Maailmanlaajuinen valtatasapaino, diplomatian pelisäännöt ja sodankäynnin muodot ovat joutuneet täydellisen uudelleenarvioinnin kohteeksi

Yhdysvaltojen sotilaallis-diplomaattinen strategia on käynyt läpi radikaalin muutoksen. Asiantuntijoiden mukaan johdon harkittu arvaamattomuus ja poikkeuksellisen tehokkaat, yksinomaan ilmavoimiin nojaavat täsmäiskut ovat onnistuneet lamauttamaan Iranin sotilaallisen infrastruktuurin täysin ilman siviilikohteiden tuhoamista. AI Kuva/Gemin Nano Banana 2

Maailmanlaajuinen valtatasapaino, diplomatian pelisäännöt ja sodankäynnin muodot ovat joutuneet täydellisen uudelleenarvioinnin kohteeksi. Asiantuntija Victor Davis Hanson on analysoinut perusteellisesti Donald Trumpin epäsovinnaisia ja rohkeita sotilaallis-diplomaattisia siirtoja, jotka ovat pakottaneet muun muassa Iranin, Kiinan ja Venäjän pohtimaan asemiaan täysin uudelta pohjalta.

Hansonin mukaan kyseessä on huolella laskelmoitu strategia, jossa iskut ja kovat neuvottelut on räätälöity pitämään Yhdysvallat vahvana samalla, kun amerikkalaiset tappiot on minimoitu. Pelikirjan noudattamisen sijaan strategia luodaan uudestaan: viholliset on suistettu raiteiltaan, liittolaisia on rauhoiteltu ja perinteinen ajattelu on haastettu täysin.

Hansonin mukaan Trumpin julkiset lausunnot ovat ajoittain olleet sanastoltaan epätarkkoja, mutta taustalla on ollut halu auttaa Iranin kansaa. Vaikka Trump on puhunut sivilisaatiosta, hänen todellinen kohteensa on ollut radikaalin islamin ja teokratian hallitsema Iran. Hän on toistuvasti ilmoittanut avun olevan tulossa ja yrittänyt välittää aseita kurdien kautta Iranin vastarintaliikkeelle. Yhdysvallat ei ole iskuissaan tahallisesti ottanut kohteeksi siviili-infrastruktuuria, kuten asuinalueita tai sähköverkkoja. Tämä on jyrkässä ristiriidassa sen kanssa, kuinka Iran on iskenyt lentokentille, hotelleihin ja kerrostaloihin Persianlahden maissa sekä Israelissa.

Hanson huomauttaa, että Trump operoi vahvasti epäsymmetrisessä tilanteessa yrittäessään vapauttaa 93 miljoonaa ihmistä epäsuositun hallinnon alaisuudesta puhtaasti ilmavoimien avulla. Tilannetta vaikeuttavat lukuisat rajoitteet: eurooppalaiset ovat evänneet tukikohtiensa käytön, amerikkalainen vasemmisto tähtää vaalivoittoon marraskuussa, ja hänen omassa puolueessaan on tahoja, jotka pelkäävät hänen siirtäneen huomionsa pois taloudesta. Kaikesta tästä huolimatta perustavoitteet eivät ole muuttuneet. Maaliskuun alussa alkanutta viiden viikon pituista konfliktia koskeneiden lausuntojen mukaan päätavoitteena oli estää Irania kiihdyttämästä uuden aseen kehitystä, estää heitä laukaisemasta ballistisia ohjuksia ja lennokkeja aiemmalla tahdillaan sekä heikentää Hizbollahia, Hamasia ja hutheja katkaisemalla näiden rahoitus. Lisäksi tavoitteena oli pysäyttää 47 vuotta jatkunut amerikkalaisiin kohdistunut terrorin aikakausi. On poikkeuksellista, että nämä tavoitteet on saavutettu lähes yksinomaan itse asetetuin rajoittein pelkkiä ilmavoimia käyttäen.

Konfliktin tulokset ovat historialliset. Yhdysvallat on tehnyt noin 15 000 lentosuoritetta, joiden onnistumisprosentti on ollut 99,9, ja menettänyt ainoastaan 13 henkilöä tapaturmaisesti, ei taistelutoiminnassa. Kyseessä on ollut voimakkaasti epäsymmetrinen sota, jossa Yhdysvallat on Israelin tuella pyyhkinyt pois Iranin teokratian johto- ja valvontajärjestelmät. Kysymys on enää siitä, mitä tapahtuu seuraavaksi. Mikäli oletettu kahden viikon vihollisuuksien tauko toteutuu ja Iran avaa Hormuzinsalmen kaikille, Yhdysvaltojen tehtävä on suoritettu. Iran puolestaan kohtaa tilanteen, jossa neljän vuosikymmenen aikana rakennettu biljoonan dollarin arvoinen sotilasinfrastruktuuri, asetehtaat ja ydinohjelmateollisuus on pyyhitty pois. Jälleenrakentaminen entiselle tasolle vaatii vuosien kaupankäyntiä ja ostoksia Kiinasta tai Venäjältä aikana, jolloin maan väestö on lähellä nälänhätää. Iranin uusi johto joutuu selittämään kansalleen viiden viikon sodan, joka ei aiheuttanut sanottavaa vahinkoa Yhdysvalloille tai Persianlahden maille, vieraannutti Israelin, osoitti Iranin sotilaallisen alemmuuden ja tuhosi maan infrastruktuurin jättäen sen kyvyttömäksi ruokkimaan ja vaatettamaan kansalaisiaan. Tämä ei ole Iranille minkäänlainen onnistuminen.

Hanson korostaa Trumpin tyylin hyperbelisyyttä; kukaan toinen presidentti ei olisi vastannut ohjusiskuihin sanomalla haluavansa tehdä Iranista jälleen suuren ja haluavansa sen olevan vapaa. Siviili-infrastruktuuriin ei ole isketty, vaikka siviilikohteiden, kuten suolanpoisto- tai kemikaalilaitosten, pommittaminen on ollut nimenomaan Iranin teokratian tavaramerkki. Siviilikohteiden säästäminen erottuu myös lähihistorian muista konflikteista. Venäjä ja Ukraina ovat iskeneet toistensa sähkö- ja kaasuverkkoihin. Jugoslavian hajoamissodissa Nato tuhosi kaikki Tonava-joen sillat ja osui sairaalaan sekä Kiinan suurlähetystöön vuoden 1999 pommituksissa. YK:n strategia Korean sodassa tai Yhdysvaltojen strategiat Vietnamissa ja toisessa maailmansodassa eivät nekään säästäneet infrastruktuuria.

Trump on tieten tahtoen pidättäytynyt iskemästä Iranin siviili-infrastruktuuriin. Kun Iran sulki Hormuzinsalmen, sotilasneuvonantajat ilmoittivat Trumpille, ettei jäljellä ollut enää merkittäviä sotilaskohteita. Parakit, ammusvarastot, asevarikot, ilmavoimat, laivaston alukset ja ilmapuolustus oli jo tuhottu. Ainoana jäljellä olevana vaihtoehtona esitettiin infrastruktuurin tuhoaminen, mikä halvaannuttaisi hallinnon täysin ja jättäisi sen ilman sähköä ja viestintäyhteyksiä, mikä saattaisi jopa kaataa koko hallinnon. Tästä on keskusteltu ja siihen on viitattu, mutta iskuja ei ole koskaan toteutettu. Olennaista on kuitenkin se, että iranilaisten annettiin ymmärtää niiden olevan mahdollisia. Samankaltaista äärimmäistä retoriikkaa ja "kivikaudelle pommittamisesta" puhumista on käytetty historiassa muun muassa toisen maailmansodan ja Vietnamin sodan aikana Yhdysvaltojen sotilasjohdon toimesta.

Hansonin arvion mukaan tahallinen hyperbelisyys ja näennäinen piittaamattomuus on laskelmoitu taktiikka, jonka tarkoitus on pitää kaikki epätietoisina Yhdysvaltojen seuraavista siirroista. Olipa kyse Qasem Soleimanin, Abu Bakr al-Baghdadin tai Wagner-ryhmän eliminoimisesta, vuoden 2025 ydinlaitos iskuista tai Maduroon kohdistuneista toimista, kukaan ei osannut ennakoida Yhdysvaltojen iskuja. Tähän kytkeytyy myös poliittinen "hyvä poliisi, paha poliisi" -roolijako. Esimerkiksi J.D. Vance on omaksunut eräänlaisen hätädiplomaatin roolin, jotta hallinnon tukijat näkevät hallinnon sisällä olevan ääniä, jotka haluavat tilanteen rauhoittuvan. Tässä asetelmassa Vance ja esimerkiksi Marco Rubio voivat viestiä iranilaisille tai liittolaisille Yhdysvaltojen johdon arvaamattomuudesta.

Lopuksi Hanson asettaa Trumpin tulokset perspektiiviin vertaamalla niitä Yhdysvaltojen ja Naton aiempiin toimiin. Serbian 72 päivää kestäneissä pommituksissa tuhottiin siviili-infrastruktuuria. Libyan seitsemän kuukautta kestänyt Britannian ja Ranskan aloitteesta syntynyt operaatio teki tilanteesta vain pahemman. Afganistanista vetäytyminen johti amerikkalaissotilaiden kuolemiin ja kymmenien miljardien dollarien arvoisten aseiden, ammusten ja yliopisto- ja suurlähetystöinfrastruktuurin jättämiseen maahan. Vaikka Trumpin lausunnot saattavat kuulostaa oudoilta, arvaamattomuus on pitänyt iranilaiset peloissaan ja tasapainottomina. Tulokset itsessään ovat Hansonin mukaan huomattavasti vakuuttavammat kuin Barack Obaman Iran-sopimus, Joe Bidenin Afganistan-vetäytyminen tai vuoden 2003 jälkeiset pitkät operaatiot Irakissa ja Afganistanissa. Lopputulokset puhuvat puolestaan paljon enemmän kuin itse retoriikka.

Kirjoittaja: Aksu

Lähde: Point of view

https://www.youtube.com/watch?v=gc3k0L3I10I

Päivämäärä: 11. huhtikuuta 2026

Operaatiokeskus/Aksu