 |
| Kiinan entisen pääministerin Zhu Rongjin äkillinen poismeno on luonut paineita presidentti Xi Jinpingille keskellä herkkää poliittista kesäkautta. Zhu muistetaan Kiinassa talouskasvun ja uudistusten arkkitehtina, jonka aikakausi muodostaa jyrkän kontrastin nykypäivän pysähtyneisyydelle ja tiukentuvalle kontrollille. AI Kuva/chatgpt |
Kiinan entisen pääministerin Zhu Rongjin kuolema osuu poliittisesti äärimmäisen herkkään ajankohtaan, ja tapaus avaa harvinaisen ikkunan Kiinan kommunistisen puolueen (KKP) sisäisiin valtakamppailuihin. Lähetyksessä tuodaan esiin, kuinka Zhu Rongjin poismeno ajoittui suoraan Beidaihen poliittisen kesäkauden keskelle ja lähes samanaikaisesti toisen entisen johtajan, Jiang Zeminin, satavuotisjuhlallisuuksien kanssa.
Tilanne luo valtavia paineita nykyiselle johdolle, kun syvästi jakautunut puolue valmistautuu syksyn viidenteen täysistuntoon. Eri poliittiset leirit taistelevat vaikutusvallasta: Xi Jinping pyrkii pitämään asemansa, hänen vastustajansa yrittävät heikentää häntä, ja eläkkeelle jääneet puolueveteraanit sekä vahvat poliittiset perheet ovat jälleen nousemassa merkittäviin rooleihin.Ohjelman aluksi juontaja kertoo palanneensa kahden viikon lomaltaan Seattlesta ja Alaskasta, missä hän osallistui risteilylle ja tapasi yllättäen erään ohjelmansa seuraajan. Hän esittelee Seattlesta ostamaansa paitaa, jossa lukee "tangping", joka kääntyy englanniksi muotoon "no plan". Juontaja huomauttaa pysytelleensä täysin erossa tietokoneestaan ja uutisista koko lomansa ajan. Heti paluunsa jälkeen hän kuitenkin nostaa esiin Kiinan ylivoimaisesti merkittävimmän uutisen, eli Zhu Rongjin kuoleman.
Zhu Rongjin poliittista merkitystä peilataan vuoden 2017 puoluekokoukseen, jolloin Xi Jinpingin asema puolueen ydinhahmona sementoitiin. Tuolloisessa videotallenteessa näkyy selvästi, kuinka kaikki Xin ympärillä taputtivat seisaaltaan, mutta Zhu Rongji istui täysin liikkumatta. Hän oli kuvan ainoa entinen huippujohtaja, joka ei osoittanut suosiotaan. Vaikka tämä ei välttämättä tarkoittanut suoraa henkilökohtaista vastustusta, Zhu edusti Kiinan uudistusten aikakautta ja markkinasuuntautuneisuutta. Hän oli todennäköisesti jo tuolloin ymmärtänyt, että hänen elämäntyönsä oli liukumassa täysin eri suuntaan Xi Jinpingin alaisuudessa.
Zhu Rongjin kuolema luo Xi Jinpingille merkittävän poliittisen ongelman. Entisen huippujohtajan poismeno ei ole koskaan vain yksityisasia, vaan se on valtakunnallinen poliittinen tapahtuma, johon liittyy virallinen muistokirjoitus, suruaika ja muistotilaisuuksia. Vierailijalistat ovat tarkassa syynissä, ja jokainen osallistuminen tai puuttuminen toimii poliittisena signaalina. Zhu kuoli virallisen ilmoituksen mukaan 12. elokuuta kello 11.00 aamulla 98-vuotiaana. Kuitenkin jo 26 tuntia aiemmin sosiaalisessa mediassa alkoi kiertää tietoja hänen kuolemastaan. Toisten lähteiden mukaan Zhu oli ollut vakavasti sairas, ja hänen lapsensa olivat rientäneet takaisin Pekingiin useita päiviä ennen virallista ilmoitusta, mahdollisesti jo perjantaina 7. elokuuta. Vaikka näitä tietoja ei voida itsenäisesti vahvistaa, Peking oli selvästi varautunut tapahtuneeseen. Uutistoimisto Xinhua julkaisi välittömästi huolellisesti muotoillun, peräti 2600 sanan pituisen muistokirjoituksen.
Kuoleman ajoitus oli hallinnolle äärimmäisen hankala, sillä Beidaihen kokoukset olivat kaikkein intensiivisimmässä ja herkimmässä vaiheessaan. Nykyiset johtajat ja eläköityneet puolueveteraanit kävivät yksityisiä keskusteluja hallinnon suunnasta. Peking ei myöskään voinut viivyttää ilmoitusta kuolemasta, koska lähestymässä oli 17. elokuuta järjestettävä Jiang Zeminin syntymän satavuotisjuhla. Xi Jinping oli asettanut poikkeuksellisen paljon poliittista painoarvoa tälle tapahtumalle: propagandakoneisto julkaisi Jiangista 12-osaisen dokumenttisarjan, ja tekeillä oli tuhansien ihmisten muistotapahtuma. Syy tähän on selvä: Xi Jinping tarvitsee tällä hetkellä kipeästi liittolaisia. Koska hän ei voi yksinkertaisesti murskata kaikkia vastustajiaan puolueen sisäisen opposition ollessa liian vahva, hänen on liittouduttava aiempien poliittisten vihollistensa, erityisesti vanhan Jiang Zeminin ryhmittymän, kanssa. Ensimmäisten valtaosavuosiensa aikana Xi taisteli Jiangin ryhmää vastaan armottomasti ja pudotti vallasta korkeita virkamiehiä, kuten Bo Xilain ja Zhou Yongkangin. Nyt puolue on jakautuneempi ja Xi on heikompi, mikä selittää myös hänen toistuvat matkansa Jiangin vanhaan poliittiseen tukikohtaan, Shanghaihin.
Jiangin leirillä on myös omat syynsä tehdä yhteistyötä Xin kanssa. Monet vanhat poliittiset perheet ovat investoineet raskaasti nykyisen järjestelmän säilyttämiseen, sillä ne eivät halua luopua asemastaan, varallisuudestaan ja etuoikeuksistaan. Jos uudistusmieliset saisivat yliotteen ja alkaisivat ajaa todellisia poliittisia uudistuksia, nämä edut olisivat uhattuna. KKP:n poliittisessa sanastossa vasemmistolaiset tarkoittavat järjestelmää suojelevia konservatiivisia tahoja, kun taas oikeistolaiset ovat uudistusmielisiä. Xi Jinping ja vanhat vasemmistolaiset perheet jakavat nyt yhteisen tavoitteen: järjestelmän pitämisen koossa.
Zhu Rongjin äkillinen kuolema kuitenkin siirsi valokeilan ja sotki nämä suunnitelmat. Toisin kuin useita vuosia sitten kuollut Jiang Zemin, Zhu oli juuri menehtynyt, ja yleisön suru oli välitöntä ja aitoa. Zhu Rongji, uudistuskauden tärkein talousvirkamies, vaati asianmukaisen poliittisen seremonian. Xi Jinping joutui kiusalliseen tilanteeseen, sillä Zhun kuolema uhkasi peittää alleen Jiangin juhlallisuuksien poliittisen viestin. Suurin uhka Pekingille on se, mitä ihmiset alkavat muistaa Zhu Rongjista, sillä hän edusti täysin erilaista aikakautta.
Pekingin julkaisema virallinen muistokirjoitus Zhu Rongjista toimii poliittisena tuomiona, jossa poisjätetyt asiat ovat jopa merkittävämpiä kuin kirjoitetut sanat. Lähetyksessä eritellään kolme merkittävää puutetta muistokirjoituksessa. Ensimmäinen on vuosi 1989. Tiananmenin mielenosoitusten aikaan Zhu oli Shanghain pormestari. Vain muutama päivä Pekingin verilöylyn jälkeen, 8. kesäkuuta, Zhu piti televisioidun puheen, jossa hän korosti, ettei Shanghai saa vaipua kaaokseen. Samalla hän kuitenkin ymmärsi opiskelijoiden isänmaalliset motiivit ja teki selväksi, ettei armeijaa lähetetä Shanghaihin käyttämään voimaa heitä vastaan. Tämä vaati poikkeuksellista rohkeutta äärimmäisen kireässä poliittisessa ilmapiirissä. Muistokirjoitus ei mainitse vuotta 1989 lainkaan, mikä poikkeaa lähes kaikkien muiden senioritason puoluejohtajien muistokirjoituksista.
Toinen merkittävä poisjättö koskee huhtikuun 25. päivää 1999. Tuolloin noin 10 000 Falun Gongin harjoittajaa kokoontui Zhongnanhain johtokompleksin lähelle Pekingissä vetoomuksineen, koska kymmeniä harjoittajia oli pidätetty Tianjinissa julkisen meditoinnin vuoksi. Zhu Rongji saapui henkilökohtaisesti tapaamaan ryhmän edustajia ja ratkaisi tilanteen rauhanomaisesti. Hän vapautti pidätetyt, lupasi vapauden meditoida ja salli kirjojen julkaisun. Zhu sai rauhanomaisesta ratkaisusta laajaa kansainvälistä kiitosta. Tilanne kääntyi kuitenkin nopeasti poliittisesti herkäksi Jiang Zeminin mustasukkaisuuden vuoksi, ja jo saman vuoden heinäkuussa Jiang käynnisti maanlaajuisen kampanjan Falun Gongia vastaan. Tämä johti Kiinan poliittisen valvonnan, sensuurin ja palomuurin massiiviseen laajentumiseen. Zhun roolista tässä rauhanomaisessa episodissa ei ole muistokirjoituksessa sanaakaan.
Kolmas puute koskee Zhun omaa henkilöhistoriaa. Ennen nousuaan huipulle hänet leimattiin oikeistolaiseksi ja hän joutui poliittisen vainon kohteeksi lähes kahden vuosikymmenen ajan Maon aikakaudella. Hän menetti asemansa ja hänet lähetettiin uudelleenkoulutukseen, mutta hän onnistui kiipeämään takaisin Kiinan pääministeriksi. Tätä poikkeuksellista selviytymistarinaa muistokirjoitus hädin tuskin sivuaa. Nämä kolme poisjätettyä teemaa luovat kuvan miehestä, joka oli syvästi lojaali puolueelle ja valmis koviin päätöksiin, mutta joka kriittisillä hetkillä ei valinnut äärimmäisintä mahdollista reaktiota. Tämä asettaa hänet jyrkkään ristiriitaan Jiang Zeminin ja Xi Jinpingin kanssa, jotka molemmat tukivat vuoden 1989 tukahduttamistoimia ja jatkoivat Falun Gongin vastaista kampanjaa. Kumpikaan heistä ei myöskään ollut koskaan kokenut samanlaista poliittista vainoa omakohtaisesti.
Talouspolitiikassa Zhu Rongjin perintö on valtava, mutta monitahoinen. Hän uudisti pankkijärjestelmän, siivosi huonot lainat ja toimi jopa samanaikaisesti varapääministerinä ja keskuspankin johtajana. Vuoden 1994 verouudistuksella hän siirsi taloudellista valtaa paikallishallinnoilta keskushallinnolle. Vaikka tämä vahvisti Pekingin kontrollia, se johti nykyisiin valtaviin paikallishallintojen velkaongelmiin, riippuvuuteen tulonsiirroista sekä maamyynneistä. Aasian talouskriisin aikana Zhu suojeli voimakkaasti Hongkongin valuuttajärjestelmää ja sen asemaa kansainvälisenä finanssikeskuksena – toisin kuin Xi Jinping, jonka ajama kansallinen turvallisuuslaki on vienyt Hongkongia päinvastaiseen suuntaan. Zhun kaudella myös asuntomarkkinat kaupallistettiin, mikä loi modernin kiinteistömarkkinan, mutta samalla perustan yhdelle Kiinan historian suurimmista kiinteistökuplista.
Zhun talouspolitiikan kiistellyin osa oli valtionyritysten uudelleenjärjestely 1990-luvulla. Kymmenet miljoonat työntekijät menettivät "rautaisen riisikulhonsa" eli elinikäisen työpaikkansa ilman minkäänlaista valtion tukea tai sosiaaliturvaa. Lähetyksessä muistellaan tragedioita Koillis-Kiinasta, joissa epätoivoiset työttömät aviomiehet joutuivat kyyditsemään vaimojaan polkupyörillä töihin kyseenalaisiin yökerhoihin vain selviytyäkseen hengissä. Samaan aikaan, kun kymmenet miljoonat kärsivät suunnatonta hätää, syntyi toinen Kiina: yksityisen vaurauden, punaisen aristokratian ja kaverikapitalismin maailma.
Länsimaissa Zhu muistetaan johtajana, joka neuvotteli Kiinan liittymisen Maailman kauppajärjestöön (WTO). Vaikka lupaukset oikeusvaltiosta ja markkinoiden avoimuudesta jäivät pitämättä, WTO-jäsenyys räjäytti Kiinan talouden nousuun. Se pelasti puolueen antamalla sille uuden elämän ja valtavasti taloudellista vipuvoimaa globaaleissa toimitusketjuissa, mutta ei parantanut maan ihmisoikeustilannetta. Zhun perintö on ristiriitainen: hän loi ennennäkemätöntä kasvua mutta valtavilla sosiaalisilla kustannuksilla, hän avasi markkinoita mutta keskitti valtaa puolueelle. Kuitenkin hänen aikakautensa edustaa monille kiinalaisille luottamusta, talouden kasvua ja suhteellista vapautta – asioita, joita tämän päivän Kiinassa ei Xi Jinpingin alaisuudessa ole.
Zhun kuolema saa ihmiset muistelemaan myös hänen seuraajiaan. Wen Jiabao jatkoi Zhun taloudellista linjaa ja loi perustan Kiinan modernille infrastruktuurille, kuten suurnopeusjunille ja lentokentille. Hänen jälkeensä tullut Li Keqiang kuoli yllättäen vain 68-vuotiaana pian eläköitymisensä jälkeen, mikä on edelleen poliittinen taakka Xille. Kansa suree kokonaista teknokraattien aikakautta, joka erottuu nykyisestä pysähtyneisyydestä, tiukentuvasta kontrollista ja epävarmuudesta. Lähetyksessä esitellään visuaalisia vertailuja: Jiang Zemin antoi Zhun hoitaa talouden vapaasti; Hu Jintao ja Wen Jiabao toimivat yhteistyökykyisenä tiiminä; Xi Jinping ja Li Keqiang olivat jatkuvasti erimielisiä; ja nykyinen pääministeri Li Qiang näyttää lähinnä Xin henkilökohtaiselta sihteeriltä, tehden hänestä Kiinan heikoimman pääministerin.
Jiang Zeminin satavuotisjuhlallisuuksien osallistujalista herätti myös suurta huomiota. Paikalla olivat muun muassa Wen Jiabao, Wang ja tennistähti Peng Shuain seksiskandaaliin liitetty entinen varapääministeri Zhang Gaoli. Kuitenkin kaikkein tärkein viesti oli kahden merkittävimmän eläkkeellä olevan johtajan poissaolo. Hu Jintao ei saapunut paikalle, mikä esti Xi Jinpingiä luomasta haluamaansa kuvaa puolueen yhtenäisyydestä. Husta kiertää jatkuvasti perättömiä kuolinhuhuja, joista viimeisin heinäkuussa esitti hänen perheensä tulleen myrkytetyksi. Tuoreiden vahvistamattomien tietojen mukaan Hu olisi nyt kriittisessä tilassa ja hänen Yhdysvalloissa asuvat sukulaisensa olisivat palanneet Kiinaan. Hua ei ole nähty julkisuudessa sen jälkeen, kun hänet poistettiin puoluekokouksesta lokakuussa 2022. Hän ei myöskään osallistunut Zhun hautajaisiin, vaan lähetti ainoastaan kukkaseppeleen.
Toinen merkittävä poissaolija oli 91-vuotias Li Ruihuan, KKP:n vanhin elossa oleva veteraanijohtaja. Li on itsenäinen ajattelija, joka haastoi usein Jiang Zeminiä ja tuki uudistusmielistä leiriä. Koska hän on esiintynyt viime vuosina hyväkuntoisena, hänen poissaolonsa katsotaan olleen tarkoituksellinen valinta olla kunnioittamatta Jiangia. Nämä kaksi tyhjää tuolia muodostuivat tapahtuman paljastavimmaksi yksityiskohdaksi.
Ohjelman lopussa juontaja käy laajasti läpi katsojien kysymyksiä ja huomioita. Katsojat esittävät tarpeen saada organisaatiokaavio Kiinan monimutkaisesta johdosta, mihin ohjelman tiimi vastaa valmistelevansa kattavaa visuaalista esitystä johtajien nimistä ja kasvoista. Keskustelussa sivutaan huumorilla Maon henkilökohtaisia tapoja ja nostetaan esiin skandaali, jossa yhdysvaltalaispoliitikko Eric Swalwell yhdistettiin kiinalaiseen vakoilijaan Fang Fangiin, joka oli toiminut Hu Jintaon virkakoneen lentoemäntänä seitsemän vuoden ajan. Esille nousee myös tieto hakkereista, joiden kerrotaan myyvän PLA:n 301-sairaalan terveystietoja, mukaan lukien Xi Jinpingin magneettikuvia; juontaja toteaa aikovansa selvittää näiden tietojen paikkansapitävyyttä. Yksi katsojista muistuttaa Zhu Rongjin tunnetusta lausahduksesta, jossa hän sanoi valmistaneensa 100 arkkua – 91 korruptoituneille virkamiehille ja yhden itselleen, johon juontaja huomauttaa, että 99 000 arkkua olisi ollut lähempänä tarvetta.
Lähetyksessä käsitellään myös ilmiötä, jossa yhdysvaltalaiset miehet matkustavat Kiinaan etsimään puolisoa. Juontaja varoittaa tästä voimakkaasti ja nostaa esiin valtavan kulttuurisen yhteentörmäyksen. Hän painottaa, ettei kyse ole tavanomaisesta idän ja lännen välisestä erosta, vaan totalitaarisessa järjestelmässä elämisen seurauksista, johon liittyy aivopesua, äärimmäistä materialismia ja jopa Tukholman syndroomaa muistuttavia piirteitä. Kahden viimeisen sukupolven aikana aito perinteinen kiinalainen kulttuuri ja kungfutselaiset arvot ovat käytännössä kadonneet.
Katsojat ottavat esille myös Yhdysvaltain kenraalien vierailun Kiinassa sekä Tiananmenin aukiolla havaitun epäilyttävän savun, joita juontaja ei ollut lomansa aikana ehtinyt seurata. Lähetyksen päätteeksi juontaja vahvistaa jatkavansa työtään ja lupaavansa käsitellä seuraavassa ohjelmassaan Kiinan erikoisia sosiaalisia ilmiöitä, kuten maan historian huonoimman elokuvan rikkomia lipputuloennätyksiä. Kaaos on kommunistisen puolueen luonnollinen tila, ja juuri siinä ympäristössä se kukoistaa parhaiten.
Kirjoittaja Aksu
Lähde: Lei's Real Talk
Päivämäärä: 23. elokuuta 2026
Operaatiokeskus/Aksu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti