Sanders nosti aluksi esiin Iranin yhteiskunnan monimutkaisuuden. Vaikka maa on autoritaarinen, siellä on viime vuosina nähty ihmisten taistelevan kaduilla naisten oikeuksien ja ammattiliittojen parempien palkkojen puolesta. Maassa järjestetään vaaleja ja käydään julkista keskustelua, mikä erottaa sen monista muista alueen autoritaarisista valtioista, kuten Saudi-Arabiasta. Mortazavi vahvisti, ettei Iran ole monoliitti tai yhden miehen show, kuten lännessä usein kuvataan. Maassa vaikuttaa erilaisia liikkeitä, kansalaisyhteiskunta ja vahva naisliike, mistä esimerkkinä on vuoden 2022 "Nainen, elämä, vapaus" -liike. Myös maan poliittisen järjestelmän sisällä on erilaisia suuntauksia maltillisista ja uudistusmielisistä aina tiukan linjan konservatiiveihin.
Parsi lisäsi, että Iranissa on käyty kamppailua demokratian puolesta jo yli sadan vuoden ajan. Tämä kamppailu on ollut sisäsyntyistä ja kansan itsensä johtamaa. Parsin mukaan sotaa haluavat tahot pyrkivät tietoisesti esittämään Iranin mahdollisimman mustavalkoisena, kieltäen maltillisten voimien ja mielipide-erojen olemassaolon järjestelmän sisällä. Tällainen yksinkertaistettu kuva on tarpeellinen sodan oikeuttamiseksi. Toossi huomautti, että juuri nämä maan sisäiset, ruohonjuuritason oppositioäänet, jotka vastustavat sekä islamilaisen tasavallan autoritaarisuutta että ulkomaista sotilaallista väliintuloa, sivuutetaan Washingtonin keskusteluissa lähes täysin.
Keskustelu siirtyi historialliseen kontekstiin, erityisesti vuoden 1953 tapahtumiin, jotka ovat monille amerikkalaisille tuntemattomia. Tuolloin Iran oli nouseva demokratia, jonka parlamentti valitsi pääministeriksi Mohammad Mosaddeghin. Hän vaati, että vähintään puolet Iranin öljytuloista tulisi ohjata maan omalle kansalle. Tuolloin Iranin öljyä hyödyntänyt Iso-Britannia ei suostunut tähän, vaan halusi pitää tulot itsellään ja tarjosi Iranille vain 5-10 prosentin osuutta. Brittien yritykset suostutella Yhdysvallat syrjäyttämään Mosaddegh onnistuivat lopulta kylmän sodan aikaisella argumentilla: hänen väitettiin olevan vaarassa kääntyä kommunistiksi. Tämän seurauksena CIA ja Ison-Britannian tiedustelupalvelu syrjäyttivät demokraattisesti valitun johtajan ja palauttivat valtaan shaahin.
Mortazavin mukaan historioitsijat pitävät tätä vallankaappausta yhtenä vuoden 1979 vallankumouksen peruskivistä. Vuoden 1953 tapahtumat juurruttivat iranilaiseen yhteiskuntaan yli poliittisten rajojen ulottuvan amerikkalaisvastaisuuden. Vallankaappausta käytettiin myös suunnitelmana CIA:n myöhemmille operaatioille ympäri maailmaa. Esimerkiksi kuuluisa panttivankikriisi johtui osittain vallankumouksellisten opiskelijoiden pelosta, että CIA suunnittelisi suurlähetystöstä käsin uutta vallankaappausta. Toossin mukaan shaahin aika merkitsi 25 vuoden diktatuuria, jota Yhdysvallat tuki. Parsin mukaan Iran oli shaahin aikana sosiaalisesti paljon vapaampi kuin nykyään, mutta poliittisesti erittäin sortava. Valta oli keskitetty täysin shaahille, toisin kuin nykyisessä järjestelmässä, jossa valta on hajautetumpaa, mikä tekee siitä kestävämmän ja vaikeammin kaadettavan.
Kun paneeli siirtyi käsittelemään nykyistä konfliktia, Mortazavi nosti esiin Yhdysvaltain esittämien perustelujen ristiriitaisuuden. Syiksi on tarjottu milloin ydinohjelmaa – jonka väitettiin jo tuhotun – milloin ohjusohjelmaa ja milloin iranilaisille tuotavaa vapautta. Siviili-infrastruktuuriin putoavat pommit eivät kuitenkaan hänen mukaansa tuo vapautta. Mortazavi huomautti, ettei sota nauti tukea Yhdysvaltain kansalaisten keskuudessa, sillä aiemmat konfliktit Lähi-idässä, kuten Afganistanissa ja Irakissa, ovat osoittautuneet biljoonien dollarien epäonnistumisiksi, jotka ovat vain pahentaneet kohdemaiden tilannetta.
Toossi näki konfliktin juurten juontavan presidentti Trumpin ensimmäiselle kaudelle, jolloin tämä vetäytyi Iranin ydinsopimuksesta Israelin pääministerin Benjamin Netanyahun ja suurten rahoittajiensa, kuten Sheldon Adelsonin, kehotuksesta. Toossin mukaan Trump sai uskoa, että Iranin hallinto on hauras ja romahtaisi yhden suuren iskun myötä. Nyt Hormuzinsalmi on suljettu, Yhdysvaltain tukikohtiin hyökätään, Israel ottaa osumaa, eikä Iranin hallinto näytä romahduksen merkkejä. Parsi lisäsi hallinnon esittäneen lukuisia eri tarinoita sodan syistä, joista yksikään ei ole ollut vakuuttava. Yksi esitetty syy oli väite välittömästä uhasta, koska Israel oli aikeissa hyökätä Iraniin ja Yhdysvallat uskoi Iranin iskevän takaisin. Parsin mukaan Yhdysvalloilla olisi ollut mahdollisuus estää Israelia vaarantamasta yhdysvaltalaisjoukkoja, mutta todellisuudessa välitöntä uhkaa ei ollut olemassa ennen kuin Trump sijoitti kolmanneksen Yhdysvaltain laivastosta Persianlahdelle ja Arabianmerelle.
Sanders kysyi Israelin ja Netanyahun roolista ja tavoitteista tässä konfliktissa. Parsi selitti Israelin uskovan saavuttavansa turvallisuuden vain dominoimalla koko aluetta, ei tasapainottamalla tai hallitsemalla uhkia. Israelille ei ole väliä, kuka on Iranin seuraava korkein johtaja, kunhan maalla ei ole sotilaallista, taloudellista tai poliittista kykyä haastaa Israelin valta-asemaa. Nykyinen sota palvelee juuri tätä tarkoitusta tuhoamalla Irania ja viivästyttämällä sen kehitystä kymmenillä vuosilla, vaikka se samalla horjuttaisi koko aluetta ja globaaleja markkinoita. Mortazavi oli samaa mieltä korostaen, ettei Israel välitä iranilaisille suunnatusta vapauden retoriikasta; todellisuudessa maahan pudotetaan pommeja, jotka tuhoavat infrastruktuuria ja vaativat vuosien jälleenrakennuksen tiukkojen pakotteiden alaisena.
Paneeli käsitteli myös sodan inhimillistä hintaa. Mortazavi kertoi sukulaistensa ja ystäviensä paenneen Teheranista. Ihmiset ovat kauhuissaan jatkuvista pommituksista, jotka tuntuvat summittaisilta. Iranissa ei ole Israelin kaltaista sotainfrastruktuuria, kuten sireenejä tai pommisuojia. Parsi mainitsi Israelin alkaneen ottaa kohteekseen myös pankkeja, jotka sijaitsevat keskellä asuinalueita. Teheranin öljynjalostamoiden pommittaminen puolestaan peitti kaupungin savuun ja aiheutti happosateita.
Erityisen järkyttävänä esimerkkinä Mortazavi nosti esiin Minabin kaupungissa tapahtuneen iskun alakouluun sodan ensimmäisenä päivänä. Koulua vastaan tehtiin kaksi erillistä iskua, joiden seurauksena kuoli 170–180 ihmistä, joista suurin osa oli 7–12-vuotiaita lapsia. Toinen isku osui rukoushuoneeseen, jonne eloonjääneet oppilaat ja heitä hakemaan tulleet vanhemmat oli koottu. Iskua yritettiin ensin vierittää iranilaisten itsensä syyksi, mutta myöhemmin selvisi aseiden olleen Tomahawk-ohjuksia, joita Iranilla ei ole. Kohteen väitettiin olleen osa laivaston infrastruktuuria kymmenen vuotta aiemmin, mutta julkisesti saatavilla olevat kartat osoittivat sen olleen koulu jo vuosien ajan. Mortazavin mukaan Human Rights Watch on vaatinut tapauksen tutkimista sotarikoksena.
Parsi huomautti siviilikohteiden, kuten puistojen ja historiallisten kohteiden, tuhoutumisesta ja viittasi tekoälyn mahdolliseen käyttöön kohteiden valinnassa. Yksi pommitettu kohde oli nimeltään "Poliisipuisto", jolla ei nimestään huolimatta ole mitään tekemistä poliisin kanssa. Sanders toi esiin huolensa kansainvälisen oikeuden murenemisesta. Yksittäisellä valtiolla ei ole oikeutta hyökätä toiseen maahan yksipuolisesti ilman provokaatiota. Lisäksi iskujen ajoittuminen keskelle neuvotteluja on hänen mukaansa äärimmäisen kyseenalaista. Parsi varoitti, että Yhdysvaltojen toiminta vie pohjan siltä, että maa voisi tulevaisuudessa tuomita muiden valtioiden, kuten Kiinan tai Venäjän, tekemiä hyökkäyksiä.
Tulevaisuuden suhteen panelistit olivat pessimistisiä. Parsi uskoo tilanteen pahenevan ja Trumpin yrittävän kääntää epäonnistuneen strategiansa voitoksi jatkamalla pommituksia. Iran puolestaan käy selviytymistaistelua ja pyrkii luomaan pelotteen laajentamalla konfliktia. Toossi varoitti konfliktin strategisista seurauksista Yhdysvalloille. Iran on iskenyt Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten tukikohtiin ja tutkalaitteistoihin. Yhdysvallat joutuu siirtämään ohjuspuolustusjärjestelmiä muualta maailmasta, muun muassa Etelä-Koreasta ja Ukrainasta, Lähi-itään, mikä Toossin mukaan on strateginen fiasko. Parsi ei myöskään sulkenut pois yhdysvaltalaisten maajoukkojen, erityisesti erikoisjoukkojen, lähettämistä Iraniin.
Media sai paneelilta voimakasta kritiikkiä. Mortazavin mukaan Yhdysvaltojen valtamedia ei käsittele sotaa riittävän objektiivisesti. Siviilien ja erityisesti lasten kuolemia ei käsitellä samalla painoarvolla kuin muiden konfliktien kohdalla. Ihmisten epäinhimillistäminen on hänen mukaansa keskeinen osa uutisointia, mikä palvelee sodan jatkamista. Paneeli päättyi yhteiseen huoleen Iranin demokratiakehityksen taantumisesta. Parsi muistutti, että ilman ydinsopimuksesta vetäytymistä ja pakotteiden palauttamista Iranin keskiluokka olisi voinut kasvaa ja vaatia enemmän vapauksia. Nyt pakotteet ja sota ovat heikentäneet kansalaisyhteiskuntaa ja vahvistaneet autoritaarisen hallinnon turvallisuuskoneistoa.
Senaattori Sanders päätti keskustelun korostamalla, ettei Yhdysvaltojen tulisi tukea dehumanisoivaa sotaa tai pommittaa kouluja ja sairaaloita. Hänen mukaansa Yhdysvaltojen kansa ymmärtää tämän ja haluaa mieluummin rakentaa kouluja ja ruokkia ihmisiä omassa maassaan kuin tuhota infrastruktuuria Iranissa.
Kirjoittaja (Aksu)
Lähde: Senator Bernie Sanders / Why Did Trump Go to War With Iran? A Conversation With Experts (https://www.youtube.com/watch?v=wx7l-ZNE4x8)
Päivämäärä: 14.3.2026
Operaatiokeskus/Aksu
