 |
| Plura-luolaston jäinen suuaukko kätkee alleen armottomat ja vaaralliset olosuhteet, jotka vaativat äärimmäistä ammattitaitoa ja koituivat kahden suomalaissukeltajan kohtaloksi. AI Kuva/Gemin Nano Banana 2 |
Helmikuun 14. päivänä vuonna 2014 viisi suomalaista luolasukeltajaa asetti itselleen äärimmäisen haasteen. Heidän tavoitteenaan oli sukeltaa Norjassa sijaitsevan jääkylmän Plura-luolaston läpi päästä päähän, aina Steinugleflågetin luolaan saakka.
Tämä pitkä reitti merkitsi viiden tunnin sukellusta yli 130 metrin (425 jalan) syvyyksissä. Reitin varrella sukeltajia odottivat terävät kalliot, ahtaat käytävät ja jäätävät, jopa vain alle kahden celsiusasteen (35 Fahrenheit-asteen) lämpöiset vedet. Yksikin virheliike voisi repiä kuivapuvun ja johtaa hukkumiseen jäiseen hautaan. Myös paniikkiin joutuminen voisi osoittautua tappavaksi, minkä ryhmä joutui oppimaan mitä kovimman kautta.
Retkikunnan alku sujui täysin suunnitelmien mukaisesti, mutta laskeutumisen yhdessä syvimmistä kohdista tapahtui jotain täysin käsittämätöntä. Tämä johti kahden sukeltajan kuolemaan, ja loppujen kolmen hädin tuskin onnistuneeseen selviytymiseen sekä siihen, että he myöhemmin päättivät rikkoa lakia noutaakseen toverinsa syvyyksistä.
Plura-luolaston armottomat olosuhteet
Pluran luolasto sijaitsee 35 metriä (115 jalkaa) leveän Plura-joen alla. Sen pitkä ja värikäs luolaosuus ulottuu noin 500 metrin (1640 jalan) syvyyteen, mikä tekee siitä luolasukellusentusiastien suosiman kohteen. Useimmat sukeltajat kääntyvät takaisin saavutettuaan tietyn pisteen, mutta kaikkein taitavimmat jatkavat yhä syvemmälle luolan uumeniin, missä reitti muuttuu pimeämmäksi, kylmemmäksi ja huomattavasti haastavammaksi navigoida. Näille viidelle suomalaiselle ystävykselle sukellus oli heidän taitojensa äärimmäinen testi. He aikoivat kulkea koko luolajärjestelmän läpi aloittaen vaikeimmasta sisäänkäynnistä, jäisestä lammesta, ja edetä kilometrien pituisten, syvien ja rosoisten käytävien halki toiselle puolelle Steinugleflågetin luolaan.
Ryhmään kuuluivat Patrik Grönqvist, Jari Huotarinen, Vesa Rantanen, Jari Uusimäki ja Kai Känkänen. Tämä ei ollut heidän ensimmäinen yhteinen koitoksensa; he olivat tehneet useita yhteisiä sukelluksia, muun muassa tutkien Ojamo-kaivosta Helsingin länsipuolella. Patrik ja Kai olivat jo aiemmin, vuonna 2013, tutkineet Pluran koko luolajärjestelmän päinvastaiseen suuntaan, mutta Jari Huotariselle, Vesalle ja Jari Uusimäelle tämä oli ensimmäinen yritys. Aikaisemman kokemuksen vuoksi he eivät olleet erityisen huolissaan, mutta ymmärsivät silti täysin piilevät vaarat. Mitä syvemmälle sukelletaan, sitä suuremmiksi kasvavat hypotermian, sukeltajantaudin, hiilimonoksidimyrkytyksen ja laitevikojen riskit.
Ystävykset valmistautuivat Plurassa siihen, minkä he olettivat olevan viiden tunnin sukellus. He olivat pakanneet pakettiautonsa perävaunuun moottorikelkan, vedenalaisia skoottereita, kymmeniä sukelluspulloja sekä kaikki tarvittavat varusteet. He laativat huolellisen suunnitelman, jolla varmistettiin sukelluksen turvallisuus. Myöhään iltapäivällä he rikkoivat jään lammen pinnalta ja odottivat nousevansa pintaan ennen pimeän tuloa. Sen sijaan he tulisivat viettämään pinnan alla lähes puoli vuorokautta. (Ohjelman lähetyksessä esitettiin tässä välissä kaupallinen osuus "Fishing Clash" -mobiilipelistä, jossa korostettiin kalastuskokemuksia ympäri maailmaa ja palkintojen voittamista, ennen kuin palattiin takaisin itse tapahtumien kulkuun.)
Sukelluksen eteneminen ja katastrofin isku
Suomalaiset päättivät jakautua kahteen ryhmään. Patrik ja Jari H. menivät ensin, ja heitä seurasivat Vesa, Jari U. ja Kai. Vaikka ryhmällä ei ollut virallista johtajaa, Patrik johti sukellusta ja Jari H. seurasi aivan hänen kannoillaan. Toisen ryhmän oli määrä odottaa noin kaksi tuntia, jotta ensimmäisten sukeltajien nostattama sakka ehtisi laskeutua ennen heidän vuoroaan. Aluksi kaikki eteni suunnitellusti. Patrik ja Jari H. kytkivät otsalamppunsa päälle pimeyden laskeutuessa, ja he saapuivat pian ilmakammiona tunnettuun osaan. Tämä on luolan alue, jonka läpi voi joko uida tai kahlata, sillä vesi ei ole siellä läheskään yhtä syvää. Kaksikon oli ylitettävä lähes 250 metriä (820 jalkaa) ilmatilaa ennen laskeutumistaan matkan alimpaan pisteeseen.
He seurasivat Patrikin vuonna 2013 jättämää ohjausnarua ja pääsivät sukelluksen syvimmän kohdan läpi, ollen eräässä vaiheessa yli 130 metrin syvyydessä. Tämä luolan pohjalla sijaitseva U-kirjaimen muotoinen käytävä on reitin vaarallisin osa. Luola muuttuu siellä kapeaksi ja rosoiseksi, vaatien sukeltajilta jyrkän 90 asteen käännöksen läpäisemistä. Juuri täällä tapahtui katastrofi. Etsiessään reittiä eteenpäin Patrik huomasi, ettei hänen parinsa ollut enää hänen takanaan. Hän katsoi taakseen ja näki valon välkkyvän kaukaisuudessa. Patrikin pahin painajainen muuttui todeksi 110 metrin (367 jalan) syvyydessä maan alla: Jari H. oli takertunut ohjausnaruun ja viittoi valollaan hätämerkkiä.
Patrik ui nopeasti hänen luokseen auttaakseen. Jari oli joutunut paniikkiin, ja hänen nopea hengityksensä asetti hänet hiilidioksidimyrkytyksen (hyperkapnian) vaaraan. Sukeltajien käyttämät suljetun kierron laitteet (rebreatherit) muistuttavat paperipussiin hengittämistä; jos sukeltaja hengittää liian nopeasti tai joutuu paniikkiin, järjestelmä ei pysty suodattamaan kaikkea kehon tuottamaa hiilidioksidia. Juuri näin alkoi käydä Jarille. Patrik toimi nopeasti ja vaihtoi Jarin suukappaleen antaakseen tälle raikasta happea, mutta tämä osoittautui kohtalokkaaksi virheeksi. Shokkitilassa Jari nieli avuttomana luolan jääkylmää vettä ja menehtyi.
Patrik oli kauhuissaan, mutta ymmärsi, että hänen oli pysyttävä rauhallisena välttääkseen saman kohtalon. Vaikka hänen periaatteenaan oli olla jättämättä ketään taakse, hän ei onnistunut irrottamaan ystävänsä elotonta ruumista. Hänen ainoa vaihtoehtonsa oli jatkaa eteenpäin Steinugleflågetin luolaan ja hakea apua.
Elämän ja kuoleman kilpajuoksu aikaa vastaan
Luolasukeltajille aika on elintärkeä resurssi. Jokainen ylimääräinen minuutti syvyyksissä voi lisätä tunteja tarvittavaan dekompressioaikaan. Sukeltajantauti (dekompressiosairaus) iskee, kun verenkiertoon paineistettu typpi muodostaa kuplia liian nopean nousun seurauksena. Nämä kuplat voivat tukkia suuria verisuonia, aiheuttaen nivelkipuja, elinvaurioita ja jopa kuoleman. Tämän välttämiseksi on tehtävä säännöllisiä ja hitaita dekompressiopysähdyksiä. Patrik tiesi, että hänen oli pakko liikkua. Hän ei pystynyt ilmoittamaan toiselle ryhmälle tapahtuneesta, ja he tulisivat vääjäämättä kohtaamaan kuolleen ystävänsä ruumiin reitillään.
Patrik oli viettänyt yli 110 metrin (360 jalan) syvyydessä yli 20 minuuttia. Hänen olisi pitänyt viettää nousumatkalla kaksi ylimääräistä tuntia dekompressiossa, mutta koska hän käytti niin paljon aikaa ystävänsä pelastusyritykseen, vaadittava aika nousi 6 tuntiin ja 40 minuuttiin. Kun hän oli enää kuuden metrin (20 jalan) päässä pinnasta ja ollut veden alla 7 tuntia, hän päätti riskeerata ja jättää viimeisen dekompressiopysähdyksen väliin, sillä hänen happensa oli loppumassa.
Sillä välin toinen ryhmä oli matkalla, ja tilanne oli muuttumassa vielä pahemmaksi. Vesa Rantanen oli toisen ryhmän ensimmäinen sukeltaja, joka kohtasi onnettomuuspaikan. Saapuessaan kapeaan kohtaan hän joutui päättämään, yrittääkö hän ohittaa kuolleen ystävänsä vai kääntyykö takaisin yrittäen äärimmäisen pitkää ja vaikeaa paluumatkaa. Hän valitsi eteenpäin menemisen, mikä oli oikea ratkaisu, mutta ruumiin ohittamiseen kului yli 15 minuuttia. Vesa joutui myös riisumaan osan varusteistaan mahtuakseen ohi, mutta saavutti lopulta Patrikin.
Takana tulevien Jari Uusimäen ja Kai Känkäsen oli myös ohitettava este. Tarkkaa tapahtumien kulkua ei tiedetä, mutta poliisiraporttien mukaan kuolleen ystävänsä löydettyään myös Jari U. joutui paniikkiin, pyörtyi hiilidioksidimyrkytyksen seurauksena ja menehtyi. Hänen perässään tullut Kai yritti auttaa, mutta ei onnistunut pelastamaan häntä ajoissa. Kai onnistui säilyttämään rauhallisuutensa ja päätti kääntyä takaisin, valiten huomattavasti pidemmän reitin turvaan. Vietettyään vedessä dekompressiopysähdykset mukaan lukien lähes 11 tuntia, Kai selviytyi ulos Plura-luolasta ja joutui rikkomaan ohuen jääkerroksen päästäkseen vedestä.
Pintanousun fysiologiset ja psyykkiset seuraukset
Vaikka Patrik, Vesa ja Kai selvisivät, he kärsivät vakavasta sukeltajantaudista sekä kahden ystävän kuoleman näkemisen aiheuttamasta psykologisesta traumasta. Nopean nousunsa vuoksi Vesa alkoi tuntea painetta nivelissään, kyynärpäissään ja polvissaan. Patrik saapui pintaan 30 minuuttia ennen kuin hänen sukellustietokoneensa ilmoitti sen olevan turvallista. Patrikin viiden tunnin sukelluksesta oli tullut 8,5 tunnin painajainen. Hän oli aluksi epävarma, oliko Vesa edes elossa, ja kesti tunnin ennen kuin hän näki ystävänsä nousevan pintaan. Vesa nousi 90 minuuttia liian aikaisin happivarastojen ehtymisen vuoksi.
Kolmikko sai lääketieteellistä apua ja toipui täysin. Vesan sukeltajantauti oli vakavin, ja hän tarvitsi hoitoa painekammiossa Berliinissä, Saksassa. Kauhu ei kuitenkaan päättynyt tähän. Miesten toivuttua dekompressiosta heidän sukellusvarusteensa takavarikoitiin, ja heidät vietiin kuulusteluihin Tromssaan. Päätös kuolleiden ruumiiden noutamisesta oli tehtävä, mutta heidän oma paluunsa luolaan vaikutti sillä hetkellä epätodennäköiseltä.
Norjan poliisi kutsui paikalle erikoissukellusyksikön. Brittiläinen luolasukeltaja Rick Stanton, joka on tunnettu pelastus- ja noutotehtävistään, tarjoutui vapaaehtoiseksi ja pyysi avukseen kaksi muuta brittisukeltajaa. He sukelsivat luolaan Steinugleflågetin puolelta, mutta totesivat ruumiiden noutamisen olevan lähes mahdotonta. Jari H:n ruumis oli liian tiukasti kiilautunut, ja hän esti pääsyn Jari U:n ruumiin luo. Pelastajat pitivät operaatiota liian vaarallisena ja totesivat, ettei oman hengen vaarantaminen ollut sen arvoista.
Laiton, mutta moraalinen nouto-operaatio
Virallisen pelastusoperaation keskeyttämisen jälkeen luolastoon julistettiin sukelluskielto, ja ruumiiden määrättiin jäävän luolaan toistaiseksi. Patrik ja muut selviytyjät eivät tätä hyväksyneet. Patrik oli luvannut Jarin vaimolle, että he hakisivat toverinsa kotiin, säännöistä välittämättä. Selviytyjät ja useat muut sukeltajat laativat salaisen suunnitelman ruumiiden laittomasta noutamisesta.
Patrikin ja Kain seuraan liittyi Sami Paakkarinen, joka oli ollut heidän mukanaan jo vuoden 2013 onnistuneella sukelluksella. Yhteensä operaatioon osallistui 17 suomalaista ja 10 norjalaista, jotka tekivät tiivistä yhteistyötä turvallisuuden takaamiseksi. Operaatio alkoi 20. maaliskuuta ja sen odotettiin kestävän noin viisi päivää. Ryhmä jaettiin kahteen osaan: toinen sukelsi Pluran puolelta ja toinen Steinugleflågetin kuivasta luolasta käsin. Luolan seinämiin kiinnitettiin 6 metrin (20 jalan) vedenalainen elinympäristö (habitat), joka toimi kuivana dekompressiokammiona mahdollisen viivästyksen varalta. Mukaan vietiin tonneittain varusteita, kuten varasylintereitä, rebreathereita, valaisimia ja ensiapupakkauksia, sekä vedenalaisia skoottereita (DPV). Jopa 50 sukelluspulloa sijoitettiin reitin dekompressiopysähdyksille.
Patrik, Sami ja Kai sukelsivat Pluran puolelta, kun taas vammoistaan yhä toipuva Vesa johti tiimiä Steinugleflågetin puolella. Kai joutui kuitenkin kääntymään takaisin 85 metrin (280 jalan) jälkeen todettuaan, ettei hänen mielentilansa riittänyt tehtävän jatkamiseen. Patrik ja Sami jatkoivat laskeutumista ja löysivät Jari U:n ruumiin hieman vajaan tunnin kuluttua. Vain 20 metriä (65 jalkaa) edempänä sijaitsi heidän ensimmäinen kohteensa, Jari H:n ruumis. Leikattuaan hänet irti, kaksikko kuljetti ruumiin Steinugleflågetin puolelle, missä muut auttoivat sen pintaan. Tämän sukelluksen aikana Patrik ja Sami viettivät veden alla viisi tuntia suorittaen useita dekompressiopysähdyksiä.
Seuraavana päivänä he palasivat hakemaan Jari U:n ruumista Steinugleflågetin puolelta. Tämä vaihe osoittautui odotettua haastavammaksi ruumiin voimakkaan nosteen vuoksi. Operaation aikana luolan katosta jopa romahti kiviä Patrikin päälle, mutta he onnistuivat lopulta saamaan molemmat ruumiit turvallisesti ylös. Vaikka miehet rikkoivat lakia, he ilmoittivat pelastusoperaatiostaan paikallisille viranomaisille. Kuuden kuukauden tutkinnan jälkeen syytteitä ei nostettu, ja Suomen tasavallan presidentti myönsi myöhemmin Patrikille kunniamerkin. Plura-luola avattiin jälleen yleisölle maaliskuussa 2014, vain päiviä ruumiiden noudon jälkeen.
Tapaus jätti jälkeensä vakavan varoituksen luolasukeltajille: on aina varmistettava, että kaksi kolmasosaa ilmavaroista on jäljellä pintaan nousua varten, käytettävä jatkuvaa ohjausnarua syvissä luolissa, vältettävä sukeltamista ilman asianmukaista koulutusta ja sukellettava aina ryhmissä. Vaikka ryhmässä sukeltaminen ei takaa selviytymistä, se nostaa selviytymismahdollisuuksia äärimmäisissä syvyyksissä.
Kirjoittaja Aksu
Lähde: https://www.youtube.com/watch?v=tMmpZ3fvT-0
Päivämäärä: 24.4.2026
Julkaisija: How to Survive Show
Operaatiokeskus/Aksu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti