 |
| Ukrainalaiset asevoimat hyödyntävät taistelukentällä yhä enenevissä määrin maabotteja, joiden avulla suoritetaan turvallisesti logistiikkaa, ihmisten evakuointeja sekä suoria iskuja vihollisen asemiin ilman omien sotilaiden hengen vaarantamista. AI Kuva/Gemin Nano Banana 2 |
Etelä-Ukrainassa sijaitsevassa Hersonin kaupungissa on saanut surmansa ainakin kaksi ihmistä ja seitsemän on loukkaantunut, kun venäläinen lennokki iskeytyi pikkubussiin.
Paikallisviranomaiset tarkentavat edelleen iskun yksityiskohtia. Samaan aikaan Ukrainan pohjoisrajalla Valko-Venäjän vastaisella alueella on havaittu poikkeuksellista liikehdintää. Presidentti Volodymyr Zelenskyi kertoi Telegram-julkaisussaan sotilasanalyytikoiden kirjanneen kuluneen vuorokauden aikana epätavallista toimintaa. Hän painotti, että Ukraina on valmis toimiin, mikäli tilanne rajalla kärjistyy. Itä-Ukrainassa Donetskin alueella venäläisjoukkojen raportoidaan puolestaan etenevän hitaasti kohti Kostjantynivkan kaupunkia pyrkien vakiinnuttamaan sinne jalansijaa. Ukrainan sotilaslähteiden mukaan Kostjantynivka muodostaa yhdessä useiden muiden kaupunkien kanssa niin sanotun linnoitusvyöhykkeen idässä.
Katsauksen taistelukentän laajempaan tilanteeseen ja nopeaan teknologiseen kehitykseen antoi ukrainalainen puolustusanalyytikko Olena, joka on erikoistunut lennokkeihin, miehittämättömiin järjestelmiin ja sotilasteknologiaan. Torontosta haastatteluun osallistunut analyytikko on perustanut Ukrainan asevirtoja ja lennokkiteknologiaa seuraavan julkaisun. Haastattelussa nousivat esiin erityisesti uudet niin kutsutut "Marsilais-lennokit", joita Ukrainan kerrotaan käyttävän ja jotka herättävät parhaillaan laajaa huolta venäläisten joukkojen keskuudessa.
Analyytikko huomautti, että useita Ukrainan teknologisia edistysaskeleita ei ole julkistettu virallisesti. Marsilais-lennokkeja koskevat tiedot ovat peräisin pääasiassa venäläisistä lähteistä, kuten Telegram-kanavilta ja Venäjän mediasta. Raportteja näistä laitteista on kantautunut eri rintamasuunnilta, muun muassa kaakosta Zaporižžjan alueelta sekä Donetskin suunnasta. Venäläiset ovat ilmaisseet suurta hälytystilaa näistä Ukrainan käyttämistä kiinteäsiipisistä kamikaze-lennokeista, koska ne lentävät erittäin matalalla ja ovat lähes äänettömiä, mikä tekee niiden havaitsemisesta vaikeaa. Venäläisten lausuntojen mukaan kyseiset laitteet hyödyntävät tekoälyä tai sen elementtejä, ja niillä on korkea tuhovoima, jonka myötä ne ovat aiheuttaneet huomattavaa vahinkoa. Ukrainan puolelta ei kuitenkaan ole saatu vahvistusta näiden lennokkien käytöstä, eikä puolustusanalyytikon omien lähteiden kautta ole voitu vahvistaa tai kiistää näitä tietoja. Venäläislähteet ovat myös esittäneet teorioita, joiden mukaan näitä lennokkeja mahdollisesti valmistettaisiin länsimaisten yritysten ja hallitusten tuella.
Keskusteltaessa tekoälyn roolista ja autonomiasta sodankäynnissä analyytikko vahvisti molempien osapuolten hyödyntävän laajasti tekoälyä tukevia teknologioita. Venäjä on käyttänyt neuroverkkoja muun muassa Harkovan alueella. Hän kuitenkin toppuutteli mielikuvia täydestä autonomiasta todeten, ettei taistelukentällä olla vielä tieteiselokuvien tasolla. Analyytikko muistutti, että Venäjä levittää säännöllisesti disinformaatiota ja yliarvioi omia sotilaallisia kykyjään maalaten todellisuutta huomattavasti paremman kuvan tilanteesta. Vaikka venäläisissä järjestelmissä on innovaatioita, ne epäonnistuvat varsin usein eivätkä vastaa niistä julkisuuteen annettuja lausuntoja. Koska informaatiotilassa käydään jatkuvaa kamppailua, asiantuntija painotti tietojen kriittistä tarkastelua ja riippumattomien raporttien säännöllistä seuraamista.
Nykyaikainen rintamalinja, jota kutsutaan "tappovyöhykkeeksi" (kill zone), ulottuu rintamalta tyypillisesti 10–15 kilometrin ja toisinaan jopa 20 kilometrin syvyyteen. Etäisyys vaihtelee eri suunnilla taisteluiden intensiteetin ja osapuolten asettamien kyvykkyyksien mukaan. Tällä vyöhykkeellä kaikki havaittu liike – sotilashenkilöstö, ajoneuvot ja maabotit – joutuu todennäköisesti välittömästi maalitetuksi ja tuhotuksi. Tämän vuoksi molemmat osapuolet käyttävät jatkuvasti enemmän miehittämätöntä teknologiaa. Ilmassa valvontaa suorittavat muun muassa Mavic- ja FPV-lennokit. Ukraina hyödyntää laajassa mittakaavassa myös miehittämättömiä maabotteja, koska maalla on pulaa sotilashenkilöstöstä. Ukrainan komentajien selkeänä tavoitteena on korvata jalkaväen sotilaita roboteilla ihmishenkien säästämiseksi ja siirtää vaarallisia taistelukentän tehtäviä laitteiden suoritettavaksi.
Esimerkkinä maabottien onnistuneesta hyödyntämisestä esitettiin kuvamateriaalia keskiviikkona Odesan alueella toteutetusta pelastusoperaatiosta. Ukrainan kolmannen armeijakunnan lennokkioperaattorit onnistuivat evakuoimaan 77-vuotiaan Antonina-nimisen naisen rintaman välittömästä läheisyydestä. Miehittämättömään maa-ajoneuvoon oli kiinnitetty viesti, jossa kehotettiin: "Mummo, hyppää kyytiin." Ajoneuvo kuljetti naista turvaan noin kahden tai kolmen tunnin ajan. Analyytikko kertoi kolmannen armeijakunnan olevan edelläkävijä maabottien käytössä. Nainen oli asunut erittäin intensiivisen taistelualueen keskellä vuosia ja päättänyt vihdoin evakuoitua, mikä ei olisi ollut mahdollista ilman kyseistä robottia. Lääkinnälliset evakuoinnit ja logistiset tehtävät ovat tällä hetkellä maabottien pääasiallisia käyttötarkoituksia, ja komentajat pyrkivät siirtämään nämä tehtävät sataprosenttisesti roboteille. Maabotteja käytetään kuitenkin myös iskutehtävissä; niiden avulla on vallattu venäläisten asemia ja venäläissotilaiden on havaittu antautuvan suoraan maadroneille.
Lennokkiteknologian nopean kehityksen ja vastatoimien kilpavarustelussa on alettu käyttää muun muassa ranskalaisten kalastajien lähettämiä kalastusverkkoja lennokkien torjumiseen kaupunkialueilla. Samaan aikaan taistelukentälle on tuotu uutena uhkana valokuituohjattuja lennokkeja, joiden on raportoitu eksportoituneen myös Libanoniin Hizbollahin käyttöön. Asiantuntija selitti valokuitulennokkien olevan rakenteeltaan perinteisten FPV-lennokkien kaltaisia, mutta niiden ohjaus tapahtuu fyysisen valokuitukaapelin kautta. Tämän ominaisuuden vuoksi niiden kantama on suhteellisen rajallinen, tyypillisesti 25–30 kilometriä, vaikka yhdessä harvinaisessa venäläisessä tapauksessa on raportoitu jopa 50 kilometrin kantamasta. Valokuitulennokkien merkittävin etu on se, ettei niiden signaalia voida häiritä elektronisen sodankäynnin laitteilla. Ainoa tapa torjua niitä on fyysinen tuhoaminen, kuten ampuminen käsiaseilla tai pitkän valokuitukaapelin katkaiseminen. Tämä on Ukrainalle suuri ongelma, sillä Venäjä kykeni tuomaan taistelukentälle tuhansia näitä järjestelmiä viime vuonna. Venäjä kykenee tuottamaan itse valokuitukaapelia ja tuo sitä lisäksi suuria määriä Kiinasta. Haaste on mittava, sillä tehokasta massamittakaavan vastatoimea ei tällä hetkellä ole, jolloin jokainen laite on torjuttava yksitellen.
Katsauksen päätteeksi arvioitiin Venäjän ja Ukrainan välistä teknologista tasapainoa. Analyytikon mukaan on vaikea arvioida kummankaan yksiselitteistä etumatkaa, sillä molemmilla on omat vahvuutensa. Ukraina on poikkeuksellisen innovatiivinen: uusien järjestelmien kehitys ja iteraatio on uskomattoman nopeaa. Laitteistot ja ohjelmistot voivat vanhentua jopa yhden kuukauden aikana, mikä vaatii jatkuvaa ja nopeaa reagointia. Venäjä puolestaan on edelläkävijä tuotannon skaalaamisessa. Kun Venäjä löytää toimivan ja tuottavan teknologian, kuten Shahed-räjähdelennokit tai valokuituohjatut dronet, se pystyy siirtämään nämä järjestelmät suoraan laajamittaiseen massatuotantoon.
Lähde:
https://www.youtube.com/watch?v=6oD2gROC5Z0
Ehdotettu Euroopan puolustusunioni: Kohti mantereenlaajuista turvallisuusintegraatiota
Euroopan puolustusunionin suunnitelmat tähtäävät rajojen yli ulottuvaan saumattomaan turvallisuusintegraatioon, jolla pyritään vahvistamaan mantereen puolustuskykyä ja omavaraisuutta uudessa geopoliittisessa tilanteessa. AI Kuva/Gemin Nano Banana 2
Useamman kerran viimeisen viikon aikana Euroopan unionin puolustuskomissaari Andrius Kubilius on nostanut esiin ajatuksen Euroopan puolustusunionista. Kyseessä olisi hallitustenvälinen sopimus, joka kokoaisi yhteen halukkaat EU:n jäsenvaltiot sekä Ukrainan, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Norjan luodakseen integroidun puolustuskykyjen unionin koko mantereelle. Aloite nousee esiin keskusteluissa mahdollisesta Yhdysvaltojen sotilaallisesta vetäytymisestä Euroopasta, mitä asiantuntijat pitävät yhä todennäköisempänä. Kyseessä on tuorein askel EU:n pyrkimyksissä tulla omavaraiseksi turvallisuus- ja puolustusasioissa. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi esitti myös jotain vastaavaa hiljattain antamassaan The Rest is Politics -podcastin haastattelussa. Hän totesi Euroopassa olevan vahvoja maita, kuten Iso-Britannia, Ukraina ja Turkki, jotka olisivat yhdessä vahvempia kuin Venäjän armeija.
Laaja katsaus Euroopan unionin nykyisiin puolustustoimiin alkaa heinäkuusta 2024, jolloin Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen valittiin toiselle kaudelle. Hänen toimeksiantonsa toiseksi tärkein painopiste Euroopan kilpailukyvyn parantamisen jälkeen oli uusi aikakausi Euroopan puolustukselle ja turvallisuudelle. Tämä pitää sisällään yhteishankintojen lisäämisen, investointien kasvattamisen Euroopan puolustusteollisuuteen, puolustuksen sisämarkkinoiden luomisen sekä EU:n siviili- ja sotilasvalmiuden vahvistamisen. Nämä toimet käynnistyivät pitkälti pelosta, joka koski Venäjän kasvavaa aggressiota Eurooppaa kohtaan sekä Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin toista valtakautta. Trump oli useaan otteeseen pilkannut Natoa vuoden 2024 vaalikampanjansa aikana ja jopa sanonut rohkaisevansa Venäjää tekemään "mitä helvettiä haluavat" niille Nato-maille, jotka eivät käytä tarpeeksi varoja puolustukseen.
Kuluneiden parin vuoden aikana EU on pyrkinyt rakentamaan sellaista puolustuskumppanuuksien verkostoa, joka ei ole riippuvainen Yhdysvalloista tai Natosta. Esimerkiksi maaliskuussa EU allekirjoitti turvallisuus- ja puolustuskumppanuuden Australian kanssa, mikä seurasi samanlaisia sopimuksia Kanadan ja Ison-Britannian kanssa vuonna 2025. Jo vuonna 2024 EU solmi sarjan räätälöityjä puolustussopimuksia Moldovan, Norjan, Japanin, Etelä-Korean, Albanian ja Pohjois-Makedonian kanssa.
Kahdenvälisten puolustussopimusten verkoston laajentamisen lisäksi EU on työskennellyt parantaakseen sisäistä puolustusyhteistyötään. Esimerkiksi lokakuussa, muutama viikko sen jälkeen, kun venäläisiä lennokkeja oli tunkeutunut ja pudonnut Euroopan maaperälle, EU ilmoitti neljästä uudesta unionin sisäisestä lippulaivahankkeesta. Nämä ovat Euroopan lennokkipuolustusaloite (European Drone Defense Initiative), itäisen sivustan valvonta (Eastern Flank Watch), Euroopan ilmakilpi (European Air Shield) ja Euroopan avaruuskilpi (European Space Shield). Kaikki nämä on määrä käynnistää tänä vuonna ja saada valmiiksi viimeistään vuoteen 2028 mennessä. EU pyrkii myös siihen, että 40 prosenttia kaikista puolustushankinnoista olisi yhteishankintoja vuoden 2027 loppuun mennessä.
Marraskuussa Euroopan komissio julkisti suunnitelmansa sotilaallisesta Schengen-alueesta. Kyseessä on EU:n laajuinen sotilaallisen liikkuvuuden alue, joka mahdollistaisi joukkojen ja kaluston nopean siirtämisen unionin maiden välillä. Suunnitelmien mukaan EU-mailla on rauhan aikana kolme päivää ja hätätilanteissa vain kuusi tuntia aikaa myöntää lupa muiden Euroopan maiden armeijoille rajojensa ylittämiseen. Nykyinen käsittelyaika vie viikoista kuukausiin.
Tämä ehdotettu Euroopan puolustusunioni on uusin sarjassa suuria EU:n puolustusaloitteita. Se perustuisi hallitustenväliseen sopimukseen ja ottaisi mahdollisesti mallia EU:n Schengen-alueesta. Ajatuksen on esittänyt EU:n puolustuskomissaari Andrius Kubilius useita kertoja kuluneen viikon aikana. Se keskittyisi erityisesti osallistuvien EU-maiden, Ukrainan, Ison-Britannian ja Norjan puolustuskykyjen integrointiin ja toimisi samalla vahvana turvallisuustakuuna Ukrainalle. Pohjimmiltaan Euroopan puolustusunioni ylittäisi EU:n nykyisten teollisuutta ja sisämarkkinapolitiikkaa koskevien perussopimusten asettamat rajat. Nykyiset sopimukset tapaavat käsitellä puolustusta kansallisen turvallisuuden asiana, mikä rajoittaa sitä, kuinka pitkälle EU voi integroida ja koordinoida mantereenlaajuisia puolustusaloitteita.
Tarkemmin sanottuna Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 346 artiklassa todetaan, että jokainen jäsenvaltio voi toteuttaa toimenpiteitä, joita se pitää tarpeellisina keskeisten turvallisuusetujensa suojelemiseksi ja jotka liittyvät aseiden, ammusten ja sotatarvikkeiden tuotantoon tai kauppaan. Vaikka tämän lausekkeen tarkoituksena oli suojella jäsenvaltioiden kansallista teollisuutta, käytännössä hallitukset ovat käyttäneet sitä oikeuttaakseen omien kotimaisten puolustustoimittajiensa suosimisen yhteistyön sijaan. Tämä on johtanut hajanaisiin markkinoihin sekä järjestelmien ja kykyjen päällekkäisyyksiin EU:n sisällä.
Vaikka Euroopan puolustusunioni on tällä hetkellä vasta epätarkka käsite eikä konkreettisia yksityiskohtia ole, Centre for European Policy Studies (CEPS) -tutkimuslaitoksen kahden tutkijan tiistaina julkaisemassa raportissa hahmoteltiin oikeudellisia keinoja, joilla EU voisi saavuttaa tämän puolustusunionin. Raportissa ehdotettiin, että se voitaisiin toteuttaa SEUT-sopimuksen 326–334 artiklojen mukaisen tiiviimmän yhteistyön kautta. Koska tämä tiiviimmän yhteistyön mekanismi antaa ryhmälle EU:n jäsenvaltioita mahdollisuuden edetä politiikassa, vaikka kaikki 27 jäsenmaata eivät olisikaan yksimielisiä, se laimentaisi niiden vähemmän halukkaiden jäsenvaltioiden veto-oikeutta, jotka saattaisivat haluta estää puolustusintegraation. Lisäksi se tosiasia, että hanke toteutettaisiin EU:n nykyisen oikeudellisen kehyksen puitteissa, mahdollistaisi EU:n instituutioiden osallistumisen unionin rahoitukseen, diplomatiaan, operatiiviseen toimintaan ja strategiseen suunnitteluun. Ajan myötä tämä voisi kehittyä Naton kaltaiseksi yhteiseksi puolustuskyvyksi, mutta vahvemmalla teollisella perustalla EU:n sisällä. Puolustusunioni voisi mahdollisesti myös helpottaa aseiden ja ammusten yhteistä varastointia EU:n tasolla.
Ukraina on vahvasti esillä aina, kun puolustusunioni mainitaan. Pohjimmiltaan näyttää siltä, että EU yrittää sisällyttää mukaan kolme EU:n ulkopuolista maata, jotka voisivat antaa suuren panoksen Euroopan puolustukseen eri tavoin: Ukraina huippuluokan lennokkiteknologiallaan, Iso-Britannia vakiintuneella armeijallaan ja Norja massiivisella valtion rahastollaan. Kubilius on myös esittänyt, että Ukrainan integroiminen sisämarkkinoihin ja samanaikaisesti Euroopan puolustusunioniin voisi olla selkeä osa Euroopan strategista lähestymistapaa Ukrainaa kohtaan. Toisin sanoen tämä kuulostaa tavalta tuoda Ukraina, Iso-Britannia ja Norja lähemmäs EU:ta puolustus- ja teollisuusyhteistyössä ilman varsinaista EU-jäsenyyttä.
EU näyttää odottavan jonkinlaista vastustusta tai ainakin skeptisyyttä Itä-Euroopan jäsenvaltioiden, maanviljelijöiden ja yritysten taholta koskien Ukrainan laajempaa integraatiota EU:n markkinoille. Tämän tunnustaen Kubilius totesi, että huolet ovat ymmärrettäviä ja ne olivat hyvin samankaltaisia silloin, kun Puola ja Baltian maat liittyivät Euroopan unioniin vuonna 2004. Hän muistutti, että kun hänen kotimaansa Liettua aloitti integraationeuvottelut vuonna 2000, maan ostovoimapariteetilla korjattu bruttokansantuote asukasta kohti oli vain 35 prosenttia EU:n keskiarvosta. Nyt sama luku on noin 95 prosenttia. Kubilius totesi saman tapahtuvan Ukrainalle EU-integraation myötä ja uskoo Ukrainasta tulevan Euroopan uusi taloustiikeri 20–25 vuoden kuluessa.
Tarinan laajemman kehityksen seuraamisen helpottamiseksi ja informaatiotulvan hallitsemiseksi markkinoilla korostetaan myös puolueettomien uutisalustojen, kuten Ground Newsin, merkitystä luotettavien uutislähteiden tunnistamisessa ja vääristävien näkökulmien välttämisessä. Työkalut, jotka analysoivat tuhansia artikkeleita ja erittelevät lähteiden puolueellisuuden, levinneisyyden ja faktapohjaisuuden, voivat auttaa hahmottamaan esimerkiksi Euroopan puolustusunionia koskevan uutisoinnin eroja. Nykyisessä raportoinnissa vasemmalle nojaavat lähteet ovat painottaneet vahvasti Ukrainan sisällyttämistä hankkeeseen, kun taas oikeistolaiset julkaisut ovat korostaneet EU:n ulkopuolisten liittolaisten yleistä mukaan ottamista. Tällainen media-analyysi, jota myös Nobel-rauhankeskus on tukenut, auttaa tunnistamaan sokeita pisteitä, välttämään kaikukammioita ja laajentamaan maailmankuvaa poliittisesti jakautuneessa mediaympäristössä.
Lähde: TLDR News EU
https://www.youtube.com/watch?v=viZK1yjq6IESaksan talouden historiallinen kriisi: Teollisuuden ahdinko ja uuden suunnan etsiminen
 |
| Saksalainen autoteollisuus, aikoinaan maan kansallisen identiteetin ja talouskasvun kiistaton veturi, on ajautunut ennennäkemättömään murrokseen tehtaiden sulkemisten, vähenevän kysynnän ja globaalien haasteiden ristipaineessa. AI Kuva/Gemin Nano Banana 2 |
Volkswagen aikoo sulkea ainakin kolme tehdasta Saksassa. Saksa on valtavien ongelmien ja paineiden alaisena, ja Volkswagenin työntekijät lakkoilevat voimakkaasti. Euroopan suurin talous on taantunut, eikä maassa ole ollut todellista kasvua viiteen vuoteen. Vuodesta 2019 lähtien Saksa on menettänyt 272 000 työpaikkaa teollisuussektorillaan, mikä vastaa lähes viittä prosenttia kaikista työpaikoista. Autoteollisuuteen isku on ollut kaikkein ankarin, sillä ala menettää 10 000 työpaikkaa kuukaudessa. Tämä asettuu laajempaan talouskasvun pysähtymisen kuvaan, mutta viimeiset pari vuotta ovat olleet erityisen huolestuttavia. Viimeisten kuuden vuoden aikana Saksan talous on supistunut kolmena vuonna, mikä on tehnyt Saksan talouskasvusta hitainta kaikista G7-maista. Porschen voitot ovat romahtaneet 95 prosenttia. Saksan huippuluokan teollisuus vauhditti kasvua kaikkialla Euroopassa vuosikymmenten ajan, joten miksi Euroopan vahvin talous kamppailee nyt pysyäkseen vauhdissa mukana?
Tämä on Saksan taloudellinen painajainen. Aikoinaan Euroopan finanssivakauden majakkana tunnettu Saksa on nyt suurissa vaikeuksissa. Koko Euroopassa ja länsimaissa on nähtävissä sama suuntaus, jossa vuokrat, ruoka ja energian hinnat ovat nousseet rajusti, kun taas palkat ovat laahanneet perässä. Saksassa nämä viime vuodet ovat iskeneet erityisen kovaa. Reaalipalkat ovat tuskin kasvaneet kuluneen vuosikymmenen aikana, ja viimeisten viiden vuoden aikana ne ovat jopa laskeneet. Palkat ovat nyt palanneet suunnilleen vuoden 2021 tasolleen. Saksan talousmalli tarjosi vuosikymmenten ajan vaurautta, mutta se rakennettiin erilaista maailmaa varten. Venäjän hyökättyä Ukrainaan, Iranin sodan myötä ja jännitteiden kiristyessä Kiinan kanssa tuo malli on nyt kovan paineen alla, ja Saksan on mahdollisesti muutettava taloudellista rakennettaan.
Tuo taloudellinen rakenne luotiin paljon myöhemmin kuin voisi olettaa. Kun Itä- ja Länsi-Saksa yhdistyivät vuonna 1990, se yhdisti kaksi täysin erilaista taloutta. Länsi-Saksan tuottavuus oli yli 25 000 dollaria henkilöä kohden, mikä oli yli kaksi kertaa enemmän kuin Itä-Saksassa, jonka talous oli yksi Euroopan vähiten tuottavista. Itä-Saksan taloutta hallitsi julkinen sektori; yksityisten yritysten osuus oli hieman alle 3 prosenttia kaikesta taloudellisesta toiminnasta, kun taas lännessä luku oli 85 prosenttia. Nämä kaksi aluetta erosivat toisistaan merkittävästi kaikilla mahdollisilla tavoilla työttömyydestä vientiin. Jälleenyhdistymisen jälkeen yksi ensimmäisistä kurottavista kuiluista olivat palkat. Muurin murtuminen ja yhtenäisyys tapahtuivat yhdessä päivässä, jolloin Saksasta tuli jälleen yksi maa. Palkat Itä-Saksassa olivat noin 70 prosenttia pienemmät kuin lännessä, ja tällainen tuloero oli tasoitettava. Itäsaksalaisten työntekijöiden palkkoja nostettiin, mutta tällä oli hintansa. Saksa yritti integroida talouttaan globaaleille markkinoille, ja yhtäkkiä huomattavasti korkeammat työkustannukset tekivät itäsaksalaisesta viennistä vähemmän kilpailukykyistä. 1990-luku oli tuskallinen: kasvu pysähtyi, työttömyys nousi ja Saksa nimettiin jälleen kerran Euroopan sairaaksi mieheksi.
Pinnan alla he kuitenkin loivat perustaa huomattavalle paluulle. Aasian jättiläinen on nyt kasvanut yhdeksi tärkeimmistä vientimarkkinoista valmistajille kaikkialta maailmasta. Kiinan teollinen buumi loi yhtäkkiä valtavan kysynnän. Saksa alkoi tuottaa enemmän autoja, koneita ja kemikaaleja vientiin. Saksan jälleenyhdistymisen jälkeen kaupan osuus oli 40 prosenttia maan bruttokansantuotteesta, ja tämä saavutti 89 prosentin huipun 2020-luvun alussa. Yleensä maan rikastuessa sen teollisuussektori kutistuu, kun tehtaat tekevät tilaa palveluille. Tämä johtuu osittain siitä, että työn hinta nousee maan vaurastuessa. Saksalla oli kuitenkin toinen etu, joka piti heidän tuotantonsa edullisena.
Ennen jälleenyhdistymistä Saksa oli tehnyt Venäjän kanssa sopimuksen, joka tunnettiin nimellä "putkia kaasua vastaan". Länsisaksalaiset yritykset toimittivat teräsputkia ja rahoitusta sellaisten putkistojen rakentamiseksi, jotka kuljettaisivat maakaasua Venäjän tuotantoalueilta Keski-Eurooppaan, ja Saksasta tuli keskeinen kauttakulku- ja kulutuskeskus. Tämä perintö antoi yhdistyneelle Saksalle halvan pääsyn energiaan. Kaasun tuominen putkea pitkin on paljon halvempaa kuin laivalla. Saksalla oli infrastruktuuri, ja Venäjä oli vakaa ja luotettava toimittaja. He rakensivat vielä enemmän putkistoja 2000-luvun alussa ja panostivat tähän lähestymistapaan jopa silloin, kun suhteet Venäjään muuttuivat vaikeammiksi. Saksan ulkopoliittinen filosofia oli vahvistaa taloudellisia siteitä mahdollisten vastustajien, kuten Venäjän ja Kiinan, kanssa toivoen, että integraatio rohkaisisi vakauteen ja yhteistyöhön. Saksan talous oli nyt Euroopan kasvun keskeinen veturi. Tämä perustui Kiinan kasvavaan kysyntään, halpaan energiaan Venäjältä ja ennustettavaan globaaliin kauppaan.
Katsauksen lomassa ohjelman juontaja pysähtyy kiittämään sponsoria ja nostaa esiin laajemman digitaalisen turvallisuuden ongelman. Hän kysyy, saavatko katsojat hämäriä tarjouksia, tilaamattomia uutiskirjeitä tai robottipuheluita, koska he ovat joskus luovuttaneet henkilötietojaan sivustoille, jotka ovat myyneet ne eteenpäin tietovälittäjille. Tämä on vakava ongelma, sillä tietoja voidaan kaupata huijareille tai rikollisille. Juontaja suosittelee Incogni-palvelua, joka vaatii lain nojalla tietovälittäjiä poistamaan käyttäjän tiedot, ja kertoo palvelun säästäneen häneltä itseltään yli 187 tuntia työtä poistaen tiedot 250 listalta. Ohjelmassa tarjotaan myös alennus palvelun vuositilaukseen. Tämän lyhyen tietoturvahuomion jälkeen analyysi Saksan taloudesta jatkuu.
Saksan talous rakennettiin kaupan ympärille. Heidän vahvuutensa kumpuaa maailmanluokan valmistuksesta, erityisesti autoissa ja koneissa, kurinalaisista palkoista ja syvästä integraatiosta globaaliin kauppaan. Tämä lepäsi kuitenkin kolmen pilarin varassa, jotka kaikki alkoivat rakoilla vuoden 2019 paikkeilla.
Ensimmäinen isku oli pandemia. COVID-19 rasitti Euroopan suurinta taloutta. Saksan talouden ainutlaatuinen piirre on se, että teollisuussektori pysyi suurena osana sen taloutta maan rikastuessa. Vuonna 2020 se muodosti 20 prosenttia Saksan taloudesta, mikä on suunnilleen kaksinkertainen määrä verrattuna Iso-Britanniaan tai Ranskaan. Pandemia paljasti, kuinka riippuvaiseksi tämä sektori oli tullut kansainvälisistä toimitusketjuista. Globaali kysyntä romahti aluksi, ja teollisuussektori menetti vauhtiaan. Pandemia sotki globaalit toimitusketjut aiheuttaen massiivisia ruuhkia ja pulaa, minkä seurauksena jotkut yritykset varastoivat tavaroita perävaunuihin ja vuokrasivat yksityisiä konttialuksia.
Sitten Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Aiemmin Saksa oli vastannut Venäjän konflikteihin syventämällä taloudellisia siteitä. Venäjän vallattua Krimin Saksa vahvisti tätä linjaa ja lisäsi merkittävästi maakaasun tuontia Venäjältä. Samaan aikaan Saksa oli jo ajamassa alas omia ydinvoimaloitaan ja vähentämässä hiilen käyttöä. Venäläinen kaasu oli edelleen halvin ja luotettavin energianlähde, ja se oli valtavan hyödyllistä Saksan teolliselle perustalle. Mutta Venäjän Ukrainaan tekemän täysimittaisen hyökkäyksen jälkeen Saksa muutti suuntaa ja lopetti kokonaan venäläisen kaasun tuonnin näiden putkien kautta. Tällä oli valtava heijastusvaikutus koko talouteen. Hinnat olivat nousseet Saksassa ja kaikkialla Euroopassa. Tuoreimpien tietojen mukaan inflaatio Euroopan suurimmassa taloudessa oli 5 prosenttia vuodessa, mikä oli korkein lukema 30 vuoteen. Saksalaisten autojen ja koneiden kysyntä ulkomailta on laskenut. Halpa venäläisen energian tuonti oli yksi Saksan talouden suurimmista rakenteellisista eduista, ja se oli yhtäkkiä muuttunut sen suurimmaksi rakenteelliseksi heikkoudeksi.
Samoihin aikoihin Saksan talouden perustan toinen pilari alkoi murtua. Kiinan talous on hidastumassa. Kiinan talouskasvun hidastuminen oli herätys, sillä maa oli ollut kasvun keskeinen veturi Saksan kultaisina vuosina 2000-luvun alussa. Saksa menetti lähes 10 miljardin dollarin edestä kauppaa kahdessa vuodessa vuoden 2022 kaupan huippuvuoden jälkeen. Maailma oli muuttumassa, globaali kysyntä siirtymässä ja poliittisia liittolaisuuksia koeteltiin. Saksa tarvitsi vakaita ja ennustettavia globaaleja markkinoita, ja viimeinen asia, jota he siinä hetkessä kaipasivat, oli liittolaissuhteiden lisätestaus.
Euroopan unioni veloittaa Yhdysvalloilta yli 10 prosentin tullimaksut ja lisäksi sovelletaan 20 prosentin arvonlisäveroa. Näistä syistä Yhdysvallat ottaa käyttöön vastavuoroiset tullit muita maita vastaan. Kiina on Saksan viennin neljänneksi suurin ostaja, mutta yksittäinen suurin ostaja on Yhdysvallat. Trumpin tullimaksut hänen toisella kaudellaan iskevät kaikkiin Saksan teollisuudenaloihin, mutta erityisesti metalleihin ja moottoriajoneuvoihin. Trumpin kauppasota Kiinan kanssa vaikutti Saksaan myös muilla yllättävillä tavoilla. Kun Yhdysvaltojen tullit Kiinalle astuivat voimaan, Kiina alkoi kiihdyttää siirtymäänsä vähentääkseen riippuvuuttaan Yhdysvaltojen kanssa liittoutuneista maista. He alkoivat strategisesti vähentää tuontia Saksasta ja samalla onnistuivat täydellisesti omassa autonvalmistuksessaan. Kiinan maailmanlaajuinen markkinaosuus autonvalmistuksessa kasvoi kolmesta ja puolesta prosentista 34 prosenttiin samalla ajanjaksolla, kun Saksan markkinaosuus putosi 10 prosentista 4 prosenttiin. Tämä oli valtava isku Saksalle, joka ei ainoastaan joutunut todistamaan yhden suurimmista teollisuudenaloistaan kysynnän laskua, vaan kohtasi nyt myös enemmän kilpailua.
Saksassa autoteollisuus on enemmän kuin vain talouden ala; se on osa kansallista identiteettiä. Nämä teollisuudenalat edustavat insinööritaitoa, tarkkuutta, vientivoimaa ja pitkäaikaista uskoa saksalaiseen erinomaisuuteen. Kun nämä alat joutuvat paineen alle, kyseessä ei ole vain taloudellinen muutos, vaan siitä tulee psykologinen. Aikana, jolloin keskustelut maahanmuutosta, demografisesta laskusta ja tulevaisuudesta kiihtyvät, tämä eroosio lisää kasvavaa epävarmuuden tunnetta. Saksa piti itseään aikoinaan Euroopan taloudellisena moottorina, mutta tänään tuo luottamus on vaihtumassa levottomampaan kysymykseen: mihin maa on menossa?
Ford Motor Company suunnittelee 4 000 työpaikan vähentämistä, ja näistä irtisanomisista noin 3 000 toteutetaan Saksassa. VW-konserni on raportoinut kolmannen vuosineljänneksen tappiokseen yli miljardi euroa. Kaikesta tästä negatiivisesta kehityksestä ja meneillään olevasta vaikeasta talousvaiheesta huolimatta Saksalla on edelleen valtavia teollisuudenaloja. Maailman suurin kemikaalituottaja BASF pitää päämajaansa Saksassa ja työllistää yli 100 000 ihmistä. Heidän vuotuiset tulonsa ovat kymmeniä miljardeja euroja, ja silti tämä tekee heistä vasta Saksan 10. suurimman yrityksen. Sektorit, kuten teollisuus, energia ja erityisesti autoteollisuus, hallitsevat. Maan suurin yritys Volkswagen yksinään vastaa yli 7 prosentista Saksan koko taloudellisesta tuotannosta. Kaikki on suhteellista, eikä Saksan talous ole missään nimessä romahduksen partaalla, mutta kriisit, kuten pandemia ja Ukrainan sota, ovat iskeneet siihen erityisen kovaa. Syy tähän on heidän taloutensa rakenteessa. Kriisit iskivät Saksaan juuri sinne, missä se satutti eniten, ja tuloksena on kuluttajahintojen nousu nopeammin kuin koskaan sitten mittaushistorian alun vuonna 1956. Tämä on valtavaa.
Tällaiset kriisit eivät ainoastaan paljasta heikkouksia; ne pakottavat muutokseen. Saksa on ollut samassa tilanteessa aiemminkin. 1990-luvulla heidät tuomittiin Euroopan sairaaksi mieheksi, mutta kymmenessä vuodessa he rakensivat uudelleen kilpailukykynsä ja nousivat yhdeksi maailman vahvimmista vientitalouksista. Nykypäivän haasteena on se, että halpa energia on poissa ja globaalista kysynnästä on tullut vähemmän luotettavaa. Kaupasta on tullut politisoitunutta, eikä kilpailu enää perustu vain laatuun, vaan mittakaavaan, nopeuteen ja teknologiseen johtajuuteen. Saksa on valinnan edessä. Se voi yrittää säilyttää mallin, joka teki siitä menestyvän aikaisempina vuosikymmeninä, tai se voi sopeutua maailmaan, joka näyttää hyvin erilaiselta kuin se, jota varten malli rakennettiin. Valta-asetelmat muuttuvat ja liittoumia määritellään uudelleen. Saksan on harkittava energiapolitiikkaansa uudelleen, kenties palaamalla ydinvoimaan. He voivat investoida aggressiivisemmin uusiin teollisuudenaloihin. Heidän on määriteltävä uudelleen, miltä saksalainen taloudellinen vahvuus näyttää 21. vuosisadalla. Saksan menestys lähivuosina riippuu siitä, kuinka nopeasti se pystyy keksimään itsensä uudelleen pysyäkseen tahdissa mukana. Se, kuinka he vastaavat tähän muutokseen, ei määrittele ainoastaan heidän talouttaan, vaan myös heidän roolinsa Euroopassa ja maailmassa.
Lähde: Hindsight
Poliittinen talous vai vapaa markkinatalous? Kamppailu valtiokontrollin ja vapaan yrittäjyyden välillä
Poliittinen päätöksenteko ja vapaa markkinatalous ovat ajautuneet syvään ristiriitaan, kun raskaat sääntelytoimet ja poliittiset kytkökset ohjaavat yhä enemmän suurten hankkeiden ja valtiontukien jakautumista taloudessa.
Kuvittele tilanne, jossa menet lääkärin vastaanotolle ja lääkäri ruiskuttaa sinuun yllättäen tuntematonta ainetta. Kun kysyt, mitä aine on, hän kertoo sen olevan myrkkyä. Kun tiedustelet syytä tähän, lääkäri vetää välittömästi esiin toisen ruiskun, antaa sinulle vastamyrkkyä ja selittää tehneensä kaiken vain siksi, että voisi pelastaa henkesi tällä vastamyrkyllä. Juuri tällä tavalla liberaali talouspolitiikka toimii käytännössä. Ensin se aiheuttaa maalle massiivista taloudellista vahinkoa, minkä jälkeen se esiintyy tilanteen ratkaisuna ja pelastajana.
Hallinto estää asuntorakentamisen raskaalla verotuksella ja byrokratialla, minkä jälkeen se perustaa jo neljännen liittovaltion asuntoviraston tukemaan asumista. Liberaali pääministeri jarruttaa luonnonvarahankkeita korkeilla veroilla, 19 vuotta kestävillä lupaviiveillä ja kieltämällä öljynkuljetukset Brittiläisen Kolumbian rannikolla. Tämän jälkeen hän luo massiivisia uusia virastoja hankkeiden edistämiseksi, luvaten erivapauksia, pelastuspaketteja ja tukia suosikkiyrityksilleen. Investointeja estetään ankaralla verotuksella, mikä ajaa 1,2 biljoonan dollarin edestä eläkerahastoja ulos maasta. Tämän jälkeen investointeja aletaan tukea uusilla yritystukiohjelmilla. Elinkustannuksia ja ruoan hintaa nostetaan inflatorisella rahan painamisella, hiiliveroilla ja sääntelyllä, minkä jälkeen painetaan jälleen lisää rahaa suorien käteismaksujen antamiseksi ihmisille, jotta nämä selviäisivät hallinnon itse aiheuttamasta hintojen noususta. Kun talous lopulta hidastuu tuotannon verottamisen, pääomien karkottamisen ja rakentajien lannistamisen seurauksena, pääministeri saapuu paikalle tukiaisten, rahastojen, pankkien, huippukokousten, työryhmien ja valokuvatilaisuuksien kera ratkaistakseen juuri sen ongelman, jonka hän itse loi. Sen sijaan, että hallitus noudattaisi Hippokrateen valaa ja välttäisi vahingontekoa, se tekee valtavasti tuhoa ja esittelee itsensä sen jälkeen parantajana.
Kuten Ronald Reagan aikoinaan totesi: "Jos se liikkuu, liberaali verottaa sitä. Jos se jatkaa liikkumista, hän sääntelee sitä. Ja kun se pysähtyy, hän tukee sitä."
Herääkin kysymys, miksi hallinto ei vain siirry sivuun ja anna asioiden edetä vapaasti. Miksi ei anneta rakentajan rakentaa, työntekijän työskennellä, sijoittajan sijoittaa, maanviljelijän viljellä, kaivostyöläisen louhia, valmistajan valmistaa ja rekkakuskin ajaa? Syy on selvä: tällöin liberaalipoliitikolla ei olisi enää mitään roolia. Ei olisi valtaa, ei kontrollia, ei myönnettäviä lupia eikä jaettavia sekkejä. Jos ihmiset voisivat yksinkertaisesti perustaa yrityksiä, tuottaa resursseja, kasvattaa ruokaa ja rakentaa koteja, pääministeri ja hänen linnansa muurien sisäpuolella olevat henkilöt muuttuisivat täysin merkityksettömiksi. Sen sijaan hän pakottaa kaiken kulkemaan itsensä kautta, luoden käytännössä sääntelyvankilan, josta ulospääsy vaatii lunnaita. Jos joku haluaa asuinpaikan, ruokaa pöytään tai rakentaa kodin tai putkiston, hänen on polvistuttava kuninkaan edessä ja anottava tämän suosiota. Investointien saaminen vaatii kumartamista valtion edessä.
Valtion ohjaama kaverikapitalismi on tapa, jolla tämä liberaali pääministeri on rikastuttanut itseään. Brookfield-sijoitusyhtiö käärii voittoja hallituksen myöntämistä suosionosoituksista, jotka tyypillisesti auttavat vain pientä, poliittisesti vaikutusvaltaista mutta tuottamatonta ryhmää suuren, tuottavan tekijöiden joukon kustannuksella. Avun tarjoaminen on kontrollin aurinkoinen puoli: illuusio toiminnasta niiltä, jotka aiheuttivat ongelman, illuusio investoinneista niiltä, jotka karkottivat pääoman, ja illuusio kasvusta niiltä, jotka estivät sen. Tässä liberaalissa mallissa talous ei kuulu kansalle, vaan poliitikoille, byrokraateille ja muille viranomaisille, jotka hallitsevat sitä ja heihin vaikuttaviin tahoihin. Tämä on nykypäivän talouden todellinen ydinasetelma: poliittinen talous vastaan markkinatalous. Poliittinen talous jakaa varallisuutta vallan perusteella, kun taas markkinatalous jakaa sitä vapaan valinnan perusteella.
Seuraavaksi kuvaan astuu valtion sijoitusrahasto, jolla ei ole lainkaan varallisuutta. Tämä on jälleen yksi liberaali illuusio. Maat, joilla on todellisia valtion sijoitusrahastoja, kuten Singapore, Norja, Saudi-Arabia ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat, keräävät vuodesta toiseen ylijäämiä, joita ne säästävät ja sijoittavat tuodakseen suurempia tuottoja kansalleen. Tällä liberaalilla pääministerillä ei ole minkäänlaista ylijäämää sijoitettavaksi. Todellisuudessa hallituksen nettovarallisuus on 1,3 biljoonaa dollaria miinuksella, kun kaikki varat lasketaan yhteen ja niistä vähennetään velvoitteet. Tätä jäljelle jäävää osuutta kutsutaan valtionvelaksi. Vain kaksi päivää sitten pääministeri ilmoitti jo 11. liberaalien alijäämästä. Hän on kaksinkertaistanut alijäämän valtaan nousunsa jälkeen, joten hänellä ei ole varallisuutta sijoitettavaksi rahastoon, vaan ainoastaan velkaa. Hän aikoo lisätä kansalliselle luottokortille 2 miljardia dollaria enemmän sijoittaakseen ne poliittisesti verkostoituneisiin yrityksiin.
Pääministeri suunnittelee järjestävänsä jälleen uuden huippukokouksen, tällä kertaa monikansallisten yritysten ja miljardöörien kanssa, tarjotakseen heille pääsyn tähän valtion rahaan ja salliakseen heidän kiertää ankaran byrokratian ja verot, jotka on asetettu kaikille muille yrityksille. Vastineeksi siitä, että nämä yritykset saavat luvat ohittaa rajoittavan byrokratian, hallitus vaatii niistä omistusosuutta. Tämä on verrattavissa lunnaiden vaatimiseen pääministerin itse luomasta sääntelyvankilasta vapauttamiseksi. Samaan aikaan noin miljoona pientä yritystä, joilla ei ole käytössään lobbareita, pysyy jumissa kyseisessä vankilassa ja joutuu maksamaan veroja tukeakseen omia suurempia ja poliittisesti voimakkaampia kilpailijoitaan. Kyseessä on kultainen sääntö: se, jolla on kultaa, laatii säännöt. Pieni eliitti muuttaa vallan varallisuudeksi, varallisuuden takaisin suuremmaksi vallaksi ja kierros jatkuu, kunnes he omistavat kaiken. He rikastuvat tehden kaikista muista köyhempiä. Poliittisessa taloudessa ei voiteta olemalla paras tuote, vaan omistamalla parhaat lobbarit. Tärkeintä ei ole se, kuinka paljon arvoa luodaan asiakkaille, vaan kuinka paljon vaikutusvaltaa on ministereihin, sääntelijöihin, virastoihin ja sisäpiiriläisiin. Vaikutusvalta ja valta ovat poliittisen talouden arvokkaimmat hyödykkeet.
Markkinataloudessa puolestaan menestytään palvelemalla ihmisiä. Tuotteen voi myydä vain, jos joku haluaa ostaa sen. Työntekijän voi palkata vain, jos tämä valitsee työn vapaasti ja työnantaja arvostaa tehtyä työtä. Investointeja houkutellaan vain todistamalla, että huomenna pystytään luomaan enemmän arvoa kuin tänään kulutetaan. Tämä on vapaan markkinan taika: kukaan ei voi menestyä tekemättä jonkun toisen elämää paremmaksi. Vapaaehtoiseen kauppaan ei ryhdyttäisi, ellei se hyödyttäisi molempia osapuolia. Tästä syystä vapailla markkinoilla ostotilanteessa myyjälle sanotaan kiitos, ja myyjä vastaa myös kiitoksella. Myyjä arvostaa saamaansa rahaa enemmän kuin myymäänsä tuotetta, ja ostaja arvostaa tuotetta enemmän kuin maksamaansa rahaa. Kaupan jälkeen molemmat osapuolet ovat rikkaampia. Sitä vastoin valtion ohjaama talous perustuu yksinomaan pakkoon. Verotus on pakollista, eikä kukaan kirjoita veroilmoitukseensa kiitoksia, koska transaktio oli pakotettu.
Suhteissa, jotka perustuvat pakottamiseen, vahvimmat voittavat aina ja heikoimmat murskataan, aivan kuten pääministeri itse lainasi Thukydidestä puheessaan Davosissa: "Vahvat tekevät mitä voivat ja heikot kärsivät sen mitä heidän täytyy." Kun hallinto verottaa, sääntelee ja estää tuottavaa taloutta, ja käyttää sitten ihmisten omia rahoja ohjelmiin, joiden luvataan korjaavan sen itse aiheuttamat vahingot, kyse ei ole Robin Hoodista. Kyseessä on Nottinghamin seriffi, joka vie työntekijöiltä, rakentajilta, veronmaksajilta ja sijoittajilta rahat, kierrättää ne byrokratian, konsulttien, lobbareiden ja sisäpiiriläisten kautta, ja antaa vain muutaman pisaran valua takaisin niille, jotka kaiken alun perin maksoivat. Tämä järjestelmä keskittää rahat harvojen käsiin vallan perusteella, eikä suurimmalla osalla yrityksistä tai kansalaisista koskaan ole riittävää poliittista painoarvoa saadakseen tapaamista, erivapautta, tukea tai pakotietä sääntelyvankilasta.
Sääntelyvankila on armoton. Kaivoksen, putkiston, kodin, sataman, tien, siirtolinjan, tehtaan, terminaalin, jalostamon tai rautatien rakentaminen vaatii loputonta odottamista, lomakkeiden täyttämistä, konsulttien palkkaamista ja ministerien lobbaamista. Vuosien viivytysten jälkeen yritys saattaa saada hallituksen tuen, mutta jos hanke on alun perin riittävän hyvä saamaan tukea, se pitäisi vain hyväksyä suoraan. Miksi yrityksen pitäisi joutua voittamaan poliitikko puolelleen saadakseen jotain rakennettua, ja miksi sen pitäisi luovuttaa osa omistuksestaan valtiolle päästäkseen irti raskaasta sääntelystä? Tämä on se malli, johon liberaali pääministeri uskoo, sillä se on malli, joka hänet rikastutti. Hän on edistänyt lämpöpumpputukia tilanteessa, jossa Brookfield myy lämpöpumppuja. Hän on edistänyt inflaatiota, ja Brookfieldin toimitusjohtaja vahvisti 20. toukokuuta viime vuonna, että inflaatio kasvattaa heidän säänneltyjen ja sopimuspohjaisten liiketoimintojensa tuloja. Pääministeri myös lobbasi kalliimman, niin kutsutun kestävän lentopolttoaineen puolesta juuri ennen kuin Brookfield sijoitti miljardi dollaria kyseiseen polttoaineeseen. Kanadalaiset matkustajat pakotetaan maksamaan korkeampia lentomaksuja kalliimmasta polttoaineesta, josta pääministerin lähipiirin yhtiö tekee voittoa. Tämä ei ole liiketoimintaa, vaan poliittista manipulointia.
Todellisessa taloudessa inflaatio murskaa perheet, nostaa ruokalaskuja, vuokria ja asuntolainoja sekä vie nuorilta mahdollisuuden omistusasuntoon ja perheen perustamiseen. Poliittisessa taloudessa inflaatiota käytetään kuitenkin eliitin tulonlähteenä. Hallitus luo säännön, sääntö luo markkinat, sisäpiiriläinen näkee säännön ennalta ja sijoittaa, kuluttaja maksaa ja poliittisesti verkostoituneet käärivät voitot. Kaikille muille kerrotaan tämän olevan edistystä. Kanadalaiset maksavat hinnan korkeampana inflaationa ruokakaupassa, veroina palkkakuitissaan ja tulevien sukupolvien velan korkoina. Tämä on nähty aiemminkin. Vuonna 2016 liberaalihallitus isännöi Shangri-La-hotellissa kansainvälistä sijoittajien huippukokousta, jossa esiteltiin infrastruktuuripankki: 45 miljardin dollarin kultapotti sisäpiiriläisten investointien tukemiseen. Nyt, vuosia myöhemmin, sama hallitus järjestää samanlaisen huippukokouksen salliakseen saman eliitin juhlia samalla velalla. Infrastruktuuripankin perustamisesta lähtien se on menettänyt satoja miljoonia dollareita ensimmäisen seitsemän vuotensa aikana, eikä sen sijoitustulo ole kattanut edes toimintakuluja. Parlamentaarinen budjettivirkamies totesi, että veronmaksajat rahoittivat kaksi kolmesta dollarista pankin rahoittamissa hankkeissa. Pankki käytti 4 miljardia dollaria toimintoihinsa, toimitusjohtaja tienaa 600 000 dollaria vuodessa, ja bonuksia maksettiin yhdessä vuodessa 8 miljoonaa dollaria. Vaikka parlamentaarinen komitea suositteli pankin lakkauttamista, hallitus on päättänyt täydentää sitä yhä uudella rahastolla. Syyskuussa 2024 valtiovarainministeri Chrystia Freeland lupasi luoda veronmaksajien rahoilla Kanadan kasvurahaston yrittääkseen tuoda takaisin 12 biljoonan dollarin edestä ulkomaille karkotettuja eläkerahastoja. Rahaston hallinnoijaksi valittiin kukapa muukaan kuin Brookfield.
Desjardins ja Montreal Economic Institute ovat todenneet, että uusi ehdotettu rahasto on käytännössä vain infrastruktuuripankki eri nimellä. Sama myrkky, uusi etiketti, enemmän kuluja, enemmän korruptiota, enemmän velkaa ja enemmän veroja kansalliselle luottokortille. Vastaus ei ole talouden kuormittaminen entistä useammilla valtion virastoilla olemassa olevien lukemattomien, sekä pääministerin hiljattain luoman 13 uuden viraston päälle. Tavoitteena on oltava luonnonvarojen ja ihmisten potentiaalin vapauttaminen. Vastaus on taloudellinen vapaus: vapaus rakentaa, tuottaa, palkata, sijoittaa ja kilpailla. Jos hanke on turvallinen, laillinen ja kansallisen edun mukainen, se tulee yksinkertaisesti hyväksyä. Jos yritys pystyy rakentamaan ilman veronmaksajien rahoja, sen pitää antaa rakentaa. Jos työntekijät voivat ansaita suurempia palkkoja tuottamalla energiaa, mineraaleja, ruokaa, koteja, terästä, alumiinia ja kuparia, hallituksen on siirryttävä sivuun ja annettava heidän tehdä niin.
Vaihtoehdot ovat selkeät. Toisella puolella on valtion kontrolloima kaverikapitalismi, jossa poliittinen vaikutusvalta on arvokkain hyödyke. Toisella puolella on vapaa markkinatalous, jossa työnteko, säästäminen, riskinotto ja palveleminen luovat vaurautta kaikille. Kyseessä on valinta ylhäältä ohjatun valtiokapitalistisen järjestelmän ja alhaalta ylöspäin rakentuvan, ansioihin perustuvan vapaan yrittäjyyden välillä. Valinta poliittisen aristokratian ja taloudellisen meritokratian välillä. Päämääränä on rakentaa maa, jossa ahkerasti työskentelevä voi nauttia kohtuuhintaisesta kodista, turvallisista kaduista ja hyvästä ruoasta pöydällä. Maa, jossa ihmiset pääsevät eteenpäin parhaalla tuotteella ja parhaalla työllä, eivät parhaalla poliittisella vaikutusvallalla. Maa ei kaipaa byrokraatteja, veronkerääjiä ja tullimestareita, vaan taiteilijoita, seikkailijoita, yrittäjiä, tutkimusmatkailijoita, työntekijöitä, sotureita, pioneereja ja patriootteja.
Lähde:
Kirjoittaja Aksu
Päivämäärä: 3.5 2026
Operaatiokeskus/Aksu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti