 |
| Yhdysvaltain huippuluokan hävittäjät partioivat esteettä Lähi-idän yllä. Samalla kun Yhdysvaltain asevoimat ovat upottaneet 154 Iranin laivaston alusta ja tuhonneet miinanlaskukaluston ratkaisevassa sotilasoperaatiossa, Yhdysvaltain johto on esittänyt ennennäkemättömän kovaa kritiikkiä Naton ja Euroopan toimettomuutta kohtaan Hormuzinsalmen kriisissä. Ai kuva/https://raphael.app/fi |
Yhdysvaltoja pyydetään jatkuvasti auttamaan sotilaallisissa konflikteissa ympäri maailmaa. Esimerkiksi toisella mantereella sijaitsevan Ukrainan sodan osalta Yhdysvallat on antanut taisteluun enemmän tukea kuin yksikään toinen valtio maailmassa. Silti, kun Yhdysvalloilla itsellään oli tarve liittolaisten tuelle ja positiivisille vastauksille, niitä ei saatu. Osa Euroopan johtajista on jopa todennut julkisesti, ettei käynnissä oleva tilanne ole Euroopan sota, aivan kuten Ukraina ei ole Yhdysvaltojen sota.
Hormuzinsalmen turvaaminen ja globaalin meriliikenteen suojeleminen ovat ennen kaikkea Euroopan ja G7-maiden omien kansallisten etujen mukaisia tavoitteita. Muut maat ovat huomattavasti Yhdysvaltoja riippuvaisempia salmen kautta kulkevasta polttoaineesta ja energiasta, sillä Yhdysvaltojen omasta energiasta vain hyvin pieni osa kulkee kyseisen reitin kautta. Kansainvälisen oikeuden loukkaukset ja globaalin merenkulun uhkailu ovat pöyristyttäviä toimia, ja kaikkien kansainvälisestä oikeudesta välittävien valtioiden tulisi ryhtyä aktiivisiin toimiin tilanteen korjaamiseksi. Yhdysvaltain hallinto jättää sotaministeriön päätettäväksi, millaista tarkkaa apua, kuten miinanraivaajia tai laivastotukea, liittolaisilta virallisesti pyydetään.
Yhdysvaltain hallinnon edustajat korostavat työskentelevänsä yksinomaan Yhdysvaltain kansan puolesta, eivät Ranskan, Saksan tai Japanin puolesta. Vaikka henkilökohtaiset suhteet muiden maiden ulkoministereihin ovat hyvät ja yhteistyötä tehdään huolellisesti, Yhdysvaltain ensisijainen tavoite ei ole miellyttää muita hallituksia. Venäjän tukea Iranille ei tässä vaiheessa pidetä merkittävänä tekijänä, sillä Venäjän katsotaan keskittyvän ensisijaisesti omaan sotaansa.
Diplomaattisella puolella Iranin kanssa käydään parhaillaan viestien vaihtoa välikäsien kautta toimivien maiden välityksellä. Tässä prosessissa on saavutettu konkreettista edistystä, mikä näkyy jo kasvavana, vaikkakaan ei vielä riittävänä, energian virtauksena Hormuzinsalmen läpi. Tilanne on jatkuvassa liikkeessä, eikä hallinto avaa neuvottelujen yksityiskohtia medialle tai ennakoi, johtavatko ne lähitulevaisuudessa henkilökohtaisiin tapaamisiin. Salmen meriliikenne voi avautua täysin vaikka huomenna, mikäli Iran lopettaa globaalin laivaliikenteen uhkaamisen.
Sotilaallisella rintamalla Yhdysvaltain presidentti on antanut äärimmäisen ankaran arvion Naton ja Euroopan toiminnasta, sekä yksityiskohtaisen katsauksen Iranissa saavutettuihin sotilaallisiin tuloksiin. Iran on iskenyt maihin, jotka eivät olleet edes osallisina konfliktiin, pyrkimyksenään ottaa haltuunsa koko Lähi-itä, ei ainoastaan Israelia. Hallinnon arvion mukaan Iran olisi epäröimättä käyttänyt ydinaseita Israelia ja muita naapurimaitaan vastaan, minkä jälkeen se olisi kohdistanut iskunsa Yhdysvaltoihin. Tämän uhan torjuminen on edellyttänyt vahvaa johtajuutta. Iranin sotilaallinen kyky osoittautui odotettua laajemmaksi; maa laukaisi ohjuksen, joka lensi 2500 mailia ja iski saarelle, jota Iso-Britannia pelkäsi luovuttaa Yhdysvaltain käyttöön välttääkseen sotaan vedetyksi tulemisen.
Presidentti on ilmaissut syvän pettymyksensä Natoon, joka on hänen mukaansa "tehnyt ei yhtään mitään". Hän muistuttaa sanoneensa jo 25 vuotta sitten, että Nato on paperitiikeri; Yhdysvallat rientää aina liittolaistensa apuun, mutta liittolaiset eivät koskaan tule Yhdysvaltain avuksi. Useat valtiot ja liittolaiset ovat ilmoittaneet haluavansa auttaa ja lähettää aluksia vasta sitten, kun vastapuoli on jo tuhottu ja sota on ohi. Iso-Britannia tarjoutui kolme viikkoa sitten lähettämään lentotukialuksiaan, kun sota on päättynyt. Presidentti luonnehtii näitä aluksia leluiksi verrattuna Yhdysvaltain huippuluokan kalustoon ja toteaa ykskantaan, ettei Yhdysvallat tarvitse niitä eikä Ison-Britannian apua.
Yhdysvaltain sotilaallinen operaatio etenee huomattavasti alkuperäistä aikataulua nopeammin. Alkuperäinen arvio tehtävän suorittamiselle oli 4–6 viikkoa. Nyt, kun operaatiota on käyty 26 päivää, tavoitteet on ylitetty moninkertaisesti. Iranilla ei ole enää laivastoa. Yhdysvaltain asevoimat tuhosivat ja upottivat 154 iranilaista alusta merenpohjaan alle viikossa. Lisäksi Iranilla oli käytössään peräti 22 miinanlaskualusta – määrä, joka kertoo hallinnon erittäin pahoista aikeista. Jokainen näistä aluksista on tuhottu täsmälleen samalla äärimmäisen tehokkaalla aseistuksella, jota Yhdysvallat käyttää huumeiden salakuljetuksen pysäyttämiseen rajoillaan. Yhdysvalloilla on rajattomat varastot tätä kalustoa.
Iranin hallinto on nyt tilanteessa, jossa se joutuu myöntämään kokeneensa ratkaisevan ja lopullisen tappion. Maan johto pitää tilannetta katastrofina ja on pakotettu neuvottelemaan, sillä heidän kykynsä palautua on olematon. Yhdysvaltain joukot voivat liikkua vapaasti Iranin kaupunkien yllä ja tuhota kaikki ydinaseisiin, ohjuksiin ja lennokkeihin liittyvät laitokset vailla minkäänlaista vastarintaa. Iranilla ei ole kykyä pudottaa Yhdysvaltain hävittäjiä, eikä mikään valtio pärjää Yhdysvaltain sotilaalliselle ylivoimalle. Vaikka Iranin johto saattaa julkisuudessa uhota, ettei se neuvottele, maa on tosiasiassa anomassa sopimusta, koska se on täysin tuhottu.
Yhdysvallat tarjoaa Iranille mahdollisuuden pysyvästi hylätä ydinasepyrkimyksensä ja valita uuden suunnan. Mikäli oikeanlainen sopimus syntyy, Hormuzinsalmi avautuu pysyvästi turvalliselle liikenteelle, vaikka vielä on epäselvää, onko vesillä yhä raivaamattomia miinoja. Jos Iran ei suostu tähän, Yhdysvallat jatkaa operaatiotaan täysin esteettä, ja toimii maan pahimpana painajaisena.
Lopuksi hallinto lähettää äärimmäisen vakavan viestin Euroopalle ja Natolle. Tämä kriisi oli testi liittolaisten valmiudesta. Vaikka auttaminen ei ollut pakollista, Yhdysvallat tulee muistamaan tarkasti ne, jotka käänsivät selkänsä. Presidentin sanat ovat yksiselitteiset: tämä tullaan muistamaan kuukausien ja vuosien päästä – älkää koskaan unohtako.
Yhdysvaltain ulkomaanavun radikaali uudistus: Rahoitus kansainvälisille järjestöille katkaistaan ja apu ohjataan tiukasti suoraan kohdevaltioille
 |
| Yhdysvaltain ulkomaanapu kokee historiallisen murroksen, kun rahoitus kansainvälisiltä järjestöiltä katkaistaan. Jatkossa miljardien dollarien tuki ohjataan tiukkojen kahdenvälisten sopimusten kautta suoraan kohdevaltioille, mikä takaa Yhdysvalloille täyden kontrollin varojen käyttöön ja sitoo avun tiukasti maan omiin geopoliittisiin intresseihin. Ai kuva/https://raphael.app/fi |
Yhdysvaltain hallinto on ilmoittanut historiallisesta ja rakenteellisesta muutoksesta tavassaan jakaa kansainvälistä kehitys- ja kriisiapua. Yhdysvallat lopettaa vuosikymmeniä jatkuneen perinteisen mallin, jossa miljardeja dollareita amerikkalaisten veronmaksajien rahoja on ohjattu erilaisten monikansallisten kattojärjestöjen, kuten Yhdistyneiden kansakuntien (YK) alajärjestöjen, sekä lukemattomien suurten kansainvälisten kansalaisjärjestöjen (NGO) ja avustusrahastojen kautta. Jatkossa kaikki amerikkalainen taloudellinen ja aineellinen apu toimitetaan tiukasti kahdenvälisinä sopimuksina (bilateraalisesti) suoraan apua tarvitsevien valtioiden hallituksille tai tarkasti rajattuihin, puhtaasti amerikkalaisessa valvonnassa oleviin hankkeisiin.
Tämä jyrkkä linjanveto perustuu suoraan "America First" -ulkopolitiikan ydinajatukseen ja tavoitteeseen palauttaa täysi kansallinen kontrolli liittovaltion varoihin. Yhdysvaltain johto on todennut, että kansainväliset avustusjärjestöt kärsivät raskaasta byrokratiasta, valtavista hallintokuluista ja tehottomuudesta, jolloin merkittävä osa avustusrahoista kuluu itse järjestöjen ylläpitämiseen eikä saavuta todellista kohdettaan. Lisäksi monikansallisten järjestöjen poliittinen suuntautuminen on koettu ongelmalliseksi, sillä Yhdysvaltain varoja on menneisyydessä päätynyt rakenteisiin, jotka eivät palvele tai jopa suoraan vastustavat Yhdysvaltojen omia geopoliittisia intressejä.
Ohittamalla nämä kolmannen osapuolen välikädet Yhdysvallat pystyy valvomaan jokaisen ulkomaille lähetetyn dollarin käyttöä reaaliajassa. Suora valtioiden välinen apu muuttaa samalla kansainvälisen avun luonnetta puhtaasta hyväntekeväisyydestä tiukemmaksi strategiseksi työkaluksi. Kun apu annetaan suoraan toisen valtion hallinnolle, se sitoo avun saajan huomattavasti tiiviimmin Yhdysvaltojen taloudelliseen ja poliittiseen vaikutuspiiriin. Malli mahdollistaa myös sen, että Washington voi välittömästi ja ilman kansainvälisten komiteoiden lausuntoja jäädyttää tai peruuttaa varojen siirrot, mikäli kohdevaltion johto alkaa toimia amerikkalaisten turvallisuus- tai kauppapoliittisten etujen vastaisesti.
Tämä muutos on järisyttävä isku globaalille avustussektorille ja YK:n kaltaisille instituutioille. Monet järjestöt ovat olleet perustamisestaan lähtien kriittisesti riippuvaisia Yhdysvaltain liittovaltion massiivisesta rahoituksesta. Nyt nämä globaalit organisaatiot joutuvat kohtaamaan täysin uuden todellisuuden ja etsimään rahoituksensa muualta, sillä Yhdysvallat ei enää suostu toimimaan ulkopuolisten ja monikansallisten koneistojen rahoittajana. Koko kansainvälisen avustustoiminnan painopiste siirtyy monenvälisestä koordinaatiosta kahdenväliseen ja ehtoja sisältävään reaalipolitiikkaan.
Kirjoittaja Aksu
Lähde: The Economic Times, hdysvaltain ulkoministeriön (State Department) ja kansainvälisen kehitysrahoituksen (USAID / DFC) uudet strategiset linjaukset sekä America First Policy Institute -tutkimuslaitoksen raportit Yhdysvaltain avustuspolitiikan uudistamisesta.
Päivämäärä: 30.3.2026
Operaatiokeskus/Aksu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti