 |
| Iranin shaahi Mohammad Reza Pahlavi ja keisarinna Farah vastaanottivat maailman johtajia Persepoliin historiallisissa raunioissa vuonna 1971. Juhlat olivat tarkoitettu osoitukseksi Iranin mahdista, mutta ne jäivät historiaan alkusoittona monarkian luhistumiselle. Ai kuva/https://raphael.app/fi |
Aavikon keskellä, mailien mittaisen ajomatkan päässä kaikesta, kohoaa yhtäkkiä korkealle taivaalle kurottuva pylväsmetsä. Sen viereen pystytettiin juhlia varten kokonainen telttakaupunki, ja koko näky oli kuin suoraan sadusta tai James Bond -elokuvasta.
Se oli äärimmäisen ylenpalttista ja eksklusiivista – budjetti vastasi Sveitsin kahden vuoden varoja, ja se kulutettiin kahdessa päivässä. Turvatoimet olivat valtavat: konepistooleja oli joka kulmalla, sillä shaahilla oli suuri historiallinen ja poliittinen vastuu kootessaan kaikki valtionpäämiehet yhteen. Se oli ainoa kerta historiassa, jolloin itä, länsi, kehittyneet maat, alakehittyneet maat, kommunistiset valtiot ja monarkiat kohtasivat samassa paikassa. Juhla oli kuin debytanttitanssiaiset: Iran oli saapumassa maailman näyttämölle ja halusi liittyä valtioiden kärkiluokkaan räjähdyksellä, mutta suunta oli väärä. Kun kuluttaa satoja miljoonia, joutuu jonain päivänä vastaamaan siitä ja maksamaan hinnan.
Yhdysvaltain televisiohistoriassa nähtiin ennennäkemätön hetki, kun Barbara Walters raportoi valtionpäämiesten saapumisesta Persepoliin juhlistamaan kerran Persian valtakunnaksi kutsun perustamisen 2500-vuotispäivää. Isäntänä toimi Hänen Keisarillinen Majesteettinsa Shahanshah eli kuningasten kuningas, Iranin shaahi Mohammad Reza Pahlavi. Hän oli hallinnut vuodesta 1941 ja oli yksi maailman rikkaimmista miehistä. Vaikka maa oli perustuslaillinen monarkia, shaahilla oli täysi valta: hän nimitti pääministerin, saattoi hajottaa parlamentin, hallitsi armeijaa, saattoi julistaa sodan ja tehdä rauhansopimuksia. Hän hallitsi myös lehdistöä, ja häneen kohdistuva kritiikki oli vähäistä; hänen sanansa oli laki. Shaahi uskoi vakaasti, että hänellä oli suoritettavana jumalallinen tehtävä ja erityinen suhde Persian kansan ja kuninkaan välillä, jota ulkopuolisten oli vaikea ymmärtää.
Shaahin valtaannousu ja hänen isänsä perintö muovasivat Iranin suuntaa. 1800-luvun lopulta lähtien intellektuellit olivat pohtineet kolonialismin ja Iranin heikkouden syitä, ja monien mielestä syynä oli islam. Kun shaahin isä ja hänen ministerinsä ottivat vallan, he olivat länsimaissa koulutettuja ja painottivat modernisaatiota, länsimaistumista sekä paluuta muinaisiin juuriin. Kulttuurinen elpyminen oli osa laajempaa maallistamisen agendaa. Shaahi oli tietoinen isänsä perinnöstä ja halusi osoittaa pystyvänsä tekemään asiat vielä paremmin. Vuoden 1953 tapahtumat, joissa shaahi joutui pakenemaan maasta vain palatakseen kaksi päivää myöhemmin ulkopuolisten järjestämän vallankaappauksen turvin, opettivat hänelle tarpeen hallita kovalla kädellä. Kasvavien öljytulojen ja Yhdysvaltojen tuen myötä hän rakensi militarisoidun turvallisuusvaltion säilyttääkseen asemansa monarkkina.
Juhlien järjestelyt olivat uskomattomat. Hovin ministeri Alam, joka tunnettiin tehokkuudestaan, valitsi ammattilaiset hoitamaan teltat, ruoan ja palvelun. Paikalle saapui 69 valtionpäämiestä tai heidän edustajaansa: joukossa oli yksi keisari, kahdeksan kuningasta, viisi kuningatarta, 15 presidenttiä, ruhtinaita, herttuoita ja pääministereitä. Kyseessä oli todellinen maailmanluokan kokoontuminen. Kyyros Suuri toimi juhlien uskonnollis-poliittisena keulakuvana: hän on hahmo, joka mainitaan Koraanissa ja Raamatussa ja jota arvostivat niin kreikkalaiset kuin persialaisetkin. Kyyros oli humanisti, joka esitteli ensimmäisenä oikeudenmukaisuuden ja perusoikeudet, ja shaahi heijasti oman kuvansa Kyyrokseen voidakseen paistatella tämän kunniassa.
Shaahin "valkoinen vallankumous" oli ylhäältä ohjattu prosessi, jonka tarkoituksena oli esittää shaahi hyväntahtoisena monarkkina, joka jakaa hyvää kansalleen, mutta monella tapaa se oli propagandaa. Kun shaahi vapautti naiset ja pyrki eroon feodaalijärjestelmästä, hän totesi, ettei voinut auttaa niitä, jotka olivat tästä onnettomia. Kuitenkin uskonnollinen vastustus oli kovaa. Ajatollah Khomeini, jonka sukujuuret olivat syvällä islamilaisessa teologiassa, piti täysin mahdottomana hyväksyä ajatusta, ettei Iran olisi ensisijaisesti islamilainen maa. Shaahi karkotti Khomeinin ulkomaille, mutta jännite jäi kytemään. Shaahi itse piti itseään hartaana ja mystisenä, uskoen "todelliseen jumalan uskoon" eikä siihen, mitä hän kuvaili papiston omaksi edukseen lisäämäksi puoleksi.
Itse juhlat Persepoliissa olivat maailman suurin ja valikoiduin näytös. Vieraat majoitettiin telttoihin, jotka olivat kuin pieniä koteja, varustettuina kaikella ylellisyydellä hiusharjoista ja hajustetuista kynttilöistä alkaen. 15 000 puuta lennätettiin Versailles’sta luomaan metsää aavikolle, ja ruoka tuotiin Pariisista. Tarjoilijat ja henkilökunta saapuivat Euroopan huippuhotelleista. Jännitys oli käsinkosketeltavaa: osa henkilökunnasta pelkäsi lentämistä, ja hoviministeri Alam varoitti heitä, että seuraavasta päivästä alkaen he olisivat omillaan ja ongelmat olisi ratkaistava itse kuin sodassa.
Kaikki ei kuitenkaan sujunut täydellisesti. Aavikon kuumuus oli sietämätöntä, ja keittiöhenkilökunta työskenteli lähes alasti. Jättimäinen jäälohkohankinta tehtiin vieraiden viilentämiseksi, ja lopulta jää jouduttiin pilkkomaan käsin samppanjasankoihiin. Protokolla oli täynnä vaikeuksia: kuka istuu missäkin ja kuka tervehtii ketäkin arvojärjestyksen mukaan. Kun vieraat saapuivat, syntyi jonoja, ja äkillinen hiekkamyrsky piiskasi juhla-alueella kampausten ja kruunujen sotkeutuessa. Jotkut vieraat joutuivat jopa turvautumaan rauhoittaviin lääkkeisiin paineen alla.
Illallinen oli prameuden huipentuma. Ruokalistalla oli parasta mahdollista kaviaaria tuhansia kiloja ja hienoimpia viinejä. Kolme ihmistä palveli yhtä pöytää, ja armeijan edustajat valvoivat jokaista liikettä myrkyttämisvaaran vuoksi. Juhlien huipentuessa shaahi puhui Kyyroksen haudalla vakuuttaen Persian ylpeyttä ja lupaamalla, että maa palaisi entiseen loistoonsa. Hän käytti termiä "suuri sivilisaatio" toistuvasti kuvatessaan Iranin modernisaatiota ja tulevaisuutta.
Kuitenkin samaan aikaan kun shaahi juhli, tyytymättömyys kasvoi. Ulkomailla ja maan alla järjestettiin kokouksia, joissa viha shaahia kohtaan kasvoi. Ihmiset kysyivät, miksi valtavia summia käytetään juhliin, kun lapset näkevät nälkää eikä kouluihin ole varaa. Shaahin salainen poliisi SAVAK käytti kovia menetelmiä kuulusteluissa, joita shaahi puolusti toteamalla niiden olevan psykologisia ja oikeutettuja maanpetturuustapauksissa. Hän vertasi toimintaa länsimaisten poliisien inhimillisiin reaktioihin.
Juhlien päätyttyä ja vieraiden lähdettyä teltoista tehtiin inventaario. Paljastui, että monet tavarat, kuten radiot ja puhelimet, olivat kadonneet – kenties vieraiden tai henkilökunnan matkaan. Shaahin hallinto alkoi unohtaa perinteitään ja kopioida modernia länttä huomaamatta maansa syvää islamilaista identiteettiä. Keisarinna Farah myönsi myöhemmin syyttävänsä itseään ja miestään siitä, etteivät he ymmärtäneet kansansa uskonnollisuutta. Kun shaahi lopulta koki olevansa yksin, vain Jumala yläpuolellaan, valtakunnan romahtaminen oli jo alkanut. Suuret juhlat olivat loppusoitto sille loistolle, joka pian vaihtui vallankumoukseen.
Persepoliin juhlat vuonna 1971 jäävät historiaan yhtenä kaikkien aikojen suurimmista strategisista virhearvioista. Shaahi Mohammad Reza Pahlavi pyrki ostamaan Iranille paikan maailman valtioiden eturivissä kalliilla näytöksellä, mutta hän tuli samalla alleviivanneeksi syvää kuilua hallitsevan eliitin ja tavallisen kansan välillä. Vaikka shaahin visio Iranista modernina ja maallistuneena valtiona oli kunnianhimoinen, se perustui muinaisen Persian loistoon tavalla, joka tuntui vieraalta monille nyky-Iranin asukkaille, joiden arki kytkeytyi vahvasti islamiin.
On huomionarvoista, että juhlien loisto ei pelkästään ärsyttänyt köyhää väestöä, vaan se myös pelotti ja vieraannutti kansainvälisiä tarkkailijoita. Länsimaissa prameutta pidettiin merkkinä shaahin megalomaniasta, kun taas Iranin sisällä se toimi täydellisenä polttoaineena vallankumoukselliselle liikkeelle. Vallankumous vuonna 1979 ei ollut sattumaa, vaan se oli suora seuraus siitä, että hallinto irtaantui todellisuudesta. Shaahi uskoi jumalalliseen suojelukseensa, mutta unohti, että maallinen valta vaatii kansan luottamusta. Persepoliin pylväät seisovat edelleen, mutta shaahin unelma "suuresta sivilisaatiosta" mureni hiekaksi vain kahdeksan vuotta näiden historiallisen kalliiden illallisten jälkeen.
Kirjoittaja Aksu
Lähde: Documentary Central
https://www.youtube.com/watch?v=QyRDD4-irRg ()
Päivämäärä: 10.4.2026
Operaatiokeskus/Aksu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti