 |
| My Lain verilöylystä selvinneet ja tekoihin osallistuneet sotilaat kantavat edelleen mukanaan syviä psyykkisiä arpia yhdysvaltalaisjoukkojen tekemästä sotarikoksesta, joka paljasti sodankäynnin raadollisuuden ja käskyjen noudattamisen eettiset rajat. AI Kuva/Grok Image |
My Lai, pieni kylä lähellä Vietnamin keskiosan rannikkoa, muuttui neljän tunnin aikana näyttämöksi, jossa satoja puolustuskyvyttömiä vanhuksia, naisia ja lapsia surmattiin kylmäverisesti. Amerikkalaisissa kartoissa alue tunnettiin nimellä "Pinkville", ja verilöyly tuli aluksi tunnetuksi tämän nimityksen mukaan. Tapahtuma ei ainoastaan pyyhkinyt kylää olemassaolosta, vaan jätti pysyvän jäljen niihin, jotka osallistuivat tekoihin tai todistivat niitä.
Koulutus ja matka kohti Vietnamia
Charlie Companyn sotilaat, joiden keski-ikä oli vain 20 vuotta, saapuivat Vietnamiin Havaijilta joulukuussa 1967. Heidät oli valittu eri puolilta Yhdysvaltoja, ja armeijan raportti kuvaili heitä tyypilliseksi leikkaukseksi amerikkalaisesta nuorisosta. Monet heistä olivat peräisin keskituloisista keskiluokan perheistä. Koulutus Fort Benningissä, Georgiassa, oli valmistanut heitä sotilaiksi painottaen "pistimen henkeä" – tappamista. Alokasajan koulutuksessa korostettiin nopeita vasteita käskyihin ja valmiutta kohdata vihollinen kasvotusten. Ryhmän kouluttanut kersantti muisteli myöhemmin olleensa tyytyväinen miesten kehitykseen, pitäen heitä hyvinä sotilaina.
Saapuessaan Vietnamiin sotilailla ei ollut aiempaa taistelukokemusta. Aluksi he vierailivat kylissä, leikkivät lasten kanssa ja tustuivat paikallisiin. Ryhmän jäsenet tunsivat olevansa yksin vieraassa kulttuurissa kymmenen tuhannen mailin päässä kotoaan, mikä lähensi heitä toisiinsa. Tilanne kuitenkin muuttui nopeasti.
Turhautuminen ja vihollisen hämärtyminen
Vain kuukausi saapumisensa jälkeen Charlie Company joutui operaatioihin alueilla, joita pidettiin Vietkongin sympatisoijina. Sotilaat alkoivat kärsiä tappioita pääasiassa ansalankojen ja tarkka-ampujien vuoksi. He eivät päässeet varsinaisiin taistelutilanteisiin, joissa olisivat nähneet vihollisensa. Turhautuminen kasvoi, ja ero taistelijoiden ja siviilien välillä alkoi hämärtyä. Sotilaiden oli vaikea erottaa vihollista muista, sillä kaikki paikalliset näyttivät heidän silmissään samalta. Raportit vankien huonosta kohtelusta, raiskauksista ja satunnaisista tapoista alkoivat yleistyä. Eräs sotilas muisteli havainneensa ryhmän olevan menettämässä hallinnan.
Käsky My Lain kylään
Maaliskuun 15. päivänä laadittiin suunnitelmat hyökkäyksestä My Lain kylään, jota tiedustelutiedot pitivät Vietkongin pataljoonan päämajana. Alueen prikaatinkomentaja eversti Oran Henderson vaati sotilailtaan enemmän aggressiivisuutta aiemmin koettujen epäonnistumisten jälkeen. Kapteeni Ernest Medina välitti käskyt Charlie Companylle. Sotilaiden mukaan annettu käsky oli tappaa kaikki kylässä olevat, sillä siellä asuvia naisia, lapsia ja vanhuksia pidettiin Vietkongin jäseninä tai heidän tukijoinaan. Ketään ei tullut säästää.
Lauantaina maaliskuun 16. päivänä kello 7:35 ensimmäiset helikopterit ilmestyivät My Lain ylle. Vaikka tiedustelu oletti siviilien olevan markkinoilla, monet olivat vielä syömässä aamiaista. Sotilaat laskeutuivat kylään, eikä heitä vastassa ollut vihamielistä tulta tai vastustusta.
Verilöyly ja sen toteuttaminen
Sotilaat, joista monet olivat vasta 19-vuotiaita, alkoivat toteuttaa annettua käskyä. Eräs kiväärimies kertoi, kuinka koulutuksessa opittu tappamisohjelmointi otti vallan. Hän kuvaili ampuneensa naista, joka kantoi jotain, mikä paljastui myöhemmin vauvaksi. Verilöylyn edetessä sotilaat eivät ainoastaan ampuneet ihmisiä, vaan syyllistyivät julmuuksiin, kuten kurkkujen leikkaamiseen ja silpomiseen. Eräs sotilas kertoi tappaneensa henkilökohtaisesti 20–25 ihmistä, menettäneensä suunnan ja tarkoituksen tajunsa ja seuranneensa muiden esimerkkiä. Tappamisesta tuli jokaisen seuraavan kohdalla helpompaa tunteiden ja suunnan puuttuessa.
Suurin määrä ihmisiä surmattiin ojassa, jonne sotilaat hätistivät kyläläisiä ryhmissä. Luutnantti William Calley ja muut sotilaat ampuivat ihmiset ojaan hänen käskystään. Eräs mukana ollut sotilas kertoi myöhemmin nähneensä ojan täynnä naisia, lapsia ja vanhuksia, mikä toi hänen mieleensä natsien teot.
Vastarinta omien joukossa
Kaikki sotilaat eivät noudattaneet tappokäskyjä. Muutama sotilas kieltäytyi ampumasta siviilejä uhkailuista huolimatta. Eräs sotilas kieltäytyi ampumasta luutnantti Calleyn käskystä ja totesi myöhemmin, että syyttömien ihmisten ampuminen oli hänelle käsittämätöntä ja moraalitonta riippumatta ihonväristä tai taustasta.
Helikopteriohjaaja Hugh Thompson todisti verilöylyä ilmasta käsin. Nähdessään sotilaiden etenevän kohti puolustuskyvyttömiä siviilejä, hän laskeutui helikopterillaan omien joukkojen ja siviilien väliin. Thompson määräsi miehistönsä kääntämään aseensa kohti yhdysvaltalaissotilaita, mikäli nämä avaisivat tulen siviilejä kohti. Thompson ja hänen miehistönsä onnistuivat evakuoimaan yli kymmenen vanhusta, naista ja lasta turvaan. He pelastivat ojasta myös pienen, noin kolmevuotiaan lapsen, ja lennättivät hänet sairaalaan.
Paljastuminen ja oikeudenkäynnit
Yhdysvalloissa My Lain tapahtumat pysyivät piilossa yli vuoden ajan, ja lehdet jopa uutisoivat merkittävästä voitosta. Huhtikuussa 1968 entinen sotilas Ronald Ridenhour kuuli verilöylystä ystäviltään ja päätti viedä asian eteenpäin. Hän lähetti kirjeen kongressin jäsenille, mikä käynnisti totuuden paljastumisen. Uutinen verilöylystä aiheutti järkytystä ja häpeää ympäri maailman.
Charlie Companyn jäsenet, mukaan lukien kapteeni Medina ja luutnantti Calley, joutuivat tutkinnan ja oikeudenkäyntien kohteeksi. Alun perin Calleyta syytettiin 109 murhasta. Hänen puolustuksensa perustui siihen, että hän vain seurasi ylempiensä käskyjä. Armeijan tutkinta osoitti kyseessä olleen verilöylyn ja kaikkien sodankäynnin sääntöjen loukkauksen. Kuitenkin yleinen mielipide kääntyi osittain sotilaiden puolelle, ja syytteitä pidetttiin epäoikeudenmukaisina tehtäväänsä suorittavia sotilaita kohtaan. Lopulta William Calley oli ainoa 46 tutkitusta miehestä, joka tuomittiin.
Callyn viimeiset sanat oikeuden edessä painottivat, että hän arvosti omien sotilaidensa henkeä enemmän kuin vihollisen, jota sotilasjärjestelmä kuvasi ainoastaan kommunismiksi. Calley kärsi rangaistustaan vain kolme päivää vankilassa ennen kuin presidentti Nixon vapautti hänet kotiarestiin. Kolme vuotta myöhemmin hänet vapautettiin ehdonalaiseen.
Elinikäiset traumat ja katumus
Tapahtumat jättivät osallistujille syviä, elinikäisiä traumoja. Eräs sotilas kertoi elävänsä jatkuvassa negatiivisuuden kehässä eikä kykene antamaan tekojaan itselleen anteeksi. Toinen osallistuja kuvaili, kuinka hänessä elää edelleen tuhoisa puoli, joka estää häntä päästämästä ketään lähelleen. Hän näki oman lapsensa kuoleman Jacksonissa rangaistuksena My Lain teoistaan, sillä kuolleen lapsen kasvot muistuttivat häntä vauvasta, jonka hän oli Vietnamissa surmannut. Monet verilöylyyn osallistuneet ovat kärsineet mielenterveysongelmista, käyttäneet voimakkaita lääkityksiä ja yrittäneet itsemurhaa. He painottavat, että verilöyly oli seurausta heille annetusta tappamiskoulutuksesta ja ohjelmoinnista, ja muistuttavat, että sota on tappamista kaikilla tavoilla, mitä ei pitäisi koskaan toistaa.
Kirjoittaja Aksu
Lähde: War Stories
https://www.youtube.com/watch?v=s4US1F-JmRw
Päivämäärä: 2026-03-27
Operaatiokeskus/Aksu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti