 |
| Entinen Yhdysvaltain armeijan upseeri Stanislav Krapivnik analysoi haastattelussa lännen heikkenevää asemaa ja varoittaa Euroopan vääjäämättömästä ajautumisesta kohti laajaa, tuhoisaa sotaa Venäjän kanssa, mikäli länsi ei lopeta aggressiivista eskalaatiopolitiikkaansa.(Kuviteltu kuva https://grok.com/) |
Ohjelmassa on vieraana Donbasissa syntynyt, sittemmin takaisin Venäjälle muuttanut entinen Yhdysvaltain armeijan upseeri Stanislav Krapivnik. Keskustelussa käsitellään Yhdysvaltojen aseman heikentymistä niin Venäjää vastaan käydyssä sijaissodassa kuin Iraninkin konfliktissa, sekä maailmanvallan historiallista siirtymistä pois länsimaisesta hegemoniasta kohti ei-länsimaisten valtioiden johtamaa moninapaista järjestelmää
Krapivnik ja haastattelija pohtivat yksityiskohtaisesti Venäjän ja lännen suhteiden romahdusta, Euroopan asettumista sodan tielle ja vähemmistöjen asemaa Baltian maissa.Krapivnikin mukaan nykyisessä tilanteessa on vahvaa ironiaa. Venäjä on historiallisesti pyrkinyt osaksi länttä, mutta länsi on aina katsonut Venäjää nenänvarttaan pitkin ja pitänyt sitä riittämättömänä. Nyt Venäjä on tehnyt valtavan suunnanmuutoksen ja irtautunut lännestä lopullisesti asettuen tukevasti anti-läntiseen leiriin, ja tämä suuntaus kestää vuosikymmeniä. Länsi, joka tällä hetkellä murenee ja romahtaa, menetti Venäjässä mahdollisen pelastajansa. Krapivnik painottaa, että ne, joita tänään halveksitaan, saattavat olla tahoja, joiden puoleen joudutaan kääntymään huomenna pyytämään apua ojasta nousemiseksi. Krapivnik moittii länttä kristillisten moraaliarvojen hylkäämisestä ja moralisoivasta asenteesta samaan aikaan, kun se tukee kansanmurhia kaikkialla. Hän antaa kuitenkin osittaisen tunnustuksen länsieurooppalaisille – brittejä lukuun ottamatta – siitä, etteivät nämä ainakaan sanallisesti tue Israelin toimia, vaikka Saksan hallituksen katsotaankin edelleen seisovan vahvasti Israelin tukena.
Siirryttäessä Iraniin, Krapivnik huomauttaa, ettei maata olisi koskaan voitu pitää osana länttä, vaikka sen entinen hallitus oli hyvin länsimielinen. Krapivnik viittaa Donald Trumpin aikaisempaan lausuntoon hallinnonvaihdoksesta ja toteaa Trumpin olleen täysin oikeassa: Yhdysvallat ja länsi toteuttivat sukupolven mittaisen hallinnonvaihdoksen tappamalla tai tuhoamalla sen länsimielisen iranilaissukupolven, joka halusi sopimuksia lännen kanssa ja joka kieltäytyi 40 vuoden ajan kehittämästä ydinaseita. Hän muistelee Jerusalem Postin artikkelia jo vuodelta 1986, jossa julistettiin Iranin saavan ydinaseen kuukaudessa, ja tätä samaa rumpua on lyöty siitä lähtien. Krapivnikin mukaan nykyinen Iranin johto koostuu nuoremmasta sukupolvesta, jonka psyyke muodostui taistellessa Amerikan sijaistoimijaa vastaan Iranin ja Irakin sodassa – sodassa, joka alkoi Irakin yllätyshyökkäyksellä. Esimerkiksi nykyiset johtajat olivat tuolloin jalkaväensotilaina etulinjassa katsomassa ystäviensä kuolemaa. Krapivnik pitää ironisena, että juuri länsi itse on toimillaan nostanut valtaan sekä Venäjän että Iranin nykyiset hallinnot, ja on nyt osoittanut kykemättömyytensä vastata tilanteeseen.
Hän varoittaa, ettei kuoleminen ole vielä ohi. Iranin konflikti ei ole päättynyt, ja Krapivnik uskoo kuolemaa olevan edessä vielä paljon. Hän mainitsee sisäpiirin lähteistä saamiaan tietoja, joiden mukaan Yhdysvaltain varapresidentti Vance työskentelee taukoamatta pitääkseen täysin hallitsemattomasti käyttäytyvän, jopa vaarallisen mielipuoliseksi muuttuneen Trumpin kurissa. Myös Ukrainassa kuoleminen jatkuu. Krapivnik ennustaa Turkin ja Ukrainan välien romahtavan lopullisesti sen jälkeen, kun Ukraina iski turkkilaiseen tankkeriin lennokilla Turkin aluevesillä. Turkin johto ja kansa ovat raivoissaan Ukrainalle tämän hyökkäyksen jälkeen huolimatta siitä valtavasta aseellisesta ja laivanrakennukseen liittyvästä tuesta, jota Turkki Ukrainalle on antanut. Turkin kansa, joka aiemmin oli enemmistöltään Ukraina-mielistä, on nyt kääntynyt vahvasti Venäjän puolelle.
Eurooppa on Krapivnikin mukaan luonut Frankensteinin hirviön, joka jatkaa Euroopan rokottamista ja tuhoamista energiakustannusten karatessa käsistä. Ukrainan suorittamat iskut Venäjän öljynporauslautoille Kaspianmerellä vain nostavat maailmanmarkkinahintoja entisestään, mikä iskee kovimmin Ukrainaa tukeviin tahoihin Yhdysvalloissa ja Euroopassa ajaen näitä yhä nopeammin kohti konkurssia.
Keskustelussa pureudutaan pitkään historialliseen kontekstiin. Haastattelija pohtii, kuinka Pietari Suuresta lähtien Venäjä yritti 300 vuoden ajan eurooppalaistua, modernisoida teollisuuttaan ja tulla hyväksytyksi osana Eurooppaa, mutta pysyi silti lännen silmissä barbaarisena idän toisena, Euroopan porttien ulkopuolella. Krapivnik tarkentaa, että Venäjä ei yrittänyt "päästä Eurooppaan", sillä se oli jo osa Itä-Eurooppaa ja muodostaa neljäsosan Euroopan mantereesta, vaan se yritti saada hyväksyntää nimenomaan Länsi-Euroopalta ja omaksua uutta teknologiaa, kuten laivanrakennusta. Krapivnik muistuttaa Venäjän varhaisesta ja tehokkaasta ruutiaseiden käytöstä jo Iivana Julman aikana, jolloin Krimin kaanikunnan ja turkkilaisten joukot tuhottiin täysin. Kun Venäjä 1800-luvulla upotti Turkin laivaston räjähtävillä kuulilla, länsimainen lehdistö ei iloinnut "yhteisen vihollisen" lyömisestä, vaan alkoi välittömästi levittää kauhukuvia pahoista venäläisistä, jotka teurastivat "parat turkkilaiset". Sama propagandakoneisto on Krapivnikin mukaan käynnissä nykypäivänä. Eurooppa on kääntynyt Venäjän puoleen vain tarvitessaan venäläistä verta ja kultaa omien ongelmiensa ratkaisemiseen. Nyky-Venäjä on aiempien ideologioiden – panslavismin ja kommunismin – sijaan ajautunut raakaan reaalipolitiikkaan lännen loputtoman russofobian pakottamana.
Erityisen terävästi ohjelmassa käsitellään Baltian maita, varsinkin Viroa. Krapivnik esittää näkemyksenään, että Venäjän alueelle osuneet lennokki-iskut eivät välttämättä tulleet Ukrainasta Puolan tai Baltian yli lentäen, vaan ne hyvinkin todennäköisesti nousivat ilmaan suoraan Viron maaperältä. Hän väittää, että Viron hallitus yrittää peitellä alueellaan tapahtuvia räjähdyksiä, jotka paljastavat Viron osallisuuden lennokkisotaan. Krapivnikin mukaan paine Kremlissä tehdä Virosta varoittava esimerkki on valtava. Hän asettaa kyseenalaiseksi Viron, Latvian ja Liettuan historialliset ja juridiset perusteet valtioina, todeten niiden olevan vain Neuvostoliiton luomia entiteettejä osista Venäjän karttaa, ilman omaa historiallista itsehallintoa.
Krapivnik käsittelee erityisesti Narvan kaupunkia, jonka väestö on ollut venäläistä 900-luvulta lähtien ja jonka Neuvostoliitto hänen mukaansa liitti Viroon. Hän kuvaa virolaisten asennetta venäläisvähemmistöä kohtaan äärimmäisen syrjiväksi: venäläiset, jotka muodostavat hänen mukaansa jopa puolet todellisesta väestöstä kun huomioidaan maastamuuttanut virolaisnuoriso, ovat ilman kansalaisoikeuksia olevia harmaan passin haltijoita toisen luokan asukkaina alueilla, jotka kuuluivat historiallisesti Venäjän imperiumiin Pietari Suuren ostettua alueet Ruotsilta suurvaltataistelun jälkeen. Krapivnik pitää pöyristyttävänä, että Baltian maissa järjestetään valtion tukemia SS-paraateja ja samanaikaisesti pidetään venäläisväestöä oikeudettomassa tilassa vedoten siihen, että he olisivat neuvostokolonisteja – ihmisiä, joiden juuret alueella ulottuvat tuhannen vuoden taakse. Haastattelija yhtyy tähän tuomiten sen, ettei Euroopan Unioniin liittyminen 22 vuotta sitten tuonut luvattua demokraattisten arvojen toteutumista ja oikeuksia näille vähemmistöille, paljastaen laajentumisen puhtaaksi geopoliittiseksi projektiksi arvoyhteisön sijaan.
Euroopan tulevaisuus näyttäytyy Krapivnikin silmin synkkänä ja jopa itsetuhoisena. Hän uskoo, että Eurooppa on vääjäämättömästi ajautumassa laajempaan sotaan Venäjän kanssa mahdollisesti jo seuraavan vuoden tai kahden sisällä, ellei esimerkiksi Unkarin vaaleissa tapahdu hidastavia tekijöitä. Hän pitää Euroopan Unionin ja NATO:n suunnitelmia täysin mielipuolisina. Esimerkkinä hän mainitsee EU-armeijan harjoitukset, joissa varaudutaan tuhanteen haavoittuneeseen päivässä; Krapivnik huomauttaa, että rajoitetussa Ukrainan konfliktissakin menetykset ovat paljon suurempia, ja täysimittaisessa sodassa puhuttaisiin 10 000 haavoittuneesta päivässä, mihin Euroopan järjestelmät eivät mitenkään kykenisi vastaamaan. Hän näkee jo merkkejä Euroopan ukrainalaistumisesta: Saksassa on rajoitettu alle 42-vuotiaiden maastapoistumista, toimittajien tilejä on suljettu ja heiltä on evätty oikeus hankkia ruokaa tai tehdä työtä rangaistuksena "epämoraalisuudesta", asettaen heidät hitaan näännyttämisen kohteeksi omien hallitustensa toimesta. Ukrainan kouluttamat neuvonantajat levittävät Krapivnikin mukaan kansallissosialistisia, autoritäärisiä menetelmiä ympäri Eurooppaa, ja maissa palautetaan kaikessa hiljaisuudessa asevelvollisuuksia, kuten Puolassa.
Krapivnik painottaa, että sijaissota on jo kaukana takanapäin. Hän toteaa amerikkalaisten sotilaiden ohjaavan ja laukaisevan HIMARS-ohjuksia venäläisiin siviilikohteisiin ja infrastruktuuriin, amerikkalaisten kenraalien vaativan ATACMS-ohjusten käyttöä Venäjän kaupunkeja, kuten Krapivnikin kotikaupunkia Luhanskia, vastaan. Venäjän iskujen kohteina on ollut useita NATO:n esikuntia, ja NATO:n kenraaleita katoaa mystisesti lukuisten peitetarinoiden turvin. Euroopan kuvitelma siitä, että se voisi osallistua sotaan ja hallita eskalaatiota sanelemalla omat sääntönsä ja rajoittamalla sodan vain Ukrainan ja Venäjän maaperälle, on täysin tuhoon tuomittu harhaluulo, aivan kuten tapahtui Yhdysvaltojen kohdalla Iranissa. Kun Yhdysvallat luuli voivansa rajata iskut, Iran vastasi pyyhkimällä maan tasalle 13 amerikkalaista tukikohtaa ja pommittamalla etukäteisvaroitusten kanssa 30 yhdysvaltalais- tai israelilaissidonnaista yliopistoa varoittaen ensin kaikkia, toisin kuin mitä Israelin hyökkäyksissä on nähty.
Lopulta Krapivnik antaa hyvin varoittavan arvion Venäjän tulevasta strategiasta. Hän kokee, että Venäjän liian varovainen ja asteittainen lähestymistapa vastauksissaan on itse asiassa ollut virhe, sillä länsi on tulkinnut Venäjän haluttomuuden laajaan sotaan heikkoudeksi, projisoituen siihen omia arvojaan. Krapivnik katsoo, että pelote on palautettava, muuten edessä on väistämättä ydinsota. Kun Euroopan Unioni ryhtyy aseistautumaan ja jopa haaveilemaan ydinaseista samalla kun se toistuvasti uhkaa tuhota Venäjän ja jakaa sen 40 osaan, paine Kremlissä massiiviseen iskuun kasvaa sietämättömäksi. Krapivnik toteaa suoraan Venäjän valtiontelevisiossakin toistamansa viestin: Venäjän on otettava oppia Iranista ja iskettävä ennaltaehkäisevästi ja äärimmäisellä voimalla johonkin NATO-maahan. Hän pitää Viroa täydellisenä ehdokkaana varoittavaksi esimerkiksi. Kun virolaiset sallivat lennokkien lentämisen ilmatilansa läpi Venäjälle, on se Krapivnikin mukaan selkeä sodanjulistus. Viro tulisi tuhota, jotta koko muu Eurooppa ymmärtäisi tilanteen vakavuuden ja lopettaisi eskaloinnin, jolloin miljoonia ihmisiä pelastuisi yhden pienen maan uhraamisella.
Amerikkalaiset eivät hänen mukaansa tule puolustamaan tai uhraamaan ainuttakaan pientä kyläänsä Lontoon, Pariisin, Berliinin tai etenkään Riian puolesta. Krapivnik maalaa synkän loppukuvan eurooppalaisten kohtalosta: he ovat amerikkalaisille pelkkää "lihaa", jolla tehdään rahaa sijoittajille New Yorkissa ja Lontoossa. Krapivnik esittää myös väitteen globaalin eliitin suunnitelmasta vähentää ihmiskunnan väkiluku 500 miljoonaan tai miljardiin, jättäen Euroopan valkoisen väestön järjestelmällisen tuhoamisen ja massamaahanmuuton avulla tapahtuvan korvaamisen kohteeksi neofeodaalisessa yhteiskuntajärjestyksessä. Valkoisen eurooppalaisen miehen tuhoaminen ja monikansallisten, helpommin hallittavien väestöjen tuominen tilalle on hänen mukaansa eliitin tarkoituksellista politiikkaa, minkä näkee jopa Euroopan Unionin virallisista monikulttuurisuutta ihannoivista julisteista. Krapivnik päättää jaksonsa vetoomukseen eurooppalaisille herätä todellisuuteen ennen kuin heidän lapsiltaan viedään tulevaisuus kokonaan, sillä heidän omat johtajansa ajavat heidät tähän tuhoon.
Kirjoittaja Aksu
Lähde: Glenn Diesen
https://www.youtube.com/watch?v=o2faaNCDvy4,
Päivämäärä: 12.4.2026
Operaatiokeskus/Aksu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti