 |
| Tasavallan presidentti Alexander Stubbin näkyvä ja kärkevä tyyli on herättänyt paljon keskustelua kansainvälisillä areenoilla. AI Kuva/Gemin Nano Banana 2 |
Chatham Housen johtaja Bronwen Maddox avasi tilaisuuden toivottamalla yleisön tervetulleeksi täyteen saliin ja verkon välityksellä. Hän iloitsi mahdollisuudesta keskustella Suomen tasavallan presidentti Alexander Stubbin kanssa siitä, miksi Eurooppa tarvitsee joustavaa integraatiota.
Maddox huomautti, että presidentti Stubb tarvitsee tuskin lainkaan esittelyjä hänen toimiessaan aiemmin pääministerinä ja monipuolisella ministeriurallaan. Maddox lisäsi, että presidentillä on ollut viimeaikoina paljon sanottavaa Euroopan roolista maailmassa sekä sen asemasta suhteessa Kiinaan ja Yhdysvaltoihin, mistä on tullut yhä aktiivisempi kysymys paitsi Euroopan maille, myös laajemmalti.
Presidentti Stubb aloitti puheenvuoronsa kiittämällä ja toivottamalla hyvää huomenta kaikille. Hän viittasi Maddoxin saatesanoihin esittelyjen tarpeettomuudesta muistelemalla Henry Kissingeriä, joka oli vastaavassa tilanteessa todennut, ettei esittelyjä ehkä tarvita, mutta niitä on varmasti mukava kuunnella. Stubb piti todellisena etuoikeutena ja kunniana saada pitää puhe Chatham Housessa, jota hän luonnehti yhdeksi legendaarisimmista paikoista. Hän kertoi kirjoittaneensa puheensa noin puolitoista viikkoa aiemmin paluumatkallaan Intiasta, mutta päätti olla käyttämättä varsinaista käsikirjoitusta, joka toimitetaan yleisölle myöhemmin. Puheen alkuperäisenä ajatuksena oli pitää se hänen vanhassa opinahjossaan London School of Economicsissa, missä hän kirjoitti aiheesta väitöskirjansa. Lopulta tapahtuma siirrettiin Chatham Houseen, jotta yleisöä mahtuisi paikalle enemmän.
Stubb totesi monien valtion- ja hallitusten päämiesten korostavan ulkomailla puhuessaan, kuinka tärkeä kyseinen paikka on heille ja liittolaisuuksille. Hän kuitenkin painotti, että hänelle Iso-Britannia on kirjaimellisesti kuin toinen koti. Hänen vaimonsa on syntynyt ja kasvanut siellä, heidän lapsillaan on kaksoiskansalaisuus, ja Stubb itse on opiskellut, tehnyt väitöskirjansa Yhdistyneessä kuningaskunnassa sekä viettänyt siellä paljon aikaa. Tästä kodinomaisesta tunteesta johtuen hän koki voivansa lausua puheensa loppupuolella myös muutamia kovia totuuksia.
Puheensa rakenteen presidentti jakoi neljään osaan. Ensimmäinen osa käsitteli sitä, miten kaikki alkoi. Toinen osa keskittyi siihen, miten asiat ovat muuttuneet. Kolmas osa pohti nykytilannetta, ja neljäs osa käsitteli Iso-Britanniaa, jonka Stubb säästi kertomansa mukaan sokerina pohjalle. Joustavalla integraatiolla Stubb tarkoitti lyhyesti sitä, ettei jokaisen EU:n jäsenvaltion sisä- tai ulkopuolella tarvitse tehdä kaikkea samaan aikaan, mistä esimerkkeinä toimivat Euroopan talousalue, euro ja Schengen-alue.
Käsitellessään aiheensa historiaa Stubb kuvaili paluuta menneisyyteen. Hän huomasi puhetta kirjoittaessaan vanhojen muistojen palaavan mieleen siitä, miltä tuntui käsitellä 1990-luvun puolivälissä aihetta, joka ei tuolloin ollut erityisen pinnalla. Stubb julkaisi vuonna 1996 Journal of Common Market Studies -lehdessä artikkelin otsikolla "A categorization of differentiated integration", josta muodostui välitön menestys opiskelijapiireissä. Hän oli juuri valmistunut College of Europesta maisteriksi ja kirjoittanut tutkielmansa joustavasta integraatiosta. Lehden päätoimittajana toimi hänen ohjaajansa, professori Simon Bulmer, joka piti tutkielmaa erinomaisena. Tämä hetki sai Stubbin harkitsemaan akateemista uraa. Hän oli aiemmin tiedustellut Suomen opetusviranomaisilta Yhdysvalloissa suorittamansa Bachelor of Arts -tutkinnon vastaavuutta Suomessa, mihin hänelle vastattiin, ettei se vastaa juuri mitään, mutta Helsingin yliopistoon kirjoittautumalla hän voisi saada muutaman kurssin suoritettua. Tämän seurauksena hän päätti suorittaa maisterin- ja tohtorintutkintonsa anglosaksisessa järjestelmässä keskittyen joustavaan integraatioon.
Stubb kertoi onnekkaasta mahdollisuudestaan työskennellä ulkoministeriölle Amsterdamin sopimuksen neuvotteluissa, missä tiivistetty yhteistyö eli joustava integraatio kirjattiin perussopimuksiin. Neuvottelujen jälkeen hän palasi Lontooseen vuonna 1997 yhdistääkseen teoreettisen viitekehyksensä ja käytännön kokemuksensa diplomatiasta. Hänen LSE:n kirjastosta yhä löytyvän väitöskirjansa otsikko oli "Flexible integration and the Amsterdam treaty: negotiating differentiation in the 1996 1997 intergovernmental conference". Väitöskirjan ohjaajina toimivat William Wallace ja Helen Wallace, sisäisenä tarkastajana Chris Hill ja ulkoisena tarkastajana Geoffrey Edwards Cambridgesta. Tutkimus hyväksyttiin ja julkaistiin vuonna 1999. Tämän jälkeen Stubb siirtyi työskentelemään EU-edustustoon Brysseliin apulais-Anticin tehtävään suurlähettiläs Antti Satulin ja varsinaisen Anticin, Markku Keinäsen, alaisuudessa. Työ jatkui Nizzan sopimuksen neuvotteluissa, joissa Suomi esitti joustavan integraation kymmenen käskyä, ja myöhemmin perustuslaillisessa konventissa ja Lissabonin sopimuksessa. Stubb muokkasi väitöskirjastaan myös kirjan "Negotiating flexibility in the European Union: Amsterdam, Nice and beyond" yhdessä Paul Taylorin kanssa. Tämän jälkeen hän jätti aiheen pitkäksi aikaa taakseen.
Toisessa osiossa presidentti tarkasteli maailman muuttumista 25 vuoden aikana. Hän totesi humoristisesti väitöskirjansa ikääntyneen itseään huomattavasti paremmin. Stubb muistutti EU:n kasvaneen 15 jäsenvaltiosta nykyiseen 27 jäsenvaltioon, Iso-Britannia pois lukien. Tällä hetkellä kymmenen maata kolkuttaa unionin ovia, mikä osoittaa EU:n kokoamisvoiman olevan edelleen erittäin vahva, vaikka unionia usein kritisoidaan. Hän muistutti, ettei hänen tutkimuksensa aikaan ollut vielä euroa tai Lissabonin sopimusta, talouksilla meni hyvin, eikä maailma ollut kohdannut finanssikriisiä, eurokriisiä, Brexitiä tai koronapandemiaa. Brysselin kuplassa elettiin Francis Fukuyaman "historian loppu" -teesin hengessä, uskoen maailman valtioiden siirtyvän vähitellen kohti liberaalia demokratiaa, sosiaalista markkinataloutta ja globalisaatiota.
Jälkiviisauden valossa asiat eivät kuitenkaan edenneet odotetusti. Yhdysvaltojen johtama yksinapainen hetki on päätynyt moninapaiseen kaaokseen ja epäjärjestykseen. Lännen loma historiasta ja suhteellisen rauhan aikakausi ovat ohi. Euroopassa, Lähi-idässä ja Afrikassa käydään hyökkäyssotia ja valintasotia. Keskinäisriippuvuutta, arvoketjuja, informaatiota, kauppaa ja jopa valuuttoja käytetään nyt sodankäynnin ja häirinnän välineinä, olipa kyse energiasta, jäädytetyistä varoista tai tullitariffeista. Stubb korosti, että Venäjän aloittaman hyökkäyssodan myötä EU on ollut yhtenäisempi kuin koskaan aiemmin, mistä osoituksena on 19 pakotepakettia. Aiemmin rauhan välineenä käytettyä instrumenttia hyödynnetään nyt sodan rahoittamiseen. Vaikka EU ei ole taloudellisesti enää yhtä ylivoimainen Kiinaan ja Yhdysvaltoihin nähden, se ei ole myöskään poliittinen kääpiö. Unionilla on yksinomainen toimivalta kaupan, kilpailun, tullien ja valuutan kaltaisissa instrumenteissa, joita se voi käyttää erittäin tehokkaasti.
Geopolitiikka ajaa muutosta, ja Eurooppa sekä Iso-Britannia ovat tällä hetkellä puristuksissa idän turvallisuusuhan ja lännen muuttuvan transatlanttisen kumppanuuden välissä. Stubbin näkemyksen mukaan Ukrainan sodan jälkeen Eurooppaan on laskeutunut uusi rautaesirippu Venäjän ja noin 47 Euroopan poliittiseen yhteisöön kuuluvan maan välille. Yhdysvaltain ulkopolitiikan ymmärtämiseksi Stubb kehotti lukemaan J.D. Vancen ja ministeri Marco Rubion puheita Münchenin turvallisuuskonferenssissa sekä erityisesti Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden strategian. Strategiasta nousee esiin kaksi linjaa: ideologinen MAGA-ajattelu, joka vastustaa kansainvälisiä instituutioita, globalisaatiota ja EU:ta, sekä poliittinen "America First" -linja. Jälkimmäinen asettaa ulkopoliittiseen arvojärjestykseen ensimmäiseksi läntisen pallonpuoliskon (mukaan lukien Kuuban, Venezuelan ja jopa Grönlannin), toiseksi Indo-Tyynenmeren alueen, kolmanneksi Euroopan, neljänneksi Lähi-idän ja viidenneksi Afrikan. Stubb näkee tämän muutosvaiheen kuitenkin ikuisena optimistina mahdollisuutena Euroopalle ja Isolle-Britannialle.
Kolmannessa osiossa Stubb arvioi nykytilannetta ja joustavan integraation roolia. Hän piti laajentumista Euroopan ulkopolitiikan suurimpana menestystarinana. Suvereniteetin jakaminen sellaisessa laajuudessa, jossa kansallisvaltioiden on perinteisesti katsottu olevan itsenäisimpiä, on poikkeuksellinen saavutus. EU:n laajentumisia on aina edeltänyt unionin syveneminen, kuten yhtenäisasiakirja, Maastrichtin, Amsterdamin, Nizzan ja Lissabonin sopimukset. Tämä liittyy unionin vastaanottokykyyn, joka koostuu rahasta, instituutioista ja politiikasta. Joustava integraatio on hyödyllinen työkalu EU:n sisäisessä hallinnassa, ja Stubb jakoi sen kolmeen kategoriaan: monitahtisuuteen (sama tavoite, eri aikataulu), muuttuvaan geometriaan (kaikki eivät osallistu, esim. euro ja Schengen) sekä à la carte -malliin (valitaan halutut osat). Sisäinen joustavuus on keino edistää tiettyä politiikan alaa, kun taas ulkoinen joustavuus on työkalu Euroopan päätöksenteon järjestämiseen. Geopoliittisessa puristuksessa Euroopan on maksimoitava valtansa unionin ulkopuolella ja päätöksentekokykynsä sen sisällä. Stubb kehotti käyttämään perussopimuksissa jo olevia tiivistetyn ja rakenteellisen yhteistyön työkaluja päätöksenteon nopeuttamiseksi. Joustavuutta tulisi soveltaa myös laajentumiseen (Montenegro, Albania, Ukraina, Moldova), assosiaatiosopimuksiin, NATO-EU -suhteisiin ja jopa Islannin, Norjan, Länsi-Balkanin maiden sekä 1960-luvulta asti ovia kolkuttaneen Turkin tilanteeseen.
Puheensa neljännessä osassa Stubb siirtyi Iso-Britannian tilanteeseen, todeten aluksi, että Brexit oli kolossaalinen virhe. Hän vertasi sitä jalan amputoimiseen ilman lääketieteellistä syytä, ja kuvaili amputaation olevan paitsi itsensä ampumista jalkaan, myös äärimmäistä itsensä vahingoittamista. Stubb kertoi saunoneensa ja käyneensä avannossa rauhoittuakseen ennen tämän osion kirjoittamista. Tasavallan presidentin roolissaan hän ei erottele sitä, onko Iso-Britannia EU:n sisä- vai ulkopuolella, sillä hän ei käsittele EU-asioita, vaan NATO-asioita ja Ukrainaa. EU:n ja Ison-Britannian välille tarvitaan joustavampi suhde. Stubbin mukaan on päästävä eroon mannermaalla ja Britanniassa esiintyvästä ajattelutavasta, jonka mukaan Isoa-Britanniaa on rangaistava sen itse aiheuttamasta tuskasta. Hän ehdotti integraation ja yhteistyön syventämistä kolmella alueella: turvallisuus ja puolustus (erityisesti tiedustelu), talous (tullit ja sisämarkkinat) sekä teknologia (tutkimus, koulutus ja innovaatiot). Yhdysvalloista Eurooppaan suuntautuva aivovuoto on hyödynnettävä. Stubb vetosi brittien pragmaattisuuteen ja funktionalistiseen lähestymistapaan, jossa yhteistyö yhdellä alalla luo painetta integraatioon toisella. Hän korosti, että Euroopan ja Ison-Britannian intressit ja arvot ovat samat, ja Eurooppa todella kaipaa brittien ääntä muun muassa sisämarkkinoita, kilpailua, uudistuksia ja ilmastonmuutosta koskevissa asioissa.
Yleisökysymyksissä Chatham Housen johtaja Maddox tiedusteli ensin EU:n reittiä Ukrainan suhteen. Stubb totesi rauhanneuvottelujen mahdollisen ratkaisuhetken lähestyvän, ja pöydällä on kolme keskeistä asiakirjaa: 20 kohdan suunnitelma, turvallisuustakuut ja vauraussuunnitelma. Kysymys kulminoituu turvallisuustakuiden ja maa-alueiden väliseen suhteeseen. Stubb teki selväksi, ettei Suomi tai yksikään Euroopan maa tule koskaan hyväksymään aluevaihtojen de jure -hyväksyntää, vaikka de facto -tilanne voisi olla toinen. Jos neuvottelut epäonnistuvat, Euroopan on otettava enemmän vastuuta tiedustelusta, taloudellisesta ja sotilaallisesta avusta sekä turvallisuustakuista. Ukrainan EU-jäsenyyden osalta Stubb mainitsi esillä olleet innovatiiviset ajatukset "käänteisestä EU-jäsenyydestä". Hän muistutti Venäjän kokeneen strategisen tappion: se halusi tehdä Ukrainasta venäläisen, mutta siitä tuli eurooppalainen; se halusi estää NATOn laajentumisen, mutta Suomi ja Ruotsi liittyivät; se halusi pitää puolustusmenot kurissa, mutta nyt ne nousevat yli viiden prosentin.
Toinen kysymys koski Ison-Britannian ja EU:n joustavuutta. Maddox huomautti, että maahanmuutto oli merkittävä tekijä Brexitin taustalla, ja asiat kuten nuorisoliikkuvuus (yliopistomaksut) ja puolustushankinnat kohtaavat edelleen esteitä. Stubb myönsi neuvottelujen olevan aina monimutkaisia yksityiskohtiin mentäessä, mutta näki tällä hetkellä selkeää vauhtia strategisen kumppanuuden tiivistämiseksi. Hän huomautti brittien käyttäneen seitsemän vuotta eroneuvotteluihin ja ennusti heidän käyttävän seuraavat seitsemän vuotta eroamisen katumiseen ja sitä seuraavat seitsemän takaisin liittymiseen. Stubb piti Brexitiä samanlaisena valheellisena lupauksena itsenäisyyden ja suvereniteetin palauttamisesta keskinäisriippuvaisessa maailmassa kuin mitä EU-jäsenyyden ongelmiksi alun perin esitettiin. Hän ei suostunut ottamaan kantaa Ison-Britannian sisäpolitiikkaan tai Reform-puolueeseen Nigel Faragen tuntemisesta huolimatta, vaan painotti yleistä pragmaattisuuden tarvetta.
Kun kysyttiin joustavan integraation luonteesta hallintomekanismina verrattuna strategiseen mekanismiin, Stubb näki sen palvelevan lyhyesti vastattuna molempia tarkoituksia. Seuraava kysymys koski NATOa, Hormuzinsalmea ja Venäjä-suhteita. Stubb korosti NATOn olevan puolustusliitto, johon ei ole tässä tapauksessa hyökätty. Hormuzinsalmen tilanne on seurausta Israelin ja Yhdysvaltojen sekä Iranin välisistä toimista. Suomi keskittyy turvaamaan Euroopan koilliskulmaa ja 1340 kilometrin rajaa Venäjän kanssa. Poliittisten keskustelukanavien avaamisesta Venäjän suuntaan Stubb arvioi hetken olevan lähestymässä, mutta sen on tapahduttava äärimmäisen koordinoidusti Euroopan liittolaisten kesken, ei sooloiluna, jollaista on nähty Slovakian ja Unkarin pääministereiltä.
Kysyttäessä kehitys- ja turvallisuuspolitiikan yhdistämisestä presidentti viittasi uuteen kirjaansa "The Triangle of Power: Rebalancing the New World Order". Sen pääteesi on, että tarvitaan arvopohjaista, realistista ja arvokasta ulkopolitiikkaa. Globaali etelä tulee päättämään, kallistuuko maailma kohti yhteistyövaraista, instituutioihin perustuvaa monenvälisyyttä vai kaupantekoon ja transaktioihin perustuvaa konfliktihakuista moninapaisuutta.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpiin ja Ukrainan tilanteeseen liittyen Stubb kertoi viettäneensä edellisen vuoden maaliskuussa seitsemän tuntia Trumpin seurassa muun muassa golfia pelaten. Yhdysvaltojen ja Suomen suhde on erittäin vahva, mistä osoituksena ovat 64 F-35 -hävittäjän kauppa, Yhdysvaltain sotilaiden arktinen harjoittelu Suomessa 25 000 sotilaan voimin ja 11 jäänmurtajan myynti Yhdysvaltoihin. Stubb ei kuitenkaan elättele illuusioita kyvystään yksin vakuuttaa Trumpia. Hän varoitti Iranin sodan negatiivisista vaikutuksista Ukrainaan: öljyn hinnan nousu ruokkii Venäjän sotakoneistoa ja palauttaa Venäjän taloutta ennalleen. Lisäksi sota vie elintärkeitä ilmapuolustusjärjestelmiä Ukrainasta Lähi-itään; Ukrainassa niitä on käytetty 500–600 kappaletta neljässä vuodessa, kun Lähi-idässä on jo nyt käytetty 800–1000 kappaletta. Se vie huomion pois Ukrainan rauhanneuvotteluista.
Viimeinen yleisökysymys ehdotti reaalipolitiikan nimissä, että Eurooppa tarjoaisi Trumpille apua Persianlahdella vastineeksi tuesta Ukrainassa. Stubb piti ideaa todella hyvänä, pyysi humoristisesti tiimiään ottamaan kysyjän puhelinnumeron ylös ja lupasi keskustella ajatuksesta kollegoidensa kanssa välittömästi Lontoossa.
Presidentti Alexander Stubbin suorapuheisuus ja näkyvä rooli herättävät ristiriitoja: Diplomaattista taituruutta vai ylimielistä sooloilua?
Suomen tasavallan presidentti Alexander Stubbin poikkeuksellisen aktiivinen ja näkyvä rooli kansainvälisellä kentällä on nostattanut viimeisten kahden vuoden aikana voimakkaita reaktioita niin Euroopassa kuin sen ulkopuolellakin. Stubbin lanseeraama ulkopoliittinen linja, "arvopohjainen realismi", on vienyt hänet maailmanpolitiikan polttopisteisiin, mutta samalla hänen tyylinsä on herättänyt huomattavaa ärsytystä. Useissa Euroopan unionin maissa ja kansainvälisissä diplomaattipiireissä Stubbin on katsottu ottavan tilaa tavalla, jota on luonnehdittu jopa ylimieliseksi.
Suoraa puhetta suurvaltojen johtajille
Stubb ei ole kaihtanut sanojaan arvostellessaan maailman mahtavimpia johtajia. Maailman talousfoorumissa Davosissa tammikuussa 2026 hän kohdisti poikkeuksellisen terävää kritiikkiä suoraan Venäjän presidenttiin Vladimir Putiniin. Stubb tyrmäsi täysin Venäjän levittämän viestin sodan voittamisesta ja nosti esiin Venäjän valtavat, kymmeniin tuhansiin nousevat kuukausittaiset miestappiot olemattoman rintamaetenemisen hintana. Hän nimesi sodan Putinin täydelliseksi strategiseksi epäonnistumiseksi, joka vain suurensi Natoa ja yhdisti Eurooppaa.
Lännen ravistelua ja "diivailua" EU-piireissä
Stubbin arvostelu ei ole rajoittunut vain itään. Julkaisuissaan ja puheissaan hän on sivaltanut voimakkaasti läntistä yhteisöä. Hän on muun muassa todennut länsimaisille kollegoilleen suoraan: "Te ette vain ymmärrä, vai mitä? Maailma on muuttunut, mutta te ette ole." Tällainen oppimestarin roolin ottaminen on herättänyt monissa eurooppalaisissa kollegoissa vastustusta.
Kansainvälisten tarkkailijoiden ja poliittisten taustavaikuttajien lausunnoissa – joita on puitu laajasti muun muassa eurooppalaisessa mediassa ja poliittisilla keskustelufoorumeilla – Stubbista piirtyy kuva erittäin itsevarmasta ja eliittitaustaisesta toimijasta. Häntä on luonnehdittu julkisuudessa toisinaan ylimieliseksi ja jopa "diivaksi", joka pyrkii työntämään itsensä jokaiseen mahdolliseen paikkaan ja valokuvaan, oli kyse sitten golfkierroksista Donald Trumpin kanssa Mar-a-Lagossa tai Naton ja YK:n terävimmän kärjen paneelikeskusteluista. Kriitikoiden mukaan hän esiintyy ja vaatii huomiota usein tavalla, joka vastaisi pikemminkin Euroopan suurvallan kuin alle kuuden miljoonan asukkaan maan johtajaa. Hänen toimintaansa on kuvailtu "tunkeilevaksi", ja hänen katsotaan toisinaan sooloilevan ohi EU:n yhteisesti sovittujen ja hienovaraisempien diplomaattisten linjojen.
Kaksijakoinen perintö kansainvälisillä kentillä
Vaikka Stubbin suorapuheisuus on tuonut hänelle maineen hankalana ja tilaa vievänä henkilönä joidenkin eurooppalaisten poliitikkojen silmissä, sama ominaisuus on nostanut hänet vaikutusvaltaiseen asemaan. Hänet on arvioitu yhdeksi Euroopan kuunnelluimmista äänistä erityisesti siksi, että hänellä on kyky luoda suoria henkilösuhteita vaikeina pidettyihin johtajiin, kuten Yhdysvaltain presidenttiin, ilman että hän kuitenkaan luopuu Euroopan unionin tai Suomen tiukoista peruslinjoista.
Analyysi: Presidentti Stubbin räväkkä linja rikkoo Suomen historiallisen rauhanvälittäjien jatkumon – Huomiohakuinen tyyli tuottaa enemmän hämmennystä kuin tuloksia
Suomen tasavallan presidenttien historiallinen perintö on vuosikymmenten ajan rakentunut harkitsevan diplomatian, rauhanvälityksen ja matalan profiilin sillanrakennuksen varaan. Martti Ahtisaaren kaltaiset Nobel-palkitut rauhantekijät ja Sauli Niinistön tapaiset pragmaattiset keskusteluyhteyksien avaajat loivat Suomelle maineen luotettavana, vakaana ja neutraalina neuvottelukumppanina maailman pahimmissa kriisipesäkkeissä. Nyt on käynyt harvinaisen selväksi, että nykyinen valtionpäämies Alexander Stubb on äärimmäisen kaukana tästä perinteisestä linjasta. Stubb ei kuulu tähän historialliseen rauhanrakentajien kastiin, vaan edustaa täysin päinvastaista lähestymistapaa kansainväliseen diplomatiaan.
Kansainvälisillä areenoilla ja ulkopoliittisessa analyysissä tuodaan yhä painokkaammin esiin arvioita, joiden mukaan presidentin pidäkkeetön esiintyminen ja ajoittain harkitsemattoman suuri suu aiheuttavat maailmalla huomattavasti enemmän hämmennystä kuin konkreettisia diplomaattisia tuloksia. Kun aiemmat presidentit pyrkivät avaamaan monimutkaisia solmuja kulissien takana ja ylläpitämään elintärkeitä keskusteluyhteyksiä kaikkein vaikeimpiinkin toimijoihin, Stubbin toimintatapa perustuu usein julkiseen laukomiseen ja kärkeviin heittoihin, jotka sulkevat ovia ennen kuin niitä on edes yritetty raottaa.
Tämä jyrkkä irtautuminen menneestä näkyy selkeästi siinä, miten Stubb asemoi itsensä kansainvälisissä neuvottelupöydissä. Hänen julistamansa arvopohjainen realismi näyttäytyy kriitikoiden silmissä usein pelkkänä huomionhakuisena sooloiluna. Suoran ja jopa töykeäksi koetun palautteen antaminen muiden itsenäisten valtioiden johtajille, olipa kyse sitten Ison-Britannian sisäpolitiikan sivaltamisesta tai suurvaltojen johtajien julkisesta haastamisesta kameroiden edessä, ei edistä rakentavaa vuoropuhelua. Päinvastoin, se asettaa Suomen outoon valoon ja eristää maan perinteisestä roolistaan luottamusta herättävänä, neutraalina välittäjänä.
Diplomatian asiantuntijat huomauttavat aiheellisesti, että todellinen vaikutusvalta kansainvälisissä suhteissa ei synny kovaäänisimmistä lausunnoista tai jatkuvasta valokeilassa paistattelusta, vaan pitkäjänteisestä ja hienovaraisesta luottamuksen rakentamisesta. Stubbin aikakaudella Suomen ulkopoliittinen profiili on muuttunut tempoilevaksi ja reaktiiviseksi. Keskusteluyhteyksien avaamisen ja rauhanomaisten ratkaisujen etsimisen sijaan nykyinen linja korostaa tarpeetonta vastakkainasettelua ja oman egon nostamista kansainvälisten instituutioiden kustannuksella.
Lopputulemana on tilanne, jossa Suomen valtionpäämiehen kärkkäät lausunnot nousevat kyllä hetkellisesti kansainvälisiin uutisotsikoihin, mutta varsinaiset diplomaattiset saavutukset, kriisien lievittäminen ja todellisten rauhanprosessien edistäminen loistavat poissaolollaan. Suomen historiallinen asema rauhanvälittäjänä on vaihtunut rooliin, jossa maan johtajan lausuntoja joudutaan useammin selittelemään kuin hyödyntämään diplomaattisina avauksina.
Kirjoittaja (Aksu)
Lähde:
Päivämäärä: 20. maaliskuuta 2026
Operaatiokeskus/Aksu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti