![]() |
Warsh kiitti lopuksi kaikkia kolmea yritysjohtajaa Yhdysvaltain keskuspankin puolesta ja siirsi konferenssin seuraavaan paneeliin.
Yhdysvaltain keskuspankin (Federal Reserve) johtokunnan, keskuspankin pääjohtajan Kevin Warshin sekä San Franciscon alueellisen keskuspankin (Federal Reserve Bank of San Francisco) isännöimä tuottavuutta ja työpaikkoja käsittelevän työryhmän konferenssi (Productivity and Jobs Task Force Conference) kokosi yhteen keskuspankkiirit, ekonomistit ja teknologiayritysten johtajat arvioimaan tekoälyn ja superälyn vaikutuksia Yhdysvaltain ja maailman talouteen.
Tilaisuuden avannut San Franciscon keskuspankin pääjohtaja Mary Daly toivotti osallistujat tervetulleiksi ja totesi ajankohdan olevan keskustelulle poikkeuksellisen osuva. Daly palautti mieliin marraskuun 2022, jolloin maailma muuttui OpenAI:n julkaistua ChatGPT-sovelluksen. Tuolloin jokainen puhelimen omistava ja perusuteliaisuutta tunteva ihminen saattoi nähdä omakohtaisesti sen, minkä teknologiakehittäjät ja rahoitusalan toimijat olivat tienneet jo jonkin aikaa: tekoälyllä (AI) ja superälyllä (SI, superintelligence) on potentiaali muuttaa koko yhteiskuntaa.
San Franciscon lahden alueella tämä muutos ja potentiaali ovat nähtävissä joka päivä. Kehitys kasvaa ja laajenee vauhdilla, jota on erittäin vaikea ennustaa, ja eilispäivän käsitykset teknologian rajoista osoittautuvat jo huomenna vanhentuneiksi. Daly kertoi aloittaneensa uransa San Franciscon keskuspankissa vuonna 1996 ja todistaneensa lähietäisyydeltä internet-huuman sekä sen merkityksen kansalaisille ja yrityksille kautta maan. Hänen mukaansa nykyinen murros tuntuu kuitenkin nopeammalta, syvällisemmältä ja vieraammalta kuin mikään muu hänen tai useimpien muiden elinaikanaan kokema ilmiö. Ilmiötä on verrattu sähköistymiseen ja teolliseen vallankumoukseen, tai vaihtoehtoisesti se voi osoittautua vielä niitäkin huomattavasti merkittävämmäksi, mutta varmaa on sen poikkeuksellinen luonne.
Rahapolitiikan päättäjille teknologian mahdollisuudet ja lupaukset ovat tärkeitä, mutta ne muodostavat vain osan yhtälöstä. Keskuspankissa on ymmärrettävä, mitä tapahtuu koko muutosprosessin ja aikajanan varrella eikä ainoastaan kaukaisessa tulevaisuudessa, jonka erilaisuudesta kaikki ovat yhtä mieltä. Päättäjien on tiedettävä, mitä siirtymän aikana tapahtuu talouskasvulle, tuottavuudelle, inflaatiolle ja työmarkkinoille. Työryhmän ja konferenssin käymä vuoropuhelu teknologiakehittäjien, akateemikkojen, yritysjohtajien ja johtavien ajattelijoiden kesken on ratkaisevan tärkeää, jotta lupaukset ja todellisuus voidaan erottaa toisistaan. Dalyn mukaan vilkkaimmat keskustelut syntyvät juuri silloin, kun kukaan ei ole täysin varma lopputuloksesta ja kaikki tutkivat sekä arvioivat tilannetta yhdessä. Esittelynsä päätteeksi Daly kutsui puhujakorokkeelle keskuspankin pääjohtajan Kevin Warshin, joka on työryhmän ja konferenssin taustavoima ja joka on tuonut tekoälyn taloudellisia mahdollisuuksia koskevan ajattelun Fedin toiminnan keskiöön.
Keskuspankin pääjohtaja Kevin Warsh: Ideat ovat talouden äärimmäinen voimavara
Pääjohtaja Kevin Warsh kiitti puheenvuoronsa aluksi Mary Dalya sekä San Franciscon keskuspankin ja Fedin johtokunnan henkilökuntaa konferenssin järjestämisestä suhteellisen lyhyellä varoitusajalla. Kyseessä oli Warshin ensimmäinen vierailu alueellisessa keskuspankissa Fedin pääjohtajana. Hän totesi, ettei kyseessä ollut yllätystarkastus, mutta kertoi olevansa erittäin vaikuttunut ensimmäisten tuntien aikana näkemästään: korkeista odotuksista, uudistushenkisyydestä sekä tulevaisuuteen suuntautuvasta ja tutkivasta asenteesta keskellä nopeasti muuttuvaa maailmaa.
Warsh ilmaisi tyytyväisyytensä siihen, että paikalla oli runsaasti kollegoita Fedin johtokunnasta ja eri puolilta keskuspankkijärjestelmää. Hän kuvasi keskuspankkitoimintaa joukkuelajiksi ja totesi konferenssin ilmentävän koko instituution yhteistä tehtävää: yhtenäistä, tarkoitukseensa sopivaa ja tulevaisuuteen keskittyvää keskuspankkia. Erityiskiitoksen Warsh osoitti tuottavuus- ja työpaikkatyöryhmän vetäjille – Marc Andreessenille, Chad Jonesille ja Asha Sharmalle – jotka ovat antaneet työhön kaikkein niukinta resurssiaan eli aikaansa ja sitoutumistaan palvellakseen keskuspankkia ja kansakuntaa.
Kyseinen työryhmä on yksi viidestä työryhmästä, jotka Warsh on kutsunut koolle pääjohtajakautenaan. Ryhmien tarkoituksena on laajentaa keskuspankin ajattelua ja synnyttää perusteellisia keskusteluja, jotka ulottuvat huomattavasti yksittäisiä tilastopisteitä tai päivittäisiä markkinaliikkeitä syvemmälle. Työryhmät ovat älyllinen investointi, jonka avulla keskuspankki varustautuu seuraavaa rahapolitiikan taitekohtaa ja sen jälkeistä aikaa varten. Warshin mukaan Asha Sharman, Marc Andreessenin ja Chad Jonesin valinnan perusteena oli heidän poikkeuksellisen näkemyksensä ja kokemuksensa ohella heidän rohkeutensa ideoiden taistelukentällä, älykkyytensä sekä halukkuutensa ajatella tiukasti ja ennen kaikkea uudella tavalla. Juuri työryhmän vetäjät pyysivät Warshia avaamaan keskustelut laajemmalle yleisölle – akateemikoille, yrityksille ja eri alojen johtajille – koska kenelläkään ei ole totuuden monopolia.
Warsh muisteli omaa suhdettaan Kaliforniaan, jonne hän saapui vuonna 1988 Stanfordin yliopiston perustutkinto-opiskelijana. Hän kertoi istuneensa ensimmäisenä opiskeluvuotenaan kiitospäivän lomalla yliopiston Green Library -kirjastossa matkustamatta kotiin, tehden ylimääräistä työtä sekä lukien ja painiskellen sellaisten suurten klassikkoteosten parissa, joiden olemassaolosta hän oli tuskin aiemmin tiennyt. Se oli hänen henkilökohtainen vihkiytymisensä ideoiden maailmaan. Tuolloin San Franciscon lahden alueella elettiin rauhallisempaa välivaihetta teknologiahuippujen välissä, ilman nousukauden huumaa tai romahdusta. Tänään, aivan kuten silloinkin, hän kertoi haluavansa kuunnella ja oppia parhailta ajattelijoilta, jotka hahmottavat uutta aikakautta.
Nykyinen aikakausi saattaa Warshin mukaan olla mullistavin jakso hänen aikuisiällään. Sitä leimaa uuden yleiskäyttöisen teknologian, superälyn, saapuminen täysin uutena voimana talouselämään ja yhteiskuntaan. Vielä muutama vuosi sitten ajatus siitä, että jokaisen taskusta löytyisi välitön pääsy nerotason älykkyyteen lähes missä tahansa aiheessa, olisi tuntunut kaukaiselta. Nyt superälyn edistysaskelten myötä tämä on todellisuutta: rajattoman uteliaisuuden tyydyttämisen rajakustannus suurissa ja pienissä kysymyksissä laskee nopeasti ja lähestyy mahdollisesti nollaa. Tätä kehitystä rahoitusmarkkinat pyrkivät hahmottamaan joka päivä.
Endogeeninen kasvuteoria, tutkimuksen tuottavuus ja ihmisen korvaamattomuus
Tarkastellessaan ilmiön talousteoreettista perustaa Warsh viittasi endogeenisen kasvuteorian perinteeseen, jossa ideat ovat äärimmäinen voimavara. Jotta elintaso voisi nousta, olosuhteiden on oltava suotuisat uusien ideoiden syntymiselle. Tästä näkökulmasta ei ole yllätys, että Yhdysvallat on kehityksen kärjessä, sillä parhaita ideoita tuottavat yhteiskunnat menestyvät parhaiten.
Vaikutukset talouspolitiikkaan ovat mittavat. Vaikka idean keksiminen voi olla kallista, sen käyttäminen on ilmaista. Koska idea on ei-kilpaileva hyödyke – eli yhden ihmisen käyttö ei vähennä kenenkään muun mahdollisuutta käyttää sitä – sen arvo kasvaa käyttäjämäärän mukana. Nobel-palkittu taloustieteilijä Paul Romer sekä muut tutkijat, mukaan lukien Chad Jones, ovat osoittaneet, että ideoiden ja muiden keskeisten tuotantopanosten kaksinkertaistaminen voi enemmän kuin kaksinkertaistaa tuotannon, mikä mahdollistaa kasvavat skaalatuotot.
Viime vuosikymmeninä läpimurtoideoiden löytäminen on kuitenkin ollut Yhdysvalloissa aiempaa vaikeampaa. Vastaavissa konferensseissa käytiin pitkään keskusteluja sekulaarisesta stagnaatiosta eli pitkäaikaisesta hitaasta kasvusta. Tutkimuspanostukset ovat kasvaneet yli 20-kertaisiksi 1930-luvulta lähtien, mutta konferenssissa mukana olleet Nick Bloom, Chad Jones ja heidän tutkijakollegansa ovat osoittaneet, että tutkimuksen tuottavuus on samaan aikaan laskenut vieläkin enemmän. Tämän seurauksena tuottavuuden kasvu on vaihdellut, ja vaikka se on viime vuosineljänneksinä ollut kohtuullisen vahvaa, se ei ole vielä murtautunut pysyvästi, rakenteellisesti ja luotettavasti ylöspäin.
Pitkän aikavälin talouskasvu on riippuvainen myös ideoita tuottavien ja niitä liikkeelle panevien ihmisten määrän kasvuvauhdista. Perinteisen taloustieteellisen näkemyksen mukaan väestönkasvun hidastuessa syntyy vähemmän uusia vaurautta lisääviä ideoita. Läpimurtoideoiden tuottamisen vaikeutuminen yhdistettynä hitaampaan väestönkasvuun selittää, miksi monet taloustieteilijät palasivat finanssikriisin jälkeisessä ympäristössä 1930-luvulta periytyvään teemaan sekulaarisesta stagnaatiosta.
Konferenssin keskeinen kysymys kuuluukin, muuttaako superäly tämän kokonaiskuvan perusteellisesti. Warshin mukaan siitä on selviä viitteitä. Superäly saattaa poiketa aiemmista yleiskäyttöisistä teknologioista, kuten polttomoottorista, sähköstä tai transistorista. Nuo keksinnöt mahdollistivat vuosikymmenten ajan jatko-innovaatioita, mutta ne eivät itsessään automatisoineet uusien ideoiden luomista. Superälyn erottaa taloudellisena voimana se, että se voi vauhdittaa ideoiden syntymistä äärimmäisellä tavalla ja muuttaa sekä innovoinnin menetelmää että nopeutta. Jos ideoiden luominen laajenee, talouskasvua voidaan ylläpitää huomattavasti pitkän aikavälin keskiarvoa korkeammalla tasolla.
Kaikesta tästä huolimatta Warsh painotti yhtä olennaista lähtökohtaa: ihmisiä ei pidä aliarvioida, eikä miesten ja naisten mieliä ja käsiä voi korvata. Koneet, jotka voivat kerryttää tai jopa ylittää inhimillisen tiedon määrän, ovat silti edelleen koneita. Ne eivät korvaa ihmisen harkintakykyä, moraalia, arvokkuutta tai vastuuta. Ihmiset ovat järjestelmien suunnittelijoita ja rakentajia, ja ihmisten on oltava myös päätöksentekijöitä.
Suurvalta-asema, varautumissuunnittelu ja keskuspankin kolme skenaariota
Warsh kehotti pohtimaan, kuinka paljon Yhdysvalloilla on nykyisellä aikakaudella pelissä ja miksi tämä työryhmä asetettiin etusijalle viisi ja puoli kuukautta sitten. Hän muisteli toisen Nobel-palkitun taloustieteilijän, Bob Mundellin, todenneen vuosia sitten, että 1900-luvun tärkein tosiasia oli Yhdysvaltain nousu suurvallaksi. Nykyään se on enemmän kuin historiallinen tosiasia – se on tehtävä, josta on pidettävä kiinni. Siksi on kysyttävä, voiko valtio olla suurvalta ilman superälyä.
Warsh tähdensi, etteivät hän ja hänen kollegansa ole konferenssissa futuristeina spekuloimassa teknologian jokaista käännettä eivätkä tekemässä ennusteita. Tulevaisuutta ei voi tietää, eikä keskuspankkiirien pidä teeskennellä muuta. Keskuspankin tehtävänä on valmistautua siihen, mitä seuraavaksi tapahtuu, mikä tarkoittaa järjestelmällistä varautumissuunnittelua (contingency planning) – aihetta, johon Warsh palaa myös muissa työryhmissä. Varautumissuunnittelun merkitys vain korostuu maailman muuttuessa nykyisellä nopeudella.
Päättäjien on muistettava, että suuret mahdollisuudet ovat harvoin riskittömiä. Jos riskit sivuutetaan, ne voivat osoittautua erittäin häiritseviksi ja taloudellisesti kalliiksi. Superäly antaa voimaa kaikille käyttäjille, myös pahantahtoisille toimijoille, minkä vuoksi kriittisen infrastruktuurin haavoittuvuuksia on tarkasteltava erityisen huolellisesti. Fedin rooli ei ole toimia teknologian puolestapuhujana eikä vastustajana, vaan sen vastuulla on tunnistaa, että teknologian laajalla käyttöönotolla tulee olemaan erittäin merkittävä vaikutus talouteen ja suuret seuraukset rahapolitiikan päivittäiseen hoitamiseen.
Suuret kysymykset liittyvät kehityksen suuruusluokkaan, laajuuteen ja ajoitukseen: nostaako uusi teknologia kokonaistuottavuutta, kohottaako erikoistuneen tiedon demokratisoituminen merkittävästi elintasoa, milloin tämä kasvupyrähdys alkaa jos se ei ole jo alkanut, milloin se tasaantuu, tapahtuuko muutos Yhdysvalloissa aikaisemmin tai nopeammin kuin muissa maissa, ja pyrkivätkö vastustajat ottamaan superälyn käyttöön vahingoittaakseen Yhdysvaltain taloutta.
Näiden kysymysten arvioimiseksi Fedin johtokunnan asiantuntijat ovat alkaneet kartoittaa erilaisia kehityskulkuja tyyliteltyjen mallipohjaisten kehysten avulla. Warsh painotti, että kyseessä ovat havainnollistavat skenaariot keskustelun lähtökohdaksi eivätkä ennusteet, ja todellinen lopputulos voi olla jokin monista muista vaihtoehdoista:
- Laajasti jakautuvan tuottavuuskasvun skenaario: Toisessa ääripäässä superäly johtaa tuottavuuden kasvuun ja taloudellisiin hyötyihin, jotka jakautuvat laajasti sekä työvoiman että pääoman omistajien kesken. Tässä tapauksessa reaalinen bruttokansantuote kasvaa pysyvästi pitkän aikavälin keskiarvonsa yläpuolella ja Yhdysvallat pysyy lähellä täystyöllisyyttä.
- Työmarkkinahäiriöiden skenaario: Superälyn vauhdittama talouden laajeneminen tuo mukanaan huomattavia häiriöitä työmarkkinoille, kun teknologia syrjäyttää osan työpaikoista sen sijaan, että se täydentäisi niitä. Bruttokansantuotteen kasvu nousee tässäkin kehityskulussa pitkän aikavälin keskiarvon yläpuolelle, mutta laaja automaatio yhdistettynä työmarkkinoiden kitkaan voi nostaa työttömyysasteen täystyöllisyyttä korkeammalle tasolle.
- Pettymyksen ja markkinakorjauksen skenaario: Superäly tuottaa pettymyksen. Merkittävien pääomainvestointien ja osakemarkkinoiden nousun jälkeen tuotto-odotukset kääntyvät laskuun ja osakkeiden arvostustasot putoavat, mikä johtaa talouden hidastumiseen ja tuntuvampaan työttömyyden kasvuun. Ajan myötä talous toipuu, mutta ilman odotettuja tuottavuushyötyjä.
Puheensa lopuksi Warsh totesi, ettei hän ole puolueeton amerikkalaisen johtajuuden suhteen aikana, joka on täynnä sekä haasteita että mahdollisuuksia. Hän palasi muistoissaan ensimmäisiin vierailuihinsa Kaliforniassa, aikoihinsa Hoover-instituutissa sekä yhteistyöhönsä mentorinsa ja kollegansa John Coganin kanssa. Hän siteerasi heidän vuosia sitten – ennen tietoa superälyn tulosta – yhdessä kirjoittamaansa julkaisua, jossa he optimisteina ja Yhdysvaltoihin uskovina totesivat, että jos edessä oleviin haasteisiin vastataan, Amerikalla on valoisa tulevaisuus, johon kuuluu vahva ja kestävä talouskasvu, runsaat taloudelliset mahdollisuudet, elinvoimaiset ja turvalliset yhteisöt sekä terve ympäristö. Tällöin tulevat sukupolvet perivät dynaamisen talouden, joka pystyy tuottamaan elämää pidentäviä ja ihmisten kukoistusta edistäviä teknologisia edistysaskeleita. Warsh päätti puheensa toteamalla olevan elämänsä etuoikeus toimia päättäjänä näin merkittävänä aikana vakavien, harkitsevien ja vastuullisten ajattelijoiden rinnalla.
Etulinjan yrityspaneeli: Nikesh Arora, Patrick Collison ja Max Levchin
Avauspuheenvuoron jälkeen Warsh siirtyi johtamaan konferenssin ensimmäistä paneelikeskustelua nimeltä "At the Frontier" (Etulinjassa). Hän kutsui lavalle kolme yritysjohtajaa, jotka hän on tuntenut vuosikymmenten ajan, ja vitsaili esittelevänsä henkilöt kuin vanhassa venäläisessä romaanissa huomaten samalla pitelevänsä hetkellisesti vääriä muistiinpanoja käsissään. Warsh korosti, ettei panelisteja kutsuttu paikalle tekoälylaboratorioiden suunnittelijoina, vaan teknologian käyttäjinä ja yritysjohtajina kertomaan, mitä yritysten sisällä todella tapahtuu ja jääkö teknologia vain etulinjan yhtiöihin vai leviääkö se S&P 500 -indeksin muihin 450 yritykseen ja Russell 2000 -indeksin 2 000 yritykseen.
Paneeliin osallistuivat:
- Nikesh Arora, kyberturvallisuusyhtiö Palo Alto Networksin hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja vuodesta 2018. Ennen nykyistä tehtäväänsä Arora toimi SoftBankin johtajana, missä Warsh tutustui häneen, ja sitä ennen Googlen liiketoimintajohtajana.
- Patrick Collison, maksuliikenneyhtiö Stripen perustaja ja toimitusjohtaja. Warsh kertoi tunteneensa Patrickin ja tämän veljen siitä lähtien, kun he saapuivat nuorina miehinä ja varattomina maahanmuuttajina ulkomailta Yhdysvaltoihin. Nykyään miljoonat yritykset käyttävät Stripea maksujen vastaanottamiseen, maksuliikenteeseen ja monimutkaisten verkkoliiketoimintojen hallintaan.
- Max Levchin, Warshin ystävä noin 20 vuoden ajalta, joka niin ikään muutti Yhdysvaltoihin ulkomailta. Levchin on rahoitusyhtiö Affirmin perustaja ja toimitusjohtaja, useiden muiden yritysten perustaja ja puheenjohtaja sekä HVF-innovaatiolaboratorion (Hard, Valuable, and Fun) luoja. Aiemmin urallaan hän toimi PayPalin teknologiajohtajana sekä Yelpin hallituksen puheenjohtajana.
Affirm: Viisinkertainen tuottavuus ja kahden miljardin dollarin lisäluotonanto ilman irtisanomisia
Ensimmäisenä puheenvuoron saanut Max Levchin kertoi Affirmin olevan suuri luotonantaja, jonka toiminta perustuu kokonaan koneisiin ja jonka luottopäätösmallit pohjautuvat täysin koneoppimiseen ja superälyyn. Yhtiö otti varhaisimmat mallit käyttöön heti alkuvaiheessa ensisijaisesti ohjelmistokehityksen tuottavuuden nostamiseksi. Nyt kehitystyön tuottavuus on noin viisinkertainen aiempaan verrattuna: yhden ominaisuuden kehityskustannus on laskenut viidesosaan aiemmasta, ja sen odotetaan painuvan kymmenesosaan.
Levchin konkretisoi muutosta kuvaamalla luotonantajan perustehtävää eli riskien lajittelua. Kun asiakkaat hakevat lainaa ostoksiaan varten, yhtiön on poimittava ne, jotka maksavat lainansa takaisin ajallaan joka kerta. Koneet tekevät tämän työn, mutta ihmiset päättävät, mikä on kiinnostava ennustava tekijä eli signaali. Suunniteltaessa takaisinmaksukykyä ennustavia signaaleja ideoita syntyy huomattavasti enemmän kuin on aikaa kouluttaa malleja tai insinöörejä toteuttamaan niitä, joten valtava määrä hyviä ideoita on aiemmin jäänyt leikkauspöydän lattialle.
Tuottavuusloikan ansiosta Affirm pystyy nyt poimimaan nämä ideat lattialta ja viemään ne tuotantoon. Lähes metatasolla yhtiö käytti suuria kielimalleja suunnitellakseen uusimman luottopäätösmallinsa, joka itsessään rakentuu transformer-mallin päälle – ei varsinaisesti kielimallina, vaan takaisinmaksutapahtumien token-esityksenä. Kun uutta mallia ajettiin rinnakkain seuraavaksi parhaan ei-kielimallipohjaisen mallin kanssa, se suoriutui lähes kaksi kertaa paremmin ja tuotti 80 prosentin parannuksen lähtötasoon verrattuna. Käytännössä tämä tarkoittaa Affirmille noin kahta miljardia dollaria enemmän myönnettyjä lainoja vuodessa.
Levchin korosti, että tulos on suora seuraus ihmisinsinöörien ajan vapauttamisesta: Affirmissa ei ole tehty ainuttakaan tekoälystä johtuvaa irtisanomista, vaan insinöörit on suunnattu massaräätälöintiin. Itseään teknoutopistiksi kuvaava Levchin arvioi, että taloudessa tullaan näkemään yhä enemmän niin sanottuja pitkän hännän ideoita, joiden toteuttamiseen kenelläkään ei aiemmin ollut aikaa, tuottavuutta tai henkilöstöä. Osa niistä epäonnistuu, kuten kuuluukin, mutta nyt pystytään huomattavasti halvemmalla valmistamaan tuotteita, joita vain yksittäiset asiakkaat tarvitsevat, jolloin tarjonta ja kysyntä pääsevät kohtaamaan.
Stripe: Autonomiset agenttisilmukat ja uusien yritysten määrän kaksinkertaistuminen
Patrick Collison vitsaili aluksi luulleensa Warshin viittaavan venäläiseen romaaniin siksi, että kaikki toimitusjohtajat ovat onnettomia omalla tavallaan. Hän vahvisti Stripen nähneen Affirmin tavoin erittäin merkittävän kiihtymisen, joka on muuttanut muotoaan vuosineljänneksittäin. Vielä 12 kuukautta sitten tekoäly nopeutti lähinnä insinöörien kapeaa koodintuotantoa. Tänään Stripessa, kuten Palo Alto Networksissa ja Affirmissakin, kyse on pidemmän aikajänteen silmukoista, joissa tekoälyagentit tunnistavat tehtäviä itsenäisesti, toteuttavat ominaisuuden tai korjaavat ohjelmistovirheen alusta loppuun ja vievät sen tuotantoon. Ihmisen valvontaa on edelleen mukana, mutta se on vähentynyt huomattavasti esimerkiksi kuuden kuukauden takaiseen verrattuna.
Tarkastellessaan tekoälyä työn korvaajana ja täydentäjänä Collison kertoi Stripen vähentäneen lyhyellä aikavälillä palkkauksia hallinnollisissa tukitoiminnoissa (G&A) aiempaan kehitykseen verrattuna, ja hallintokulujen osuus liikevaihdosta pienenee nopeasti. Sen sijaan tuotekehityksessä ja ohjelmistokehityksessä (R&D) sekä myynnissä kehitys kiihtyy. Kun ominaisuuksien tuotantokustannus laskee, ominaisuustuotannossa on käynnissä ikään kuin alennusmyynti, jolloin yritys haluaa ostaa sitä paljon aiempaa enemmän. Vastaavasti myyjät ovat aiempaa tuottavampia, joten sijoitetun pääoman tuoton matematiikka on suoraviivaista ja puoltaa uusien myyjien palkkaamista.
Koko talouden osalta Collison muisteli Stripen alkuvaiheita, jolloin yhtiössä oli 30 työntekijää ja erään erittäin suuren pörssiyhtiön toimitusjohtaja vieraili heidän luonaan. Vierailija oli järkyttynyt nähdessään, miten Stripe käytti uusia pilvipohjaisia SaaS-yhteistyötyökaluja, joissa kaikki työntekijät näkivät kaiken yrityksen toiminnan, ja kyseli hallintomallien, SOC 2 -sertifiointien ja suuryritysten turvallisuusvaatimusten perään.
Nyt Collison havaitsee samanlaisen ajattelumallien yhteensopivuusongelman vakiintuneiden organisaatioiden ja uusien yritysten välillä. Suuret yritykset – ja Collison luki Stripenkin jo osittain vakiintuneiden toimijoiden puolelle luottamukseen ja sertifiointeihin nojaavana infrastruktuuriyhtiönä – pohtivat aiheellisesti ihmisen valvontaa, hallintoa, sertifiointeja ja vaatimustenmukaisuutta. Stripe ei voisi kytkeä agentteja täysin autonomisesti tuotekehityssilmukoihin ja jättää niitä toimimaan oman mielensä mukaan.
Uudet startup-yritykset sen sijaan tekevät juuri niin. Collison paljasti, että vuoden 2026 aikana Stripessa aloittaneiden uusien yritysten vuosikerta menestyy dramaattisesti paremmin kuin mikään aiempi vuosikerta yhtiön historiassa. Stripessa viikoittain käynnistettävien uusien yritysten määrä on noin kaksinkertaistunut vuodentakaisesta. Stripella on yli vuosikymmenen aikasarja ja noin 15 vuoden toimintahistoria, eikä vastaavaa kaksinkertaistumista vuodessa ole nähty koskaan aiemmin, ei edes pandemian aikana. Collison viittasi taloustieteilijä Paul Davidin vuoden 1989 tuottavuusparadoksia käsittelevään tutkimukseen, jonka mukaan sähköistymisen hyödyt kertyivät suurelta osin uusille yrityksille sen sijaan, että vanhat vakiintuneet yritykset olisivat sopeutuneet. Vaikka vanhatkin yritykset pyrkivät nyt sopeutumaan, uusien yritysten etenemistahti on ennennäkemätön.
Palo Alto Networks: Älykkyyden demokratisoituminen ja reunatapausten haaste
Warsh kysyi Nikesh Aroralta – jota hän kuvasi parhaaksi tuntemakseen myyntimieheksi, joka pystyi myymään tuotteita epävarmoillekin suuryrityksille – miksi Fortune 450 -yritykset tulevat hitaammin perässä ja mikä jarruttaa teknologian leviämistä.
Arora huomautti, että keskustelu keskittyy liiaksi yrityksiin ja yritysten tuottavuuteen. Historiallisesti suurkoneita rakennettiin yrityksille, mutta noin 25 vuotta sitten mobiiliteknologian ja kannettavien tietokoneiden myötä teknologiaa alettiin rakentaa ensin kuluttajille. Ajatus siitä, että taskussa kulkee nero ja pääsy älykkyyteen nollan rajakustannuksella, on äärimmäisen vaikuttava: maailmassa on kuusi miljardia ihmistä, joilla ei ole pääsyä asiantuntijoihin, fysioterapeutteihin tai ravitsemusterapeutteihin, ja nyt tämä älykkyys tulee jokaisen takataskuun.
Syy siihen, miksi yrityssovelluksiin kohdistuu niin suuri huomio, on teknologian kalleus: mallien kouluttamiseen tarvittavien suurten datakeskusten rakentaminen vaatii valtavasti pääomaa, joten sijoittajien huomio kohdistuu siihen, kuinka paljon teknologialla voidaan ansaita rahaa.
Yritysten toiminnassa teknologia on jo erittäin tehokasta suurten tietomäärien käsittelyssä ja säilyttämisessä. Jos yrityksellä on 3 000 asiakaspalvelijaa, yhdet tekoälyaivot voivat hallita kaikki vuorovaikutukset ja toimia asiakasrajapinnassa ongelmia ratkovan ihmisen täydentäjänä. Teknologia soveltuu erinomaisesti toistuviin ja analytiikkaa vaativiin tehtäviin, mutta on vielä liian aikaista antaa sille "kädet ja jalat" eli itsenäinen toimijuus ja valtuudet toimia ihmisen puolesta. Juuri siihen liittyy pelko työpaikkojen syrjäyttämisestä.
Arora muisteli työskennelleensä Googlella vuonna 2009 ja istuneensa ensimmäisessä itseajavassa autossa, antureilla varustetussa Lexuksessa. Siitä on kulunut 17 vuotta nykyiseen Waymoon, ja yhden ihmistyöpaikan korvaaminen on maksanut yli 30 miljardia dollaria. Ongelmana eivät ole 80 prosentin perustapaukset, vaan loput 20 prosenttia eli reunatapaukset. Kyberturvallisuudessa kaikki kiteytyy reunatapauksiin – siihen yhteen kertaan, kun joku löytää haavoittuvuuden, tunkeutuu organisaatioon ja vie dataa. Tekoäly ei vielä täysin hallitse reunatapauksia eikä osaa suunnitella niiden varalle, minkä vuoksi ihmisen harkintaa tarvitaan yhä prosessissa mukana.
Tietyissä käyttökohteissa, kuten kyberturvallisuudessa, huippuälyä ja laskentatehoa hyödynnetään jo täydellä vauhdilla. Arora piti varmana, että teknologia tulee toimimaan myös syöpätutkimuksessa ja vaativissa luonnontieteellisissä ongelmissa, mutta ajan myötä sen suurin hyöty on muodostua uudeksi normaaliksi. Vuonna 2004 Googlella todettiin hakukoneen demokratisoivan tiedon; nyt tekoälyllä on voima demokratisoida älykkyys.
Kyberturvallisuuden epäsymmetrinen taistelu ja teknologian uudelleenrakentaminen
Warshin kysyessä maksujärjestelmien ja maailmanlaajuisen infrastruktuurin haavoittuvuuksista Arora totesi, että kyberturvallisuus on epäsymmetristä taistelua: pahantahtoisten toimijoiden tarvitsee onnistua vain kerran, kun taas puolustajien on onnistuttava 100 prosenttia ajasta. Tekoälyllä on kyky löytää haavoittuvuuksia ja huonoa koodia, jota ihmiset ovat kirjoittaneet viimeisten 50 vuoden aikana. Se, mikä aiemmin vei päiviä, voidaan nyt tehdä välittömästi.
Viimeisten kuuden kuukauden aikana alalla on tultu tilanteeseen, jossa yhtäkään vapaata asiantuntijaa ei ole saatavilla apuun ongelmatilanteissa, koska jokainen yritys kamppailee parhaillaan infrastruktuuriinsa kohdistuvien tunkeutumisyritysten ja haavoittuvuuksien kartoittamisen kanssa. Kuusi kuukautta sitten julkaistu Mythos-teknologia on yleistynyt ja päätynyt avoimen lähdekoodin malleissa hyökkääjien käsiin. Hakkerit eivät ole tulleet fiksummiksi, vaan teknologiasta on tullut niin hyvää, että huonoistakin hakkereista on tullut kelvollisia.
Tämän seurauksena kyberhyökkäyksiä tapahtuu jo nyt viikoittain enemmän kuin koskaan aiemmin, eikä ilmiö tule pysähtymään. Erityisen tärkeää on varmistaa, että toisiinsa kytkeytyneet järjestelmät tunnistavat heikoimman lenkkinsä. Pankkijärjestelmä on yksi tällainen kokonaisuus, jossa on oltava äärimmäisen varovainen, koska lukuisat toimijat ovat yhteydessä toisiinsa ja heikoin lenkki määrittää koko järjestelmän turvallisuuden.
Aroran mukaan seuraavat kaksi–kolme vuotta tulevat olemaan teknologian uudelleenrakentamisen hetki. Kaikki vanhat virheet ja huomiotta jätetyt kohdat on käytävä läpi ja rakennettava uudelleen. Hyvä uutinen on se, että superäly ei ainoastaan löydä haavoittuvuuksia, vaan sen avulla koodia voidaan myös refaktoroida ja kirjoittaa uudelleen. Teknisen infrastruktuurin päivittämiseen onkin investoitava aikaa ja resursseja. Arora viittasi kuluneen viikon lentoyhtiöiden järjestelmäkatkoksiin sekä Microsoftin käyttökatkokseen esimerkkeinä siitä, miten vanhan teknologian päivittämisen laiminlyönti johtaa entistä heikompaan tilanteeseen.
Patrick Collison yhtyi Aroran näkemykseen teknologian uudelleenrakentamisen välttämättömyydestä. Hän nosti esimerkiksi ohjelmistomaailman kaikkein tarkimmin tutkitut osat, kuten Linuxin TCP-verkkopinon, jonka turvallisuuteen ja virheettömyyteen on vuosikymmenten ajan kohdistettu valtavasti huomiota ja globaaleja kannustimia. Siitä huolimatta on käynyt ilmi, että jopa Linuxin TCP-pino on täynnä bugeja, ongelmia ja hyödynnettäviä haavoittuvuuksia. Collison myönsi olevansa tilanteesta huolissaan ja arvioi edessä olevan sotkuisen vaiheen.
Max Levchin puolestaan edusti paneelin optimistisinta näkemystä. Hän myönsi edessä olevan myllerryksen jakson, kun Mythosin kaltaiset työkalut kaivavat nopeasti esiin piileviä ohjelmistovirheitä, mutta muistutti tietoturva-alan aina perustuneen siihen, että älykkäät asiantuntijat etsivät puskurin ylivuotoja (buffer overflow) ja puuttuvia if-lausekkeita. Nyt käydään läpi äärimmäisen tiivistetty ajanjakso, jossa kaikki puuttuvat if-lausekkeet etsitään ja korjataan superälyn toimiessa polttoaineena sekä virheiden etsimisessä että niiden korjaamisessa. Vaikka hyökkääjillä on pääsy avoimen painotuksen malleihin, epätasapaino on väliaikainen ilmiö ja pitkällä aikavälillä lopputuloksena on entistä kestävämpiä ohjelmistoja.
Markkinarakenne, luovuuden valuutta ja työvoiman ohjaaminen
Warsh kysyi Collisonilta, millainen markkinarakenne murroksen toisella puolella odottaa ja kuka tekee tulevaisuudessa rahat: suuret tekoälylaboratoriot vai teknologian käyttäjäyritykset. Collison viittasi Anthropicin Dario Amodein julkaisemaan esseeseen Machines of Loving Grace, joka hahmottelee myönteistä visiota tekoälyn suunnasta ja viittaa Richard Brautiganin vuoden 1967 samannimiseen runoon. Runon viimeisessä säkeistössä unelmoidaan kyberneettisestä ekologiasta, jossa ihmiset on vapautettu työstään, palautettu luontoon nisäkäsisisarustensa pariin ja jossa heitä kaikkia valvovat rakastavan armon koneet. Toisaalta Elon Musk on todennut ihmisten olevan biologinen käynnistyslatain superälylle.
Collison totesi, että kun näin kauaskantoisia visioita esitetään mahdollisina päätepisteinä tai välietappeina, on vaikea laskea taaksepäin, miltä "kyberneettisen ekologian markkinarakenne" näyttää kymmenen vuoden kuluttua. Tällä hetkellä ja nähtävissä olevassa tulevaisuudessa valtaosan taloudellisesta ylijäämästä keräävät kuitenkin teknologian käyttäjät valtavien tuottavuushyötyjen ja uusien luovien mahdollisuuksien avautumisen kautta. Yleisen tasapainon arvioinnin hän jätti salissa oleville ekonomisteille.
Kun Warsh kysyi Levchiniltä, ohjaavatko superälyn murrosta yritysten sijaan yksilöt yritysten sisällä, Levchin vastasi kaikkien syvällisten innovaatioiden alkavan yksilöistä, kun taas johtajien tehtävänä on vakiinnuttaa saavutetut hyödyt osaksi organisaatiota. Alalla on jonkin aikaa vallinnut käsitys siitä, että maailmassa on vain noin 500 ihmistä, jotka ovat tarpeeksi taitavia kehittämään seuraavan edistysaskeleen kielimallien rakenteissa ja matematiikassa. Tuo joukko kuitenkin kasvaa jatkuvasti. Levchin kertoi tuntevansa nimeltä oman koneoppimis- ja tekoälytiiminsä nerot ja oppivansa heiltä asioita, joita ei tiennyt mahdollisiksi. Kaikki yritykset pitävät tiukasti kiinni tutkijoistaan, etteivät huippulaboratoriot houkuttele heitä itselleen ylisuurilla palkoilla. Lyhyellä aikavälillä tähän liittyy myös kansallisen turvallisuuden ja aineettoman omaisuuden vuotamisen kaltaisia huolia, mutta ajan myötä osaaminen leviää laajemmalle.
Levchin nosti esiin myös kriittisen näkökulman: suuret kielimallit eivät ole vielä keksineet ainuttakaan loistavaa ideaa, joka ei olisi alun perin lähtöisin ihmiseltä. Työelämän muutos kääntää kaikki ihmiset kohti luovuutta. Jos huomaa olevansa vailla hyviä ideoita, silloin on syytä huolestua. Esimerkiksi vähittäiskauppiaista tulee parempia ja luovempia markkinoijia, kun tilausten toimitus ja hintavertailut tehostuvat automaattisesti tuottavuushyötyjen myötä. Luovuudesta tulee hetken tärkein valuutta, myös tietoturvatutkijoille.
Warsh tarttui Levchinin käyttämään sanaan "myllerrys" (upheaval) – huomauttaen leikkisästi Fedin konferenssia seuraavien kaupankäyntialgoritmien juuri tehneen kauppaa useiden korkopisteiden edestä sanan johdosta – ja kysyi, mitä se tarkoittaa yritysten työvoimalle. Levchin selvensi, että heidän yrityksissään myllerrys on pääosin myönteistä liikettä, jossa pyritään ratkaisemaan, mihin tuottavuuden suihkulähteet suunnataan. Tokenit ja sähkö eivät ole ilmaisia, joten budjetointi, pääoman kohdentaminen ja priorisointi ovat entistä tärkeämpiä.
Hän antoi esimerkin lähestyvästä Black Friday ja Cyber Monday -sesongista, joka on maksuliikenne- ja rahoitusyhtiöille vuoden kriittisintä aikaa ja jolloin järjestelmien toimintavarmuuden on oltava viiden, kuuden tai seitsemän yhdeksikön tasolla. Pieni armeija työntekijöitä ehdottaa loistavia ideoita julkaistavaksi, mutta ihmisen – ei tekoälyn – on harkittava, otetaanko riski juuri ennen Black Fridayta. Jos uudistus julkaistaan ja se toimii, saadaan viisi korkopistettä lisää kasvua. Päätöksenteon tahti kiihtyy jokaisella työntekijällä: perjantai-iltana ei enää päätetä viiden koodirivin kirjoittamisesta, vaan siitä, julkaistaanko agenttien kanssa muutamassa tunnissa rakennettu kokonainen ominaisuus toivoen, ettei se riko mitään. Tätä tuottavuutta on johdettava huolellisesti, sillä tekoäly kirjoittaa yhä epätäydellistä koodia ja voi siten tuoda ohjelmistoihin uusia haavoittuvuuksia, joita hyökkääjät etsivät samalla tekoälyllä.
Yhdysvallat vastaan muu maailma: Sääntelyn Eurooppa, Kiinan haaste ja energiankulutuksen vedonlyönti
Keskustelun kääntyessä Yhdysvaltain talouskasvuun suhteessa sen kauppakumppaneihin ja muuhun maailmaan Nikesh Arora totesi työvoiman taitojen päivittämisen tapahtuvan parhaillaan asteittain. Palo Alto Networksissa jokainen työntekijä kokeilee tekoälyä, sillä sen käyttöä ei voi oppia koulussa, vaan se vaatii luontaista uteliaisuutta ja luovuutta. Koska Yhdysvallat on tekoälymyrskyn keskiössä myönteisellä tavalla, amerikkalaisilla toimitusjohtajilla ja organisaatioilla on suurin halu omaksua ja hyödyntää teknologiaa taloudellisen hyödyn ja tehokkuuden saavuttamiseksi.
Aroran mukaan keskustelussa painotetaan liikaa sitä, kuka rakentaa nopeimman ja älykkäimmän mallin, sen sijaan että tarkasteltaisiin, kuka levittää sitä tehokkaimmin käytäntöön. Vielä on nähtävä – esimerkiksi Anthropicin kohdalla – onko 50 miljardin dollarin sijoittaminen joka kerta oikea luku mallien rakentamiselle. Useimmilla maailman mailla ei ole varaa luoda tätä älykkyyttä itse, joten maailmaan syntyy vain muutama älykkyyden tuotantokeskus. Teknologian käyttöönotto ja leviäminen tapahtuu kuitenkin Yhdysvalloissa nopeammin kuin missään muualla maailmassa, mikä johtaa tehokkuus-, kate- ja kilpailukykyhyötyihin.
Patrick Collison vahvisti, että kasvuero Yhdysvaltain ja muun maailman välillä ei ainoastaan tule kasvamaan, vaan se tapahtuu jo nyt ja näkyy suoraan Stripen datassa. Tekoälyn käytön intensiteetti on Yhdysvalloissa korkeampi kuin muualla, ja tarjontapuolella ylivoimainen enemmistö liikevaihdosta, yrityksistä, luovuudesta ja innovaatioista syntyy Yhdysvalloissa ja erityisesti San Franciscon lahden alueella. Euroopassa varttuneena Collison muistutti, että kun hän muutti pois Euroopasta, Euroopan talous oli kokonaisuutena suuruusluokaltaan varsin lähellä Yhdysvaltain taloutta. Sen jälkeen kehitys on eriytynyt huomattavasti, ja jokainen ennakkoindikaattori viittaa siihen, että ero kasvaa entisestään.
Collison kuvasi nykyistä tilannetta kahden ääripään kautta. Toisaalta tekoäly näkyy internetin alkuvaiheiden tapaan kaikkialla paitsi virallisissa tuottavuustilastoissa, joissa ei vielä nähdä toisen maailmansodan jälkeisen ajan kaltaista jyrkkää trendimurrosta, mikä puoltaa nöyryyttä ja varovaisuutta. Toisessa ääripäässä ovat San Franciscon karuissa neuvotteluhuoneissa käytävät keskustelut: kaksi Collisonin tuntemaa, tekoälyn kehitykseen huomattavaa vaikutusvaltaa käyttävää henkilöä on lyönyt keskenään vetoa siitä, kaksinkertaistuuko maailmanlaajuinen energiankulutus yhden ainoan kuukauden aikana jonakin vuonna seuraavien kymmenen vuoden sisällä. Stripe sijoittuu näiden ääripäiden väliin: se näkee dramaattisen, eksponentiaalisen kiihtymisen, ja Yhdysvallat on kiistatta hallitsevassa asemassa.
Max Levchin oli samaa mieltä kuilun kasvamisesta. Hänen mukaansa Euroopan unioni keskustelee yhä oikeasta viitekehyksestä, jonka puitteissa tekoälystä keskustellaan – ollen parin metatason päässä sen hyväksymisestä, että murros tapahtuu riippumatta siitä, pidetäänkö siitä vai ei. Eurooppa keskittyy olemaan sääntelyn suurvalta ja pohtii kehityksen pysäyttämistä kymmeneksi vuodeksi. Itä-Euroopassa varttuneena ja omasta valinnastaan amerikkalaistuneena Levchin kertoi arvostavansa byrokratian karsimista.
Levchinin mukaan tokeneita kulutettaisiin valtavasti enemmän, jos ne olisivat halvempia, joten pääsy energiaan ja laskentatehoon on rakennettava nyt. Markkinat ovat erittäin hyviä löytämään kysynnän ja tarjonnan tasapainon, joten hän ei ole lainkaan huolissaan GPU- tai TPU-sirujen yli- tai alituotannosta, mutta investointien tekemisen aika on juuri nyt. Levchin piti erittäin toiveikkaana sitä, että Yhdysvalloissa vallitsee poliittisesta suuntauksesta riippumatta yksimielisyys siitä, että maan tulee olla maailman johtaja tässä teknologiassa. Hän lisäsi, että Kiinalla – joka on yhtä aikaa vastustaja ja kauppakumppani – on täsmälleen sama tavoite, mikä tuo tulevaisuudessa valtavia jännitteitä, jotka toivottavasti pystytään navigoimaan rauhanomaisesti ja ensisijaisesti kaupan keinoin.
Kevin Warsh lisäsi tähän tilastotiedon, jonka mukaan tokenien hinnat laskevat noin 50 prosenttia vuosineljänneksessä ja laskuvauhti kiihtyy, mikä osoittaa markkinoiden toimivan tehokkaasti käyttäjien eduksi.
Päätöskysymys: Mikä voi mennä pieleen?
Keskustelun lopuksi Warsh totesi paneelin olleen keskuspankkiirin näkökulmasta liian optimistinen ja pyysi jokaista panelistia kertomaan, mikä kehityksessä voi mennä pieleen.
Nikesh Arora kieltäytyi synkistelemästä ja muistutti yhteiskunnan selvinneen läpi pandemiankin, jota pidettiin maailmanloppuna. Hän totesi, ettei halua 20-vuotiaan lapsensa ryhtyvän tulevaisuudessa asiakaspalvelijaksi vastaamaan puheluihin rikkoutuneesta internet-yhteydestä. Teknologia vapauttaa ihmisten luovuuden ja ohjaa keskittymään tärkeämpiin asioihin. Työvoima kouluttautuu asteittain uudelleen ilman järjestelmäshokkia, ja kymmenen vuoden kuluttua huomataan kokonaisen työtehtävien luokan kadonneen samalla kun yhteiskunta voi hyvin. Matkan varrella nähdään töyssyjä, kyberhyökkäyksiä ja viikonlopun tai viikon mittaisia järjestelmäkatkoksia, mutta ne eivät ole eksistentiaalisia uhkia.
Patrick Collison kertoi lukeneensa maahanmuuttajana juuri loppuun Alexis de Tocquevillen teoksen Demokratia Amerikassa. Kirjan viimeisessä luvussa Tocqueville kuvaa demokratian epäonnistumismuotona pehmeää despotismia, jossa elämästä tulee liian mukavaa ja valtio tarjoaa huolenpitoa sekä tukahduttavaa tyyneyttä, joka lamauttaa yksilöiden kunnianhimon, saavutukset ja suuret teot. Monet tekoälyalan toimijat odottavat seuraavien 12 kuukauden aikana suoraan käyttöön otettavia etätyöagentteja (drop-in remote workers), jotka toimivat Slackissa, osallistuvat Zoom-kokouksiin ja tekevät kaiken, minkä näytön ja näppäimistön ääressä työskentelevä ihminen voi tehdä. Kaikkien tuomiopäivän skenaarioiden, kyberhyökkäysten ja bioriskien rinnalla onkin kysyttävä, miltä myönteinen skenaario eli utopia näyttää: millaisen yhteiskunnan ja työn luonteen haluamme, ja miten vältämme Tocquevillen kuvaaman pehmeän despotismin.
Max Levchin nosti huolenaiheeksi talouden keskittymisen. Toisin kuin aiemmissa teknologisissa vallankumouksissa, tällä kertaa vakiintuneet suuryritykset, joilla on valtavat pääomavarat, ovat olleet alusta asti täysin tietoisia murroksesta. Siksi pienille startup-yrityksille ei välttämättä jää riittävästi aikaa mullistaa toimialoja, vaan suuryritykset investoivat oikein ja vahvistavat monopolistista tai oligopolistista otettaan. Pahimmillaan Yhdysvaltain taloutta voisi hallita sata suurinta suuryritystä samalla, kun keskisuurten yritysten kerros katoaa. Pitkän hännän yksinyrittäjät, jotka luovat makuuhuoneissaan täysin yksilöllisiä tuotteita kannattavasti, tulevat menestymään, mutta vaarana on erikoinen talousrakenne, jossa Stripessa syntyy valtavasti uusia yrityksiä, jotka eivät koskaan nouse Fortune 100 -listalle, ja Fortune 100 -jätit pyyhkivät pois Fortune 10 000 -yritykset. Levchin uskoo kuitenkin ihmisen toimijuuteen: pienet toimijat alkavat ajan myötä kansoittaa uudelleen onttoa keskikerrosta, vaikka välivaiheessa saatetaankin nähdä yrityskauppojen aalto, joka ei välttämättä ole kuluttajahintojen kannalta suotuisa.
Kirjoittaja: Aksu
Lähde: YouTube / DWS News
Päivämäärä: 17.11.2026
Operaatiokeskus/Aksu

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti