 |
| Sotilasliittojen valtasuhteet ja kulissien takaiset strategiat korostuvat Lähi-idän kiristyvässä ilmapiirissä, kun täsmäiskut ja nopeat vastatoimet määrittelevät konfliktin laajenevia rajoja. AI Kuva/Gemin Nano Banana 2 |
Vallankumouskaartin komentajan salamurha Iranissa ja ohjusiskuja Lähi-idässä – Yhdysvaltain ja Israelin toimet polttopisteessä
Lähi-idästä on saatu merkittäviä uutisia, kun Iranin pääkaupungin Teheranin länsiosissa on toteutettu kohdennettu salamurha. Samaan aikaan Israelin pohjoisosiin on kohdistunut hyökkäys Iranin vallankumouskaartin (IRGC) alaisuudessa toimivan Hizbollah-siiven taholta.
Vastatoimena Israelin puolustusvoimat (IDF) ovat pommittaneet voimakkaasti Etelä-Libanonia viimeisten tuntien aikana. Myös Iranissa on havaittu merkittävää ilmatorjuntatoimintaa. Meneillään olevat diplomaattiset neuvottelut ovat ajautuneet umpikujaan, eikä islamilainen tasavalta osoita yhteistyöhalukkuutta, vaan on ilmoittanut valmistautuvansa sotaan, jota on luonnehdittu "Iranin sodaksi 2.0". Globaalin uutiskanava Tousi TV:n ja Amaya Tusin katsauksessa sivuttiin myös Iranin sisäistä liikehdintää, johon osallistuvat tammikuun kansannousua johtanut kuolematon kaarti, vakinaisen armeijan loikkarit sekä opposition johtaja, kruununprinssi Reza Pahlavi.Suur-Teheranin länsiosissa tapahtui massiivinen räjähdys, joka oli kohdennettu salamurha korkea-arvoista vallankumouskaartin johtajaa kohtaan. Kohteena oli kenraali Vahed Hakhan, jonka on kerrottu tulleen eliminoiduksi. Hakhan toimi suorassa alaisuudessa Ahmed Vahidille, joka johtaa vallankumouskaartia Iranissa. Hakhan oli keskeinen hahmo, sillä hän toimi yhdyshenkilönä kaartin armeijan ja islamilaisen tasavallan valtionmedian (IIB) eli hallinnon propagandakoneiston välillä. Hän vastasi armeijan ja valtionmedian välisistä satelliittisopimuksista sekä Khatam al-Anbiya -prikaatin asioista. Isku tapahtui vallankumouskaartin asuinkompleksissa, jota verrataan Neuvostoliiton ja Stalinin aikaisiin massiivisiin rakennuksiin, joihin hallinnon jäsenet keskitetään tiiviin valvonnan helpottamiseksi. Iskun tapahtumapaikka sijaitsi aivan Karajin eteläpuolella, joka on strategisesti merkittävä alue lukuisten vallankumouskaartin tukikohtien vuoksi. Alue on tullut tunnetuksi myös Yhdysvaltain aiemmin tuhoamasta keskeneräisestä sillasta, jota vallankumouskaarti käytti kuljetuksiin Karajin ja Teheranin välillä, vaikka länsimainen media virheellisesti uutisoi sen olleen siviili-infrastruktuuria.
Iranin viranomaisten ensimmäinen reaktio asuinkompleksin räjähdykseen oli sen selittäminen "kaasuvuodoksi". Totuuden valjettua virallinen uutisointi tapahtumasta lopetettiin, mutta viranomaiset ehtivät myöntää vähintään neljän ihmisen loukkaantuneen asuinrakennuksessa. Paikallisen palolaitoksen mukaan isku osui 40 asunnon kompleksin kolmanteen kerrokseen, ja todellisten uhrilukujen odotetaan olevan paljon suurempia, vaikka hallinto salaa tiedot. Iskun tekijä ei ole ilmoittautunut, mikä on tyypillistä Yhdysvalloille ja Israelille vallitsevien tulitaukojen aikana, sillä vastuun ottaminen ei olisi heidän intresseissään.
Samanaikaisesti Iranin eteläosissa, erityisesti Persianlahden satamakaupungeissa Hormozganissa ja Bushehrissa, on raportoitu voimakkaasta ilmatorjuntatoiminnasta. Myös Karajin alueella on havaittu toistuvasti hävittäjätoimintaa ja valoilmiöitä taivaalla sekä eilen että tänään, ilman että hallinto on antanut asiasta minkäänlaista selitystä.
Uudet tiedot vahvistavat myös aiempia salamurhia. Kaksi päivää aiemmin Yhdysvallat toteutti iskuja Iranin eteläosissa Qeshmin saarella ja Lounais-Iranissa sijaitsevassa Bushehrissa. Iranin vallankumouskaarti joutui poikkeuksellisesti vahvistamaan nämä tappiot vain kahden päivän sisällä, kun normaalisti vastaavassa kestäisi viikkoja. Iskuissa eliminoitiin kaksi vallankumouskaartin komentajaa: luutnantti Sen Najarpur Qeshmin saarella Hormozganin maakunnassa sekä Mohsen Seapos Bushehrissa. Seapos toimi vallankumouskaartin ilmailuvoimien logistiikkapäällikkönä.
Uutisraportti nosti esiin myös muita kansainvälisen politiikan ja yhteiskunnan yksityiskohtia, jotka risteävät alueen tapahtumien kanssa. Esimerkiksi Pakistanin roolin ja elämänkohtalon Iranin suunnalla nähtiin kiteytyvän pitkälti maan omien etujen ajamiseen ja Intian asemien heikentämiseen. Raportissa käsiteltiin lisäksi Israelin päätöstä vetää takaisin ilmatukeaan, mikä johtui suoraan Yhdysvaltain johdon linjauksista. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin vaatiessa taukoa operaatioihin, Israel on noudattanut näitä ohjeita, mikä asettaa uutiskatsauksen mukaan kyseenalaiseksi ulkopuoliset arviot siitä, että Israel kontrolloisi Yhdysvaltain päätöksentekoa, kun kerran Yhdysvaltain presidentti tosiasiallisesti sanelee ehdot. Katsauksessa mainittiin samalla joukko satunnaisia yleisöhavaintoja, kuten baptistiveljien terveiset raamattupiiristä, ehdotus jalkapallon MM-kisojen varjolla pakenemisesta Meksikon Tijuanaan tequila-naukkujen äärelle sekä huomio ylienergiseen "hatar"-musiikin soittajaan ja asukokonaisuuksiin, joiden kohdalla pohdittiin, onko energianlähteenä käytetty suuria määriä Red Bullia tai vastaavia aineita.
Lisäksi nostettiin esiin historiallinen näkökulma Teheranin entiseen pormestariin ja vallankumouskaartin komentajaan, Mohammad Bagher Ghalibafiin, joka oli osallisena massiivisessa kavallus- ja korruptioskandaalissa 20-30 vuotta sitten. Hänen pormestarikaudellaan pääkaupungissa koettiin myös opiskelijamielenosoituksia, joissa vaadittiin yksinkertaisesti sananvapautta ja vapaata lehdistöä – asia, jota uutisraportissa luonnehdittiin tyhmäksi teoksi Iranissa, koska sellaista ei siellä tulla saamaan. Ghalibaf antoi tuolloin turvallisuusjoukoille ja poliisille määräyksen viedä opiskelijat yliopistorakennusten katoille ja pudottaa heidät suoraan alas katutasoon. Täysin kaaoottista ja epäinhimillistä toimintaa seurattiin maailmalla vaikenemalla ja pitämällä sitä alueelle normaalina käytöksenä.
Raportin lopuksi saatiin vahvistus täysin uudelle iskulle. Iranin islamilaisen tasavallan maavoimat laukaisivat sarjan Fath-360 -lähikantaman ballistisia ohjuksia kurdikohteisiin Irakissa. Koska Yhdysvallat vastaa poikkeuksetta alueella tapahtuviin iskuihin, amerikkalaisten odotetaan tekevän oman vastaiskunsa lähituntien aikana, mikä tarkoittaa poikkeuksellisen kiireistä ja tulenarkaa tilannetta Lähi-idässä. Lopuksi kanavan seuraajia muistutettiin 2c.tv-sovelluksen lataamisesta, jotta he pääsevät käsiksi täysimittaisiin dokumentteihin, haastatteluihin, keskustelufoorumeihin, uutispäivityksiin ja alkuperäissarjoihin.
Lähde: Tousi TV
http://www.youtube.com/watch?v=ya_wFwRG2GQ
Ennennäkemätöntä kuvamateriaalia julki: Massiiviset hallinnon vastaiset mielenosoitukset leviävät Iranissa
 |
| Informaatiosulun rakoillessa Iranin sisältä leviävä kuvamateriaali todistaa ennennäkemättömän laajasta ja yhtenäisestä vastarinnasta, jossa miljoonat kansalaiset uhmaavat hallinnon väkivaltakoneistoa vaatien vapautta ja muutosta. AI Kuva/Gemin Nano Banana 2 |
Historioitsijat tulevat todennäköisesti analysoimaan näitä tapahtumia vuosien ajan. Jopa 88 päivää kestäneiden internet-rajoitusten ja viestintäkatkosten jälkeen Iranin sisältä on vihdoin alkanut levitä kuvamateriaalia, jota maan islamilainen tasavalta yritti epätoivoisesti salata maailmalta. Nyt julkaistut videot paljastavat massiivisen kuilun sen välillä, mitä lännessä ajatellaan miehitetyn Iranin tilanteesta, ja sen, mitä iranilaiset itse yrittävät epätoivoisesti viestiä.
Tilanteen taustalla on skenaario, jossa miljoonat ihmiset jalkautuivat kaduille maanlaajuisesti, mielenosoituksia puhkesi kaikissa suurimmissa kaupungeissa ja kansalaiset haastoivat avoimesti hallituksensa piittaamatta siihen liittyvistä valtavista riskeistä. Samaan aikaan ulkomaailmalla oli lähes kolmen kuukauden ajan erittäin rajoitettu mahdollisuus nähdä tapahtumien todellista luonnetta voimakkaan informaatiosulun ja tahallisten viestintäkatkosten vuoksi.
Länsimaissa – kuten Kanadassa, Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa tai Australiassa – Irania koskeva keskustelu pyörii hyvin usein yksinomaan sen ympärillä, mitä hallitukset, analyytikot, diplomaatit tai journalistit ajattelevat. Esimerkkinä tästä toimii se, kun yhdysvaltalaisvirkamiehet äskettäin vahvistivat Fox News -uutiskanavalle yhdysvaltalaisten ja iranilaisten neuvottelijoiden saavuttaneen yhteisymmärryspöytäkirjan 60 päivän tulitauon pidentämisestä. Tällaisissa poliittisissa käänteissä pysähdytään hyvin harvoin kysymään yksinkertaista kysymystä: mitä tavalliset iranilaiset oikeastaan sanovat ja tekevät.
Tilanne on kansalaisille äärimmäisen henkilökohtainen. Se on henkilökohtainen niille 40 000 iranilaiselle, jotka teurastettiin 8. ja 9. tammikuuta 2026, sekä heidän perheilleen. Maan sisällä elävät ihmiset ovat ymmärrettävästi hermostuneita siitä, että heitä 47 vuotta panttivankina pitänyt totalitaarinen hallinto saattaisi saada kansainväliseltä yhteisöltä jälleen uuden pelastusrenkaan. Ihmiset ovat lähteneet kaduille taistelemaan vapaudestaan, eivätkä he suostu lopettamaan ennen kuin he ovat saavuttaneet täydellisen vapauden.
Kuten Yhdysvaltain presidentti Trump on todennut lukuisia kertoja, Iran on maa, jolla on pitkä ja mahtava historia sekä 2 500 vuoden sivistys. Maata miehittävä rikollinen hallinto ei edusta Iranin kansaa, eikä sillä ole minkäänlaista legitimiteettiä neuvotella sen puolesta. Vaikka jokin diplomaattinen sopimus saavutettaisiin, se ei tule mahdollistamaan hallinnon selviytymistä yhdestä keskeisestä syystä: Iranin kansa ei hyväksy hallintoaan. Iran kuuluu yksinomaan sen kansalle. Se ei kuulu valtaa vuodesta 1979 lähtien pitäneelle islamilaiselle hallinnolle, se ei kuulu vaaleilla valitsemattomille papeille, eikä se todellakaan kuulu islamilaiselle vallankumouskaartille (IRGC) tai Basij-joukoille. Iran kuuluu ihmisille, jotka ovat eläneet totalitaarisen järjestelmän alaisuudessa lähes puoli vuosisataa ja maksaneet miehityksestä paitsi poliittisella alistamisella, myös hengellään.
Nyt julki tullutta kuvamateriaalia tarkasteltaessa huomio kiinnittyy asioihin, joita monet analyytikot eivät usein huomaa. Kyse ei ole vain väkijoukkojen koosta, iskulauseista tai lipuista. Kyse on ihmisten kasvoista, heidän käyttäytymisestään, laajasta ikäjakaumasta, rinta rinnan seisovista miehistä ja naisista, äänenpainoista, itsevarmuudesta, energiasta ja päättäväisyydestä. Iranilaiset eivät käyttäydy siten kuin he uskoisivat tulevaisuuden kuuluvan islamilaiselle hallinnolle. He käyttäytyvät siten kuin muutos olisi paitsi mahdollinen, myös väistämätön. Kansa näyttää vihdoin näkevän valoa tunnelin päässä 47 vuotta kestäneen julman painajaisen jälkeen.
Yksi merkittävimmistä mielenosoituksiin liittyvistä tekijöistä on Iranin šaahin, kruununprinssi Reza Pahlavin rooli. Vuosien ajan Iranin ulkopuolella – ei-iranilaisten, kommunistien, hallinnon tukijoiden ja "woke"-vasemmiston toimesta – on kyseenalaistettu šaahin todellinen kannatus Iranin sisällä. Arvostelijat ovat esittäneet asenteellisesti, että kuninkaan tuki rajoittuisi ensisijaisesti diasporaan. Nämä 8. ja 9. tammikuuta 2026 nähdyt mielenosoitukset ovat äärimmäisen merkittäviä juuri siksi, että ne olivat suora vastaus šaahin esittämiin julkisiin toimintakutsuihin. Se on suora todiste siitä, että hänen vaikutusvaltansa Iranin sisällä on huomattavasti suurempi kuin monet länsimaiset tarkkailijat tai edes islamilainen hallinto itse olettivat.
Miljoonat iranilaiset – käytännössä valtaosa kansasta – jakavat kaksi keskeistä tavoitetta. Ensimmäinen on Irania miehittävän islamilaisen hallinnon lakkauttaminen. Toinen tavoite on se, että ainoa henkilö, johon kansa luottaa siirtymäprosessissa julmasta totalitaarisesta diktatuurista toimivaan sekulaariin ja demokraattiseen yhteiskuntaan, on Iranin šaahi.
Uusi kuvamateriaali paljastaa mittavan tyytymättömyyden hallintoa kohtaan ja šaahin tuen valtavan laajuuden, mikä luo suoranaista kauhua islamilaisen hallinnon sisällä. Visuaalinen todistusaineisto asettaa katsojan eteen todellisuuden: jos tämä materiaali tulisi mistä tahansa muusta maasta, kukaan ei kuvailisi väestöä hallitsijoilleen myötämieliseksi tai yhteiskuntaa poliittisesti tyytyväiseksi. Nämä kysymykset ovat ratkaisevia, sillä vuosikymmenten ajan monet länsimaiset päättäjät ovat toimineet niiden oletusten varassa, että islamilainen hallinto nauttisi kestävyyttä ja legitimiteettiä. Kokonaisia ulkopoliittisia strategioita, diplomaattisia kehyksiä ja median tilannekuvia on rakennettu näiden oletusten varaan. Nyt tapahtumat herättävät kysymyksen: mitä jos nämä oletukset ovatkin aina olleet täysin vääriä?
Tammikuun alussa iranilaiset tekivät valintansa. He jalkautuivat miljoonapäisinä kaduille kuninkaansa kutsumina, huusivat hänen nimeään ja maksoivat valinnastaan verellään. Šaahin tuki ei suurimmalle osalle iranilaisia tarkoita vain perustuslaillista monarkiaa. Se edustaa maan sisäistä vakautta, kansallista identiteettiä, islamilaisen hallinnon täydellistä torjumista ja paluuta vuoden 1979 edeltävään visioon Iranista. Se on kansakunnan kaipuuta normaaliin elämään vuosikymmeniä kestäneen islamilais-ideologisen vallan jälkeen. Šaahi on muodostunut voimakkaaksi poliittiseksi tekijäksi, jota ei voida ohittaa vain siksi, että hänen läsnäolonsa saattaa tehdä joidenkin kommentaattoreiden tai analyytikkojen olon epämukavaksi.
Olemme mahdollisesti todistamassa historiallisen käännekohdan varhaisia vaiheita. Kun historioitsijat katsovat taaksepäin, he tunnistavat usein hetkiä, jotka sillä hetkellä näyttivät ulkomaailman silmissä vain yhdeltä tapahtumalta, mutta paljastuivat myöhemmin täysin ratkaiseviksi. Videoiden ja mielenosoitusten dokumentointi on siksi ensiarvoisen tärkeää. Yksikään totalitaarisen hallinnon sensuuritoimenpide ei voi pyyhkiä pois sitä tosiasiaa, että miljoonat iranilaiset nousivat vaatimaan hallinnon loppua ja huusivat šaahinsa nimeä. Tärkein poliittinen kysymys ei ole se, mitä vieraat hallitukset, kansainväliset järjestöt, televisioyhtiöt tai asiantuntijat haluavat. Tärkeintä on se, mitä Iranin kansa haluaa, sillä viime kädessä Iranin tulevaisuus kuuluu iranilaisille.
Lähde: Goldie Ghamari
Iranin 88 päivän internet-pimento päättyi – Kansalaiset uhmaavat hallintoa ja vaativat vapautta
 |
| Lähes kolmen kuukauden täydellisen informaatiosulun päätyttyä iranilaiset murtavat hiljaisuuden muurin, välittäen maailmalle voimakkaan viestin peräänantamattomasta muutoksenkaipuusta ankaran sensuurin keskellä. AI Kuva/Gemin Nano Banana 2 |
Miehitetystä Iranista on saatu poikkeuksellisia uutisia. Viimeisten 88 päivän ajan islamilainen hallinto on pitänyt lähes 90 miljoonan asukkaan valtiota digitaalisesti suljettuna vankilana. Kyseessä oli yksi modernin historian laajimmista ja pisimmistä internet-katkoksista, joka eristi tavalliset iranilaiset täysin ulkomaailmasta. Hallinto katkaisi maanlaajuiset internet-yhteydet 28. helmikuuta, täsmälleen samana päivänä, kun Yhdysvaltojen ja Israelin välinen konflikti Iranin hallintoa vastaan käynnistyi. Tuona päivänä Ali Khamenei ja hänen korkeimmat vallankumouskaartin (IRGC) komentajansa eliminoitiin terroristisesta toiminnastaan. Kun maan sisältä alkoi levitä videoita ja kuvia juhlivasta kansasta, hallinto reagoi sulkemalla tietoverkot välittömästi.
Lähes kolmen kuukauden ajan ulkomailla asuvat perheet heräsivät joka aamu täydelliseen epätietoisuuteen siitä, olivatko heidän läheisensä Iranissa elossa, pidätettyinä, loukkaantuneina tai kadonneina. WhatsApp lakkasi toimimasta, Instagram katosi, Telegram-kanavat pimenivät, VPN-palvelut estettiin ja jopa perustason viestintä X-alustalla muuttui mahdottomaksi. Tämän 88 päivän hiljaisuuden aikana islamilaisella hallinnolla oli lähes täydellinen kontrolli kaikesta tiedonkulusta. Tämä tarkoitti, että mielenosoituksia voitiin piilotella, pidätyksiä ja tukahduttamistoimia voitiin suorittaa pimeyden turvin, ja teloituksia voitiin panna toimeen suljettujen ovien takana ilman, että tapahtumista vuosi todistusaineistoa verkkoon. Kansa eristettiin psykologisesti täysin muusta ihmiskunnasta.
Samanaikaisesti internet-sulun kanssa käytiin toista, järjestelmällistä propagandasotaa. Kun maan sisällä elävät kansalaiset oli vaiennettu, ulkomailla asuvat diasporan iranilaiset joutuivat islamilaisen tasavallan tukijoiden, terroristien ja maksettujen vaikuttajaverkostojen häikäilemättömien verkkohyökkäysten, pilkan ja mustamaalauksen kohteeksi. Hallinnolle uskolliset tahot pyrkivät kolmen kuukauden ajan uskottelemaan, että ulkomailla elävät iranilaiset olisivat täysin vieraantuneita maan sisällä asuvista. He esittivät ulko-iranilaisten liioittelevan kansan kärsimystä ja heijastavan vain omia poliittisia toiveitaan väestöön, jonka he esittivät olevan täysin uskollinen islamilaiselle hallinnolle.
Tämän aggressiivisen viestinnän taustalla on hallinnon syvä pelko: jos Iranin sisällä ja ulkopuolella asuvat iranilaiset ovat yhtenäisiä, hallinto menettää tilanteen täydellisen hallinnan. Hallinnon vanhin selviytymistaktiikka on kansan psykologinen jakaminen "hajota ja hallitse" -menetelmällä. Maan sisällä oleville yritettiin syöttää ajatusta, että ulkomaailma on hylännyt heidät, ja ulkomaailmalle yritettiin markkinoida diasporan iranilaisia radikaaleina ja todellisuudesta irtautuneina toimijoina.
Nyt on kuitenkin tapahtumassa jotain historiallista, kun internet-yhteydet ovat hitaasti alkaneet palautua. Vaikka päätöksen todellinen syy on yhä epäselvä ja hallinnon toimiin suhtaudutaan äärimmäisen varovaisesti, 88 päivän hiljaisuuden jälkeen oikeat iranilaiset pääsevät jälleen puhumaan itse. Äänessä eivät ole hallinnon propagandistit tai ne, joille on jaettu niin sanottuja valkoisia SIM-kortteja hallinnon viestien levittämiseen, vaan tavalliset kansalaiset. He joutuvat palaamaan verkkoon vaarantaen henkensä, käyttäen VPN-yhteyksiä, tekaistuja nimiä ja valokuvia. Iranissa sosiaalisessa mediassa hallintoa vastaan puhuminen on laiton teko, josta on langetettu pelkän X-alustalle kirjoittamisen vuoksi jopa kuolemantuomioita.
Heti yhteyksien avauduttua viestit osoittavat kiistattomasti, että maan sisällä asuvat iranilaiset jakavat täysin saman vihan, kivun, uupumuksen ja vapaudenkaipuun kuin heidän maanmiehensä ulkomailla. He vaativat sekularismia, normaalia elämää, ihmisarvon palauttamista ja ennen kaikkea terroristisen hallinnon välitöntä lakkauttamista. Tämä kumoaa täysin hallinnon pyrkimykset luoda kuvaa kansan sisäisestä jakautumisesta; on olemassa vain yksi iranilainen kansakunta, joka jakaa yhteisen tuskan ja yhteisen päämäärän. Diasporan iranilaiset eivät koskaan puhuneet maanmiestensä yli, vaan he toimivat maan sisällä vaiennettujen äänitorvina.
Kun verkkoyhteydet palasivat, alkoi tulvia tuhansia ja tuhansia viestejä, äänitteitä, videoita ja epätoivoisia päivityksiä. Kolmen kuukauden hiljaisuuden jälkeen moni kysyi ensimmäisenä, muistiko kukaan heitä enää. Yksi toistuvimmista pyynnöistä on ollut suora vetoomus: "Kertokaa maailmalle mitä meille tapahtui, älkää antako maailman unohtaa meitä, älkää antako maailman hylätä meitä."
Tähän yllättävään internetin palautumiseen liittyy kuitenkin myös syvää epäluuloisuutta. Iranilaiset joutuvat pohtimaan, onko kyseessä aito hallinnon perääntyminen vai tarkkaan harkittu ansa. Hallinto on vuosikymmenten ajan käyttänyt hallittuja avautumisia, tilapäisiä vapauksia ja tekaistua maltillisuutta aina kun julkinen viha on noussut sille vaaralliselle tasolle. Yhdysvaltojen ja Iranin välisten neuvottelujen ollessa käynnissä moni epäilee yhteyksien palauttamisen olevan vain epätoivoinen yritys näyttäytyä järkevänä toimijana kansainvälisen yhteisön silmissä, joka on ilmaissut raivonsa verkkosulusta. Synkempi skenaario on se, että rajoitettu nettiyhteys on katiska, jolla aktivistit ja turhautuneet kansalaiset halutaan houkutella takaisin verkkoon heidän paikantamisekseen ja vangitsemisekseen.
Keskustelussa ulkopuolisen avun tarpeesta nousevat esiin historialliset rinnastukset. Yhdysvaltain vallankumous ei olisi onnistunut ilman Ranskan apua, ja Syyrian tapahtumiin on vahvasti vaikuttanut Turkin tuki. Vaikka iranilaiset korostavat, että asian loppuun vieminen on heidän omissa käsissään, ulkopuolista apua tarvitaan kipeästi. Islamilainen diktatuuri käyttää ulkopuolisia terroristijoukkoja, sotilasluokan aseita ja turvautuu joukkoteurastuksiin. Yksistään kahden päivän aikana hallinto on murhannut yli 40 000 aseistamatonta ja viatonta iranilaista. Kansa on noussut vastarintaan toistuvasti 47 vuoden ajan, ja joka kerta se on tukahdutettu poikkeuksellisen julmasti. Siksi kansainvälinen tuki voi olla kirjaimellisesti elämän ja kuoleman kysymys.
Vaaroista ja riskeistä huolimatta salanimillä verkkoon palaavat kansalaiset ovat lähettäneet maailmalle täysin yksiselitteisen viestin. He eivät suostu enää elämään julman islamilaisen diktatuurin alaisuudessa. Keskeisimpänä tekijänä siirtymäkauden läpiviemisessä kohti demokraattista ja sekulaaria yhteiskuntaa kansalaiset asettavat luottamuksensa vain yhteen henkilöön: Iranin šaahiin, kruununprinssiin Reza Pahlaviin. Kansa pitää vankkumattomana kiinni identiteetistään, kielestään, kulttuuristaan ja historiastaan. Lähes puoli vuosisataa kestänyt miehitys ei pysty koskaan pyyhkimään pois yhden maailman vanhimman, tuhansia vuosia kestäneen sivilisaation perintöä.
Lähde: Goldie Ghamari
Kirjoittaja Aksu
Päivämäärä: 1.6.2026
Operaatiokeskus/Aksu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti