 |
| Ai kuva/https://raphael.app/fi |
Kanadan konservatiivipuolueen johtaja Pierre Poilievre avasi puheensa New Yorkissa kertomalla tarinan entisestä Kanadan pääministeristä Brian Mulroneysta ja tämän valtiovarainministeristä.
Tarinassa he istuutuivat illallispöytään, ja tarjoilija toi heille vain yhden voinapin. Valtiovarainministerin pyytäessä toista, tarjoilija kieltäytyi vedoten tiukkoihin määräyksiin, joiden mukaan vaikeina aikoina jokainen saa vain yhden. Mulroneyn kysyessä, tietääkö tarjoilija, keitä he ovat – pääministeri ja valtiovarainministeri, joka päättää, kuka saa rahat – tarjoilija vastasi olevansa tarjoilija, joka päättää, kuka saa voin. Poilievre käytti tätä yksinkertaisena muistutuksena siitä, kuka todella on vallassa niin Kanadassa kuin jaetulla mantereella: ihmiset, jotka tekevät työn ruohonjuuritasolla ja palvelevat muita, muistuttaen samalla, että myös poliitikot ovat palvelijoita. Hän esitteli yleisölle paikalla olleita kollegoitaan, kuten York Centren kansanedustajan Roman Baberin, kansainvälisen kaupan varjoministerin Adam Chambersin, nousevan tähden ja kansainvälisen kauppaoikeuden juristin Jamil Jivaniin York-Durhamista sekä Kanadan ja Yhdysvaltojen suhteiden varjoministerin Shelby Kramp-Neumanin.
Poilievre huomautti vierailun ajoituksen Yhdysvalloissa olevan suotuisa paitsi maan itsenäisyysjulistuksen lähestyvän 250-vuotispäivän vuoksi, myös Adam Smithin legendaarisen Kansojen varallisuus -teoksen neljännesvuosituhannen juhlavuoden vuoksi. Tämä teos, joka julkaistiin myös vuonna 1776, muistuttaa läntisen taloudellisen vapauden juurista ja siitä, että vapaa vaihdanta on ainoa avain niin tavallisten kansalaisten kuin koko maan hyvinvointiin. Poilievren mukaan Smithin sanat kaupankäynnin luonnollisesta roolista kansakuntien välisenä liiton ja ystävyyden siteenä ovat yhtä tosia tänään kuin neljännesvuosituhatta sitten. Vapaat markkinat ovat olleet historian voimakkain keksintö elintason materiaalisen parantamisen kannalta, perustuen työn ja palkan, tuotteen ja maksun sekä sijoituksen ja koron vapaaseen vaihdantaan. Kuluneiden kahden ja puolen vuosisadan aikana ihmislajin elämänlaatu on kokenut poikkeuksellisen nousun ajanjaksosta, jolloin taloudellista kasvua tai elinajanodotteen pitenemistä ei käytännössä ollut, nykypäivän itseajaviin autoihin, suihkumoottoreihin ja avaruusaluksiin.
Vapaan yritystoiminnan järjestelmän katsotaan toimivan parhaiten maiden välillä, kuten Kanadan ja Yhdysvaltojen. Vapaakauppa on rikastuttanut molempia maita ja ollut ehdoton menestys. Kuitenkin nykytilanteessa kohdataan tullimaksuja, kovia sanoja, boikotteja ja muita kiistoja. Poilievren tavoitteena on korjata suhde ja palauttaa vastavuoroinen vapaakauppa sekä turvallisuusyhteistyö. Hän esitti näkemyksensä siitä, että Kanadan on oltava vahvempi, edullisempi ja turvallisempi kotimaassa voidakseen olla rikkoutumaton ulkomailla. Nämä asiat ovat molempien maiden yhteisten etujen mukaisia, sillä maat ovat aina vahvempia toimiessaan yhdessä ystävyydessä.
Puheessaan Poilievre korosti jaettua historiaa, jota on liian usein pidetty itsestäänselvyytenä. Hän muistutti, kuinka maat ovat taistelleet rinnakkain Ranskan ja Belgian juoksuhaudoissa ensimmäisessä maailmansodassa, johon arviolta 30 000 amerikkalaista liittyi Kanadan siirtoarmeijan riveissä jo ennen Yhdysvaltojen liittymistä sotaan. Kanada liittyi toiseen maailmansotaan kaksi vuotta ennen Yhdysvaltoja ja julisti sodan Japanille Pearl Harborin hyökkäyksen jälkeen hieman aikaisemmin samana päivänä kuin Yhdysvallat. Hän nosti esiin myös korealaisella niemimaalla taistelleet 26 000 kanadalaista, NORAD-yhteistyön, syyskuun 11. päivän iskujen jälkeisen avun 225 amerikkalaiselle lentokoneelle ja 33 000 matkustajalle, sekä 40 000 kanadalaisen sotilaan panoksen Afganistanissa Yhdysvaltojen vedottua Naton 5. artiklaan. Hän korosti kanadalaisten joukkojen, erityisesti JTF2-erikoisjoukkojen, toimintaa vaarallisimmilla alueilla.
Sotilaallisen yhteistyön lisäksi Poilievre mainitsi taloudellisen infrastruktuurin, kuten St. Lawrence -joen vesitien rakentamisen, sekä käytännön yhteistyön arkipäiväisissä asioissa: kanadalaiset vesipommittajat sammuttamassa tulipaloja Los Angelesissa, rannikkovartiostojen ja poliisivoimien yhteistyö Suurilla järvillä, sekä Quebecin sähkönvienti New Yorkin markkinoille. Hän mainitsi myös tulevan yhteisen maailmanmestaruuskisojen isännyyden yhdessä Meksikon kanssa, lainaten presidentti Kennedyn sanoja siitä, kuinka maantiede teki maista naapureita, historia ystäviä, talous kumppaneita ja välttämättömyys liittolaisia.
Tarkastellessaan nykytilannetta ja sitä, mikä on mennyt vikaan, Poilievre viittasi aikaan kymmenen vuotta Neuvostoliiton romahduksen jälkeen. Tuolloin tarjottiin uusi mahdollisuus autoritaariselle mahdille nousta huomaamatta. Kiinan kommunistisen hallinnon katsotaan kyenneen tavoittelemaan taloudellista vaurautta ilman lännen odottamaa poliittista vapautumista. Länsi heräsi huomaamaan teollisuusalueidensa tyhjentyneen ja talouksiensa olevan riippuvaisia maasta, joka on pahimmillaan vihamielinen uhka. Poilievre korosti, ettei hän etsi riitaa Kiinan tai sen kansan kanssa, mutta totesi Kiinan nousun tapahtuneen poliittisen ja taloudellisen vapauden kustannuksella. Hän piti presidentti Trumpin toimia Yhdysvaltojen suojelemiseksi täysin perusteltuina ja muistutti Kanadan oman pääministerin kutsuneen Kiinan hallintoa suurimmaksi yksittäiseksi uhaksi Kanadalle. Kanadan pitäisi kuitenkin nähdä ystävänä, ei vihollisena.
Poilievren visio on purkaa tullimuurit ja tiivistää suhteita vapaan kaupan periaatteiden mukaisesti vapaiden kansakuntien kesken. Hän torjui ajatuksen nykyisten ongelmien pysyvyydestä, sillä maantiede on pysyvää ja suhde on ollut valtava menestys yli kaksi vuosisataa. Hänen tavoitteenaan on päättää Yhdysvaltojen tullit muun muassa alumiinille, autoille ja puutavaralle, luoda uusi tullivapaa autosopimus, turvata kanadalaisille rakennusyhtiöille pääsy Amerikan hankintamarkkinoille ja käynnistää uudelleen Keystone XL -putkihanke.
Poilievre esitti, että Kanada voi auttaa Yhdysvaltoja ratkaisemaan suurimmat haasteensa: elinkustannusten alentamisen ja turvallisuuden takaamisen. Hän muistutti Kanadan olevan maailman neljänneksi suurin öljyntuottaja ja ylivoimaisesti vakain lähde verrattuna muihin kärkimaihin, kuten Venezuelaan, Saudi-Arabiaan ja Iraniin. Hän kuvaili vierailuaan Houstonin terminaalissa, havainnollistaen kuinka kanadalainen öljy työllistää yhdysvaltalaisia työntekijöitä. Kanadan kauppaylijäämän hän selitti johtuvan siitä, että maa myy valtavia määriä alihinnoiteltuja luonnonvaroja, jotka Yhdysvallat jalostaa ja myy huomattavalla voitolla. Kanadalaiset työntekijät eivät siis korvaa yhdysvaltalaisia, vaan ruokkivat toimitusketjuja. Poilievre esitti, että Kanadan öljynvientiä voitaisiin lisätä kahdella miljoonalla tynnyrillä, mikä laskisi polttoaineen hintaa ja vähentäisi riippuvuutta Lähi-idästä, jos asioita aletaan valmistella ajoissa.
Sama koskee alumiinia, jota tarvitaan muun muassa Ford F-sarjan autojen tuotantoon, sekä puutavaraa, jota Yhdysvallat tuo 80-prosenttisesti Kanadasta asuntorakentamiseen. Näiden tullien poistaminen laskisi hintoja amerikkalaisille kuluttajille ja loisi työpaikkoja. Turvallisuuden osalta Poilievre muistutti Kanadan strategisesta sijainnista ja sen omistamista mineraaleista; Kanada tuottaa kymmentä kahdestatoista Naton määrittelemästä kriittisestä puolustusmineraalista, kuten alumiinia, galliumia, germaniumia, grafiittia, litiumia, volframia ja kobolttia. Hän ehdotti strategisen mineraali- ja energiareservin perustamista, johon tullivapailla liittolaisilla olisi etuoikeutettu pääsy. Tämä olisi myös osa uusittua USMCA-sopimusta, samoin kuin se, että Kanadan tulevat massiiviset puolustushankinnat sidottaisiin vapaakaupan toteutumiseen.
Puheen jälkeen seurasi keskusteluosio Katherine Loubierin kanssa, joka toimi aiemmin pääministeri Stephen Harperin neuvonantajana ja Quebecin edustajana New Yorkissa. Keskustelussa syvennyttiin Poilievren talousfilosofiaan, joka perustuu Adam Smithin oppeihin: pieneen hallintoon, alhaisiin veroihin ja rajallisiin sääntelyesteisiin. Hänen tavoitteenaan on tehdä Kanadasta maailman vapain talous nopeuttamalla lupaprosesseja esimerkiksi kaivosten ja infrastruktuurin rakentamisessa. Kysyttäessä erosta Yhdysvaltain ja Kiinan kaupan välillä, Poilievre ei halunnut arvostella pääministeriä ulkomailla, mutta korosti Yhdysvaltojen olevan 20 kertaa suurempi kauppakumppani ja maantieteellisesti sekä historiallisesti paljon tärkeämpi liittolainen.
Hän näkee mahdollisuuden sekä Yhdysvaltain-kaupan ylläpitämiseen että kaupan monipuolistamiseen. Suurin este viennin monipuolistamiselle ei ole muiden maiden asenne, vaan Kanadan omat sisäiset rajoitteet, kuten uusien putkihankkeiden ja LNG-terminaalien lupaprosessien viivästyminen. Poilievren vastaus presidentti Trumpille vapaakaupan laajentamiseksi tiivistyy yhteen sanaan: vipuvoima (leverage). Kanada tarjoaa energiaa, kriittisiä mineraaleja, turvallisuutta ja laajoja hankintamahdollisuuksia, joiden avulla se voi tehdä Amerikasta edullisemman ja turvallisemman vastineeksi tullivapaasta kaupasta. Hän nosti esiin esimerkkejä, joissa nopea lupaprosessi on jo tuonut vaurautta, kuten Hardistyn kaupungin Albertassa ja Haisla-kansan LNG-terminaalin Brittiläisessä Kolumbiassa, ja toivoi näiden menestystarinoiden viemistä kansalliselle tasolle. Tilaisuus päättyi kiitoksiin lämpimästä vastaanotosta ja uskoon siitä, että maiden välinen pitkäaikainen sidos kestää nykyiset erimielisyydet.
Kirjoittaja Aksu
Lähde: (Pierre Poilievre: LIVE in New York: A Strong and Secure 🇨🇦🇺🇸 Partnership with Tariff-Free Trade) https://www.youtube.com/watch?v=plNkCF8itWM&list=PL5_bhjw6PxLZM0A2hPT-NEE8E_1TGDdDw&index=11
Päivämäärä: 19. maaliskuuta 2026
Operaatiokeskus/Aksu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti