Promethean Updates -kanavan maanantaikatsauksessa esitellään tuore pamfletti, jossa jäljitetään brittiläisten ja sveitsiläisten finanssipiirien 250 vuotta kestänyttä kampanjaa Yhdysvaltain talousjärjestelmän ja kulttuurisen perustan murtamiseksi.
Katsauksen mukaan Yhdysvalloissa parhaillaan käytävä kulttuurisota ja poliittinen kuohunta ovat suoraa jatkumoa historiallisille värivallankumouksille, jotka käynnistyivät jo Ranskan vallankumouksesta vuonna 1789.
Katsaus alkaa Yhdysvaltain entisen presidentin Barack Obaman edellisellä viikolla antamasta lausunnosta, jossa hän kertoi pohtineensa jo presidenttikaudellaan ajatusta asettaa naiset jokaisen hallituksen johtoon noin kahdeksi vuodeksi ja katsoa sitten, miten asiat kehittyvät. Obama ilmaisi vahvan uskonsa siihen, että vaikka tilanne ei olisi täydellinen, asiat sujuisivat selvästi paremmin, ja korosti olevansa tästä täysin varma.
Obaman puheenvuoron rinnalle nostetaan vuonna 1998 Chicagossa otettu valokuva, jossa Barack ja Michelle Obama kuuntelevat professori Edward Saidia. Promethean Updatesin juontaja kertoo julkaisseensa pamfletin, joka selittää Obaman lausunnon ja kyseisen valokuvan välisen yhteyden. Julkaisussa dokumentoidaan brittiläisten ja muiden imperiaalisten rahoittajien pitkä historia niin kutsuttujen värivallankumousten järjestämisessä, joissa kommunisteja ja sosialisteja hyödynnetään mahdollisimman suuren tuhon aiheuttamiseksi. Katsauksen mukaan Yhdysvalloissa on meneillään jälleen yksi tällainen värivallankumous, ja se on osa sveitsiläisten ja lontoolaisten oligarkkien 250 vuotta vanhaa suunnitelmaa Amerikan pyyhkimiseksi kartalta.
Länsimaisen kulttuurin purkaminen ja Frankfurtin koulukunta
Edward Said opetti aikanaan Barack Obamaa. Said kertoi omien ajatustensa pohjautuvan kommunistiajattelijoihin Antonio Gramsciin ja György Lukácsiin sekä Frankfurtin radikaalien sosiologien koulukuntaan. Näiden ajattelijoiden peruslähtökohtana oli käsitys, jonka mukaan länsimaissa ei ole mahdollista toteuttaa kommunistista vallankumousta ennen kuin länsimainen kulttuuri on ensin tuhottu. Ensisijaisina kohteina pidetään patriarkaattia eli mieskulttuuria, perheinstituutiota ja kristillistä arvojärjestelmää, samalla kun feminismi nostetaan kulttuuriseksi päämääräksi.
Katsauksen mukaan juuri tähän oppiin Yhdysvaltain demokraattiset sosialistit (Democratic Socialists of America) sitoutuvat, ja samaa linjaa Barack Obama ja Joe Biden toteuttivat Yhdysvalloissa nykyisten demokraattien jatkaessa samalla kurssilla. Tämän kehityksen seurauksena Abdul El-Sayedin ja Zohran Mamdanin kaltaiset poliittiset hahmot esiintyvät katsauksen arvion mukaan korostetun naisellisina, kun taas sairas valtamedia esittää Donald Trumpin yhtenäisesti hunnien kuninkaan Attilan kaltaisena hahmona. Juontaja toteaa pamfletin esittelevän historiaa, josta valtaosa amerikkalaisista ei tiedä mitään, sillä se on jätetty pois useimmista virallisista historiankirjoituksista, vaikka lähdeaineisto on yhä löydettävissä. Katsaus etenee nykyhetkestä taaksepäin aina Lontoon ensimmäiseen Amerikan vallankumousta vastaan suunnattuun värivallankumoukseen Ranskassa vuonna 1789 ja osoittaa, etteivät Ranskan jakobiinit poikkea nykyisistä demokraateista.
Donald Trumpin ”todellinen synti” ja amerikkalainen järjestelmä
Katsauksessa tarkastellaan, mikä lopulta oli Donald Trumpin todellinen synti järjestelmän silmissä. Vastaus löytyy Trumpin Louisvillessä, Kentuckyssa 20. maaliskuuta 2017 pitämästä vaalipuheesta. Siinä hän sanoi ensimmäistä kertaa julkisesti sen, minkä häneen vuosina 2015 ja 2016 kohdistettu salakuuntelu ja valvonta olivat jo paljastaneet maan vastustajille. Puheessaan Trump nosti esiin 1800-luvun alun valtiomiehen Henry Clayn, jota hän kuvasi amerikkalaisen valmistavan teollisuuden kiihkeäksi puolustajaksi. Trump lainasi Clayn jyrkkää arviota vapaakaupasta, joka avaisi Yhdysvaltain satamat sepposen selälleen ulkomaiselle tuotannolle ilman tulleja samalla, kun muiden maiden satamat pysyisivät suljettuina amerikkalaisilta. Trump korosti Clayn tienneen jo 1800-luvun alussa, että kaupan on oltava reilua, tasavertaista ja vastavuoroista, ja painotti ajavansa itse juuri vastavuoroista kauppaa.
Henry Clay nimitti talousmalliaan amerikkalaiseksi järjestelmäksi (American System), jonka alun perin loi Alexander Hamilton nostaakseen nuoren tasavallan konkurssista. Kyseinen malli eroaa perustavanlaatuisesti sekä Adam Smithin kapitalismista että Karl Marxin kommunismista. Abraham Lincoln käytti sitä sisällissodan voittamiseen, ja William McKinley loi sen avulla presidenttikaudellaan maailman vauraimman talouden. Franklin Roosevelt puolestaan hyödynsi samaa järjestelmää toisen maailmansodan sotamobilisaatiossa, ja Donald Trump käyttää sitä nykyään maan talouden jälleenrakentamiseen niistä raunioista, jotka molemmat Bushit, Bill Clinton, Barack Obama ja Joe Biden jättivät jälkeensä.
Amerikkalainen järjestelmä perustuu tulleihin oman teollisuuden suojelemiseksi ja kasvattamiseksi sekä edulliseen luottoon merkittävien edistysaskelten rahoittamiseksi infrastruktuurissa, valmistavassa teollisuudessa, tieteessä ja teknologiassa. Se mittaa taloudellista menestystä tai epäonnistumista työssäkäyvien miesten ja naisten työn tuottavuuden kehittymisellä Wall Streetin algoritmien sijaan. Aina McKinleyn hallintokauteen saakka useimmat amerikkalaiset pitivät tätä luonnollisena tapana hoitaa taloutta.
Brittiläinen imperiumi piti kuitenkin amerikkalaista järjestelmää kuolettavana uhkana omalle ryöstöön perustuvalle vapaakauppajärjestelmälleen ja käynnisti siksi värivallankumouksia kaikkialle, minne malli alkoi levitä. Katsauksessa muistutetaan, että amerikkalaiseen järjestelmään tiiviimmin yhdistetyt presidentit Abraham Lincoln ja William McKinley molemmat salamurhattiin henkilöiden toimesta, jotka omaksuivat Britannian salaisen tiedustelupalvelun ja sen seuraajien kehittämiä ja suoraan tukemia terroristisia filosofioita. Samasta syystä britit ovat katsauksen mukaan ajaneet Donald Trumpin salamurhaa alusta lähtien.
Gramscin, Keynesin ja Columbian yliopiston taustayhteydet
Katsauksessa syvennytään uudelleen italialaisen kommunistin Antonio Gramscin ja unkarilaisen kommunistin György Lukácsin oppeihin, joiden mukaan länsimaisen sivilisaation perustukset – patriarkaatti, perhe, kirkko sekä historian, taiteen ja tieteen klassikot – on murrettava ennen kuin kommunismi voi kukoistaa. Gramsci toimii nykyisten Yhdysvaltain demokraattisten sosialistien keskeisenä guruna. Huomionarvoisena seikkana nostetaan esiin, että ainoa syy Gramscin kirjoitusten säilymiseen hänen vankeusaikanaan Benito Mussolinin hallinnon alla oli Cambridgen yliopiston tutkija Piero Sraffa. Katsauksessa korostetaan yllättävänä käänteenä, että Sraffan toiminnan maksoi täysin ja kokonaisuudessaan modernin uusliberaalin taloustieteen perustaja John Maynard Keynes.
Barack Obaman opiskeluvuosista Columbian yliopistossa kerrotaan vain harvoissa elämäkerroissa, mutta kaksi tosiasiaa on katsauksen mukaan selvillä: valtio-opin laitosta, josta Obama valmistui, johti Zbigniew Brzezinski, ja hänen englanninkielisen kirjallisuuden opintoihinsa sisältyi opiskelua Edward Saidin johdolla. Saidin tärkeimmät filosofiset esikuvat olivat Gramsci, Lukács ja Frankfurtin radikaalien sosiologien koulukunta. Juontaja huomauttaa tämän taustan auttavan ymmärtämään, miksi Trumpia vastaan suunnattu Venäjä-huijaus (Russia hoax) sai alkunsa brittiläisen MI6-agentin Christopher Steelen ja hänen lontoolaisten tuttaviensa piireistä. Koko pamfletin kerrotaan olevan saatavilla PrometheanAction.com-sivustolla.
Valevallankumousten alku Ranskan terrorissa
Yleisen käsityksen mukaan Ranskan jakobiinien ja Karl Marxin kaltaiset vallankumoukselliset mielletään finanssikapitalismin vastustajiksi, eikä heitä nähdä samojen kapitalistien työkaluina. Katsauksessa kuitenkin osoitetaan brittiläisen imperiumin käyttäneen näitä valevallankumouksellisia muokatakseen maailmankarttaa oman taloudellisen etunsa mukaisesti ja ennen kaikkea tukahduttaakseen amerikkalaisen järjestelmän leviämisen. Tämä sama kaava toistui historiassa kerta toisensa jälkeen.
Valevallankumousten sarja käynnistyi Ranskasta, joka oli ollut Yhdysvaltain ratkaiseva liittolainen vapaussodassa Benjamin Franklinin diplomatian ansiosta. Yhdysvaltain vapaussodan sankari ja George Washingtonin luottohenkilö, markiisi de Lafayette, palasi Ranskaan ja laati vielä Bastiljin valtauksen jälkeenkin amerikkalaisiin periaatteisiin perustuvan perustuslain. Amerikkalaiset uskoivat tuolloin oman vallankumouksensa toistuvan Ranskassa, mutta Lafayette päätyi tämän ajattelun seurauksena viideksi vuodeksi vankilaan.
Katsauksen mukaan Ranskan vallankumous ei ollut ranskalainen hanke lainkaan. Britannian lordi Shelburne ja Geneven pankkiirit juonittelivat yhdessä tukeakseen jakobiineja ja estääkseen amerikkalaisten aatteiden juurtumisen Ranskaan. Lontoossa työskennellyt Jeremy Bentham kirjoitti puheet jakobiinijohtajille Georges Dantonille, Jean-Paul Marat'lle ja Maximilien Robespierrelle, kun taas Geneven pankkiirien asiamies Jacques Necker hoiti operaation taloudellisen puolen.
Demokratian puolesta käydyllä sodalla alkanut jakobiinien kampanja päättyi terrorin aikaan. Yhteishyvän valiokunta teloitti tuhansia ihmisiä epäiltyjen lain nojalla, joka ei vaatinut minkäänlaisia todisteita pelkän epäilyn lisäksi, ja Ranskan älyllinen johto surmattiin giljotiinilla. Jakobiinit julistautuivat myös ihmisen uudelleenluojiksi: he lakkauttivat kristillisen kalenterin korvaten sen vuodella yksi ja syrjäyttivät Ranskan kirkot vallankumouksellisella liturgialla. Lopulta jakobiinijohtajat itsekin menettivät henkensä giljotiinilla synnyttämänsä hillittömän ja tuhoisan raivon seurauksena. Tämän jälkeen valtaan nostettiin diktaattori Napoleon Bonaparte, joka käynnisti Eurooppaa seuraavat 12 vuotta raastaneet sodat ja jätti samalla briteille vapaat kädet hyökätä Yhdysvaltoihin vuonna 1812. Katsauksessa jakobiinien epäiltyjen laki rinnastetaan suoraan nykyisten demokraattien woke-peruutuskulttuuriin (cancel culture).
Karl Marx, Venäjän vallankumous ja maailmansotien rahoitus
Katsaus siirtyy seuraavaksi Karl Marxiin ja Venäjän vallankumoukseen. Venäjä oli ollut Yhdysvaltain toinen täysin keskeinen liittolainen sekä vapaussodassa että myöhemmin sisällissodassa. Karl Marx kuului puolestaan niihin lukuisiin vallankumouksellisiin, jotka koottiin Britannian lordi Palmerstonin alaisuuteen toteuttamaan vallankumouksellisia epävakauttamisoperaatioita imperiumin vastustajia vastaan. Palmerstonin keskeisin koneisto tuona aikana oli Nuori Eurooppa -liike, jota johdettiin italialaisen vallankumouksellisen Giuseppe Mazzinin välityksellä. Presidentti Lincolnin salamurhaaja John Wilkes Booth aivopestiin tähän kytkeytyneessä yhdysvaltalaisessa Nuori Amerikka -liikkeessä (Young America).
Marx kirjoitti Kommunistisen manifestin Lontoossa kirjastossa, jota valvoi brittiläinen oligarkki ja feodalisti David Urquhart. Marxia ja Urquhartia yhdisti ehdoton viha Venäjää kohtaan. Vaikka Marxin talouskirjoitukset erittelevät brittiläistä vapaakauppataloutta, hän julistautui amerikkalaisen järjestelmän täydelliseksi viholliseksi ja hyökkäsi toistuvasti ja kiihkeästi järjestelmän keskeisiä taloustieteilijöitä Henry C. Careya ja Friedrich Listiä vastaan.
Vuoden 1917 Venäjän vallankumousta johdettiin katsauksen mukaan suurelta osin Britannian Venäjän-suurlähetystöstä käsin. Laukaisevana tekijänä toimi brittiläisille eduille Aasiassa muodostunut uhka, jota edusti Ranskassa Gabriel Hanotaux'n, Venäjällä hiljattain kuolleen Sergei Witten ja Saksassa Otto von Bismarckin perillisten ympärille ryhmittyneiden voimien yhteistyö. Näiden toimijoiden yhteys Henry Careyyn ja William McKinleyyn oli suora ja syvä. Pamfletissa käsitellään lisäksi ensimmäisen maailmansodan jälkeistä kehitystä: Saksan natsit ja Italian fasistit saivat alkunsa sosialistisina liikkeinä, jotka nauttivat valtavaa rahoitusta Lontoon Cityltä, Wall Streetiltä ja Euroopan oligarkkisilta suvuilta. Brittien suunnitelmana oli luoda tilanne, jossa Venäjä ja Saksa ajautuisivat sotaan ja tuhoaisivat toisensa. Suunnitelma kuitenkin hajosi käsiin, kun Adolf Hitler hyökkäsi Englantiin.
Psykologinen sodankäynti ja pitkä marssi instituutioiden läpi
Yhdysvaltain sisällissodan jälkeen brittiläisen imperiumin johto luopui yrityksistä vallata Yhdysvallat asevoimin ja päätyi sen sijaan psykologiseen sodankäyntiin. Työkaluiksi valittiin median ja viihteen hallinta sekä kampanjat, joiden tavoitteena oli murtaa Amerikan teknologisesti edistyksellinen kulttuuri. Jo vuonna 1957 CIA:n ja Britannian tiedustelupalvelun yhteinen peitejärjestö Congress for Cultural Freedom (CCF), joka rahoitti aikakauden keskeisimpiä yhdysvaltalaisia ja brittiläisiä älykköjä, pohti taloudellisen edistyksen mittarin siirtämistä pois tuotannosta kohti sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja vapauden laatua.
Vuonna 1973 CCF:n piiriin kuulunut Daniel Bell julkaisi kirjan, jossa hän julisti jälkiteollisen yhteiskunnan alkaneeksi. Maaperän tälle muutokselle olivat muokanneet 1960-luvun uusvasemmisto ja ympäristöliikkeen vastakulttuuri. Yhdysvaltain ulkoministeriössä ja Frankfurtin sosiologien koulukunnassa vaikuttanut Herbert Marcuse toimi uusvasemmiston johtavana filosofina ja ammensi suuren osan ajattelustaan Lukácsilta. Katsauksen mukaan juuri Frankfurtin koulukunta loi valheen, jonka mukaan rationaalinen miesjohtajuus johtaa autoritarismiin ja siitä edelleen fasismiin – saman suuren valheen, jota nykyään käytetään Donald Trumpia vastaan. Frankfurtin koulukunta ajoi myös radikaalia feminismiä ensisijaisena yhteiskunnallisena hyvänä, ja koulukunnan myötäilijä Aldous Huxley kerskaili kykenevänsä luomaan huumeiden, aivopesun ja psykologisen ehdollistamisen avulla ”keskitysleirin ilman kyyneleitä”.
Gramscin ajattelun mukaan länsimaisen kulttuurin tuhoaisivat vallankumoukselliset ”orgaaniset älyköt” eli kirjailijat, elokuvantekijät ja toimittajat, jotka kehystävät jokaisen tarinan synnytettävän ja pakotetun uuden kulttuurin oletusten sisään. Vuonna 1968 radikalisoitunut sukupolvi käytti seuraavat 50 vuotta noustakseen professoreiksi, toimittajiksi, virkamiehiksi, tuomareiksi ja henkilöstöjohtajiksi, jotka nykyisin valvovat hyväksyttävän ajattelun rajoja. Saksalainen uusvasemmistolainen Rudi Dutschke kutsui tätä prosessia ”pitkäksi marssiksi instituutioiden läpi”. Katsauksen mukaan strategia toimi keskeytyksettä aina Donald Trumpin esiinmarssiin saakka.
Kulttuurisodan voittaminen vaatii oman perinnön tuntemista
Katsauksen johtopäätöksenä todetaan, että Yhdysvallat kohtaa vuosisatoja jatkuneen kumouksellisen toiminnan perinnön. Jos nuorille ja muille sosialismista kiinnostuneille toistellaan vain, ettei sosialismi ole koskaan toiminut, osutaan harhaan. He eivät tunne sitä yhtä järjestelmää, jota vastaan hyökkäämiseen sosialismia ja kommunismia on alun perin käytetty – ainoaa todellista vallankumouksellista järjestelmää, joka syntyi Yhdysvaltain vapaussodasta.
Kulttuurisotaa ei katsauksen mukaan voida voittaa ymmärtämättä ja uskomatta täysin siihen kulttuuriin, johon hyökkäys kohdistuu. Kyse on perustajaisien amerikkalaisesta kulttuurista, niiden miesten ja ”Rosie the Riveterin” kaltaisten naisten kulttuurista, jotka toteuttivat toisen maailmansodan talousmobilisaation, sekä kuuhun matkanneiden astronauttien kulttuurista – kulttuurista, jonka puolesta kannattaa antaa henkensä. Juontaja toteaa nykyisen presidentin jo sitoutuneen tähän taisteluun täysimääräisesti, sillä hän on kohdannut sekä salamurhaajan luodit että jakobiinien terroria muistuttavan inkvisition. Ratkaiseva kysymys kohdistuu nyt muihin amerikkalaisiin. Lopuksi yleisöä kehotetaan hankkimaan pamfletti, jotta he ymmärtäisivät lopullisesti, mitä vastaan nyt taistellaan, miksi tilanne on syntynyt ja miten vastavoima voidaan voittaa.
Kirjoittaja: Aksu
Julkaisija: Promethean Updates (IT'S WAR: The 250-Year British Plot to Destroy the American System, julkaistu 28.9.2026)
Päivämäärä: 20.11.2026
Operaatiokeskus/Aksu

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti