole sotilasliitto NATO:n tapaan, mutta sen poliittinen, taloudellinen ja institutionaalinen painoarvo on merkittävä. Yhteinen eurooppalainen puolustuskyky, parempi koordinaatio ja strateginen selkeys voisivat tehdä EU:sta vakauttavan toimijan maailmassa, jossa suurvaltojen välinen vastakkainasettelu syvenee.
EU:n rooli ei ole korvata NATOa, vaan vahvistaa sitä. Jos Eurooppa kykenee yhdistämään uskottavan puolustuksen ja aktiivisen diplomatian, se voi toimia sillanrakentajana – tai vähintään estää kriisien hallitsemattoman eskaloitumisen.
Lehdistölainaus:
Financial Times kiteytti: "Euroopan strateginen autonomia ei tarkoita irtautumista Yhdysvalloista, vaan kykyä toimia silloin, kun Yhdysvallat ei voi tai halua" (Financial Times, Iso-Britannia).
Tämä kirjoitus perustuu kirjoittajan omiin pohdintoihin ja näkemyksiin ajankohtaisesta turvallisuuspoliittisesta tilanteesta sekä julkisesti käytyyn eurooppalaiseen keskusteluun. Esitetyt arviot eivät edusta minkään tahon virallista kantaa.
Aksu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti