Donald Trump vastaan globalistit: Uusi kansainvälinen rahoitusjärjestys ja amerikkalaisen järjestelmän paluu

 

Promethean Action -järjestön johtava vaikuttaja ja Michiganin republikaanipuolueen koalitioiden varapuheenjohtaja Susan Kokinda (oik.) analysoi toimittaja Michelle Makorin haastattelussa presidentti Donald Trumpin ja valtiovarainministeri Scott Bessentin toimia globaalin rahoitusjärjestelmän uudistamiseksi. 

                                         AI Kuva/chatgpt (Kuvan henkilöt ei vastaa todellisia)

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin johdolla käytävä poliittinen kamppailu ulottuu huomattavasti syvemmälle kuin perinteinen republikaanien ja demokraattien välinen puoluepolitiikka. Kyseessä on perustavanlaatuinen yhteenotto Yhdysvaltain talousjärjestelmästä ja koko maailmanjärjestyksestä.
Toimittaja Michelle Makorin isännöimässä The Real Story -ohjelmassa vieraillut Michiganin republikaanipuolueen koalitioiden varapuheenjohtaja sekä Promethean Action -järjestön toinen perustaja ja johtava vaikuttaja Susan Kokinda avasi yli viiden vuosikymmenen poliittisen ja talouspoliittisen kokemuksensa pohjalta sitä, kuinka Trumpin hallinto purkaa parhaillaan yli 125 vuotta vallinnutta globalistista rahoitusarkkitehtuuria. Kokinda on aiemmin työskennellyt taloustieteilijä ja poliittisen aktivistin Lyndon LaRouchen perustamassa liikkeessä, jossa hän toimi muun muassa Valkoisen talon kirjeenvaihtajana sekä kongressin yhteyshenkilönä.

Kokindan ja Makorin keskustelussa keskeiseksi teemaksi nousee kahden täysin vastakkaisen järjestelmän välinen kamppailu. Toisella puolella on kansalliseen suvereniteettiin, teollisuustuotantoon, infrastruktuuriin, energiaan ja teknologiseen kehitykseen nojaava "amerikkalainen järjestelmä" (American System), ja toisella puolella brittiläiseen imperiumiin juurensa juontava globaali rahoitus- ja poliittinen järjestelmä, joka operoi nykyisin voimakkaiden kansainvälisten rahoituslaitosten kautta.

Kaksi vastakkaista maailmanjärjestystä: Amerikkalainen järjestelmä vastaan brittiläinen imperiumi

Sekä Donald Trumpin hallinnon keskeiset toimijat että heidän vastustajansa tunnistavat avoimesti käynnissä olevan järjestelmätason taistelun. Presidentti Donald Trump, ulkoministeri Marco Rubio, varapresidentti JD Vance sekä muut hallinnon jäsenet ovat tehneet selväksi, että he vastustavat globalistisen järjestelmän periaatteita ja palauttavat voimaan erityisesti Yhdysvaltain taloudellisen suvereniteetin perusperiaatteet. Vastapuolella globalistit – joista Kanadan Mark Carney on ollut suorapuheisin – puhuvat samasta asiasta käyttäen termejä kuten sääntöpohjainen maailmanjärjestys, vapaakauppa ja ilmastoagenda.

Yli 125 vuoden ajan on harjoitettu tietoista politiikkaa, jolla on pyritty hämärtämään se tosiasia, että ne järjestelmät, instituutiot ja ideologiat, joita vastaan Yhdysvaltain vapaussota aikanaan käytiin, eivät ole koskaan kadonneet. Vaikka nykyisin puhutaan yleisesti globalismista ja globalisaatiosta, Kokinda palauttaa ilmiölle sen alkuperäisen nimen: brittiläinen imperiumijärjestelmä. Vapaussodan aikaan tämä järjestelmä perustui keskuspankkijärjestelmään sekä yksityisiin kartellisoituneisiin instituutioihin, kuten Englannin Itä-Intian kauppakomppaniaan. Nykyään samaa roolia hoitavat monikansalliset suuryritykset. Suurimman osan 1900-lukua käsite kommunismin ulkopuolisesta globalistisesta ongelmasta poistettiin poliittisesta sanastosta, mutta Donald Trump on nostanut taistelun globalismia vastaan takaisin eturintamaan.

Korkeimmalla tasolla globalistinen toiminta on koordinoitua. Sitä edustavat Maailman talousfoorumin (WEF) kaltaiset ryhmät sekä ulkopoliittiset ajatushautomot, kuten Lontoossa toimiva Chatham House ja sen yhdysvaltalainen sisarjärjestö Council on Foreign Relations (CFR). Näiden verkostojen keskeisiä puhemiehiä ja vaikuttajia ovat Mark Carneyn ohella Ursula von der Leyen, George Soros, Klaus Schwab ja Bill Gates.

Viimeinen tietoisesti amerikkalaista järjestelmää edustanut presidentti ennen Trumpia oli William McKinley, joka salamurhattiin vuonna 1901 – täsmälleen Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen ja nykypäivän puolivälissä. McKinley käytti avoimesti käsitettä "amerikkalainen järjestelmä", harjoitti aktiivista tullipolitiikkaa, edisti teollista kehitystä Yhdysvalloissa ja noudatti imperialismin vastaista linjaa maailmalla. Hänen salamurhansa jälkeen tietoisuus amerikkalaisesta järjestelmästä pyyhittiin vähitellen pois kansalaisten mielistä.

Kun globalistinen eliitti sai hallintaansa instituutiot, jotka muokkaavat yleistä mielipidettä ja ajattelua, sen ei enää tarvinnut valvoa kaikkea yksityiskohtaisesti. Väestö saatiin omaksumaan itselleen vahingollisia ideologioita, kuten vapaakauppa. Teollisessa Keskilännessä vapaakauppaa vastustettiin pidempään, koska ihmiset ajattelivat tuottajien eivätkä kuluttajien tavoin, mutta enemmistölle amerikkalaisista vapaakauppa myytiin lupaamalla halvempia kulutustavaroita. Koulutusinstituutiot ovat olleet keskeisessä roolissa tässä mielipiteenmuokkauksessa: ne eivät ainoastaan vaikene amerikkalaisesta järjestelmästä, vaan ajavat globalistisen järjestelmän äärivasemmistolaista muotoa, demokraattista sosialismia ja kommunismia. Donald Trumpin nousu politiikkaan katkaisi tämän ajatusmallin, kun hän kieltäytyi uskomasta näihin opinkappaleisiin ja käynnisti laajan poliittisen heräämisen.

Lontoon Cityn finanssivalta ja historiallinen kamppailu instituutioista

Vaikka Iso-Britannia ei valtiona ole enää sotilaallinen tai taloudellinen supervalta Yhdysvaltain ja Kiinan rinnalla, brittiläinen imperiumijärjestelmä ei perustukaan Yhdistyneen kuningaskunnan kansalliseen voimaan, vaan Lontoon maantieteelliseen asemaan globaalin finanssivallan päämajana.

Tämän vallan ytimessä on Lontoon City (City of London), jolla on valtava rooli maailman raaka-aine- ja valuuttahintojen määrittämisessä. Esimerkiksi vakuutusjätti Lloyd’s of Londonin päätös vetää vakuutusturva pois Hormuzinsalmesta osoitti konkreettisesti, kuinka Lontoon vakuutusmarkkinat vaikuttavat suoraan kaiken hintaan maailmassa. Lisäksi Englannin keskuspankki (Bank of England) synnytti nykyisen keskuspankkijärjestelmän. Yhdysvalloissa ei ollut keskuspankkia ennen vuotta 1913, mitä Kokinda pitää osana maan alamäkeä; sitä ennen Yhdysvalloissa toimi joko kansallinen pankki tai kansallinen pankkijärjestelmä.

Myös Britannian monarkia on kaikkea muuta kuin pelkkä seremoniallinen keulakuva. Kuten jo vanhan James Bond -kirjan nimi Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa (On Her Majesty's Secret Service) osoittaa, salaista palvelua ei johda parlamentti vaan monarkki.

Kansainvälisten instituutioiden luomisessa näiden kahden järjestelmän välinen kamppailu näkyi selvästi toisen maailmansodan loppuvaiheessa. Ennen kuolemaansa presidentti Franklin D. Roosevelt kävi tiukan kamppailun Britannian pääministeri Winston Churchilliä vastaan. Roosevelt totesi Churchillille suoraan, ettei Yhdysvallat käy sotaa pystyttääkseen brittiläisen imperiumin uudelleen, mihin Churchill vastasi olevansa täysin päinvastaista mieltä.

Rooseveltin alkuperäinen ajatus Yhdistyneistä kansakunnista (YK) oli foorumi, jossa suvereenit kansallisvaltiot ja sodan voittajavallat – Yhdysvallat, Neuvostoliitto ja Kiina – voisivat edistää siirtomaavallan purkamista ja hajottaa brittiläisen, hollantilaisen ja ranskalaisen imperiumin. Rooseveltin kuoltua YK otti kuitenkin toisen suunnan. Sama kamppailu käytiin Bretton Woods -järjestelmästä, jossa brittiläisen John Maynard Keynesin mallin sijaan Rooseveltin näkemys voitti ja pysyi voimassa vuoteen 1971 saakka, jolloin dollari irrotettiin kultavarantokannasta. Tämän jälkeen kansainväliset rahoituslaitokset, mukaan lukien Maailman kauppajärjestö (WTO) ja suuret ilmastojärjestöt, muovautuivat brittiläisen imperiumimallin työkaluiksi.

Ihmiskuva talouspolitiikan taustalla ja Scott Bessentin viesti IMF:lle

Kahden järjestelmän välinen ero palautuu pohjimmiltaan ihmiskuvaan. Imperiumijärjestelmän kannattajat pitävät ihmisiä pohjimmiltaan eläiminä, mistä kumpuaa ajatus siitä, että maapallolla on liikaa ihmisiä. Länsimainen sivilisaatio ja suuret monoteistiset uskonnot sitä vastoin näkevät ihmisen Luojan kuvana, jolle on annettu luova järki ongelmien ratkaisemiseen ja luonnon hallitsemiseen. Tämän luovan kyvyn ansiosta ihmiskunta on kasvanut kymmenentuhannen vuoden takaisesta parista miljoonasta nykyiseen kahdeksaan miljardiin ihmiseen.

Ulkoministeri Marco Rubio piti muutama viikko sitten Ateenassa puheen, jossa hän korosti tätä länsimaista käsitystä: maailmankaikkeudessa vallitsee järjestys, jonka ihminen voi ymmärtää ja jonka pohjalta yhteiskunnat ja taloudet voidaan järjestää. Imperiumijärjestelmä puolestaan katsoo maailman olevan kaaos, jossa vahvimman ja rikkaimman oikeus määrää ja jossa harvalukuinen eliitti hallitsee muita.

Taloudessa tämä näkyy ryöstötaloutena. Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) ja Maailmanpankki kohtelevat kehittyviä maita kuin siirtomaita: ne hallitsevat valuuttoja ja raaka-ainehintoja, asettavat tiukkoja lainaehtoja, kieltävät ydinvoiman rakentamisen ja pitävät maat takapajuisina, jotta niitä voidaan ryöstää.

Amerikkalainen järjestelmä pyrkii sen sijaan kaikkien vaurastumiseen. Yhdysvaltain valtiovarainministeri Scott Bessent osoitti tämän linjanmuutoksen jättämällä kokonaan osallistumatta äskettäiseen IMF:n vuosikokoukseen Bangkokissa – kyseessä oli ensimmäinen kerta historiassa, kun Yhdysvaltain valtiovarainministeri jätti IMF:n vuosikokouksen väliin. Bessent lähetti kokoukseen puheen, jossa hän kehotti instituutiota hylkäämään vihreän politiikan, sallimaan kehittyvien maiden todellisen kehityksen ja ilmoitti Yhdysvaltain rahoittavan kehittyville maille suunnatun ydinvoiman kehitysrahaston. Peruskysymys kuuluukin: onko ihminen uutta vaurautta luova tuottaja vai olemassa olevaa varallisuutta anastava saalistaja.

Trumpin hallinnon isku Davosissa ja todellisen oligarkian määritelmä

Donald Trump ja hänen hallintonsa tunnistavat vastustajansa luonteen erittäin tarkasti. Kauppaministeri Howard Lutnick matkusti Maailman talousfoorumiin Davosiin ja ilmoitti suoraan päin kokousväen kasvoja, että globalismi on epäonnistunut ja osallistujien tulisi päästä siitä yli ja ryhtyä tekemään jotakin tuottavaa. Samassa Davosin kokouksessa Yhdysvaltain kauppaedustaja Jamieson Greer piti puheen, jossa hän nosti nimeltä esiin Alexander Hamiltonin amerikkalaisen järjestelmän todeten maailman suurelta osin unohtaneen sen.

Trump itse on puhunut amerikkalaisesta järjestelmästä jo vuonna 2017, ihailee avoimesti William McKinleytä ja on ilmoittanut rakentavansa uudelleen Abraham Lincolnin republikaanisen puolueen, joka perustui tuottajien, työntekijöiden, teollisuudenharjoittajien, maanviljelijöiden ja rakentajien liittoumalle.

Kriitikot ovat väittäneet, ettei miljardöörinä ja varakkaiden liikemiesten ympäröimänä toimiva Trump taistele oligarkiaa vastaan, vaan ajaa omia ja perheensä kaupallisia etuja. Kokinda huomauttaa, että tässä keskustelussa sanaa "oligarkia" käytetään väärin tarkoittamaan pelkästään rikkaita ihmisiä. Esimerkiksi Detroitin liepeillä vaikuttanut Henry Ford vaurastui valtavasti, mutta hän ei ollut oligarkki; hänen tavoitteenaan oli tuottaa hyödykkeitä ja nostaa työväestön elintasoa maksamalla työntekijöilleen kuuluisaa viiden dollarin päiväpalkkaa 1900-luvun alussa.

Varsinainen oligarkia on järjestelmä, joka pyrkii pönkittämään harvainvallan ja pitämään muun väestön takapajuisena ryöstön kohteena. Demokraattien ja vanhan linjan Bush-republikaanien viimeisten 30 vuoden aikana ajamat NAFTA-sopimus, vapaakauppa ja vihreä agenda ovat tuhonneet amerikkalaisen työväenluokan ja keskiluokan. Vuonna 1960 Michiganin Detroitissa oli Yhdysvaltain korkein elintaso asukasta kohden: kaupungissa oli varakkaita teollisuussukuja, kuten Fordit, mutta myös kukoistava teollinen keskiluokka, jossa yhden ihmisen palkka riitti elättämään perheen ja takasi lapsille mahdollisuuden parempaan tulevaisuuteen.

Trumpin hallinto rakentaa tätä talousmallia nyt uudelleen. Kuten valtiovarainministeri Scott Bessent on todennut, demokraattien politiikkana on ollut "häviäjien kompensoiminen": ihmisiltä viedään mahdollisuus hyväpalkkaiseen työhön ja heille heitetään murusia sosiaalietuuksien muodossa, jotta he pysyvät rauhallisina ja riippuvaisina valtiosta. Trumpin hallinnon tavoitteena on tarjota kansalaisille hyväpalkkaista työtä, joka tuo vakauden, omanarvontunnon ja riippumattomuuden.

Teollisuuden käänne, 100 prosentin verovähennys ja uudet luottokanavat

Teollisuuden elpyminen vaatii aikaa, sillä uusien tehtaiden rakentaminen edellyttää luottamusta tulli- ja veropolitiikan pysyvyyteen. Trumpin kaudella käänne saavutettiin vaiheittain: huhtikuussa vietettiin "vapautuksen päivää" (Liberation Day), heinäkuussa hyväksyttiin suuri lakipaketti ("Big Beautiful Bill"), ja joulukuussa Bidenin kaudella jyrkästi romahtanut teollisuustuotanto pysähtyi ja kääntyi kasvuun.

Tänä vuonna Yhdysvaltoihin on syntynyt jo 78 000 uutta teollisuustyöpaikkaa. Vaikka Iranin konflikti tasoitti kasvua hetkellisesti yritysten odottaessa tilanteen kehittymistä, kasvu jatkui välittömästi, kun kävi selväksi, että Trumpilla on tilanne hallinnassa. Dallasissa järjestetyn puoluekokouksen jälkeen hallinto on julkistanut jo 55 uutta suurta tehdasinvestointia tai laajennusta, joiden joukossa on kymmeniätuhansia ihmisiä työllistäviä telakoita Galvestonissa ja Bostonissa sekä tuhansien työntekijöiden tuotantolaitoksia. Nämä 55 hanketta eivät vielä edes näy nykyisissä työllisyysluvuissa, jotka koostuvat vasta uudelleen avatuista laitoksista ja kolmannen työvuoron tai seitsemänpäiväisen työviikon palauttamisesta, kuten Fordin tehtailla on tehty.

Vaikka korkeimman oikeuden päätös kumota tietyt tullivaltuudet hidasti kehitystä ja esti tullipalautusten jakamisen kansalaisille, hallinto on ottanut käyttöön uusia tullimekanismeja. Välivaalien kynnyksellä kaikki amerikkalaiset eivät vielä tunne talouskäännettä omassa tilipussissaan, minkä vuoksi vaalitulos riippuu siitä, äänestävätkö kansalaiset pelkkinä kuluttajina bensiinin ja jauhelihan nykyhinnan perusteella vai tasavallan tuottajina ja kansalaisina, jotka katsovat lastensa ja lastenlastensa tulevaisuuteen.

Teollisuuden palauttamiseksi Trumpin hallinto on luonut kolmen pilarin järjestelmän, joka koostuu tulleista, verotuksesta ja luototuksesta:

1. Tullipolitiikka: Tullit toimivat keppinä, joka tekee tuotannon ulkoistamisesta kannattamatonta.
   
   
2. 100 prosentin välitön kuluvähennys: Heinäkuun suuressa lakipaketissa säädettiin 100 prosentin verovähennysoikeus (full expensing). Jos yritys siirtää tuotantonsa takaisin Yhdysvaltoihin ja aloittaa uuden tehtaan, maatalouslaitoksen tai muun tuottavan rakennuksen – ei siis esimerkiksi kasinon tai kannabismyymälän – rakentamisen, se saa vähentää 100 prosenttia investointikuluistaan verotuksessa heti ensimmäisenä vuonna aiemman 15 vuoden poistoajan sijaan. Tämä porkkana sai esimerkiksi General Motorsin siirtämään tuotantoaan Meksikosta takaisin Yhdysvaltoihin.
   
   
3. Valtiolliset luottokanavat: Koska Bank of American ja Citibankin kaltaiset suurpankit keskittyvät johdannaisiin, valuuttakeinotteluun ja pikavoittoihin eivätkä myönnä pitkäaikaisia luottoja tehtaiden modernisointiin, hallinto on valjastanut valtion omat rahoituslaitokset tuottavan talouden käyttöön. Vuonna 1930-luvulla Reconstruction Finance Corporationin pohjalta perustettu Export-Import Bank myöntää nyt runsaasti lainoja, joiden turvin esimerkiksi Minnesotassa avataan uudelleen suuri rautamalmikaivos. Lisäksi energiaministeriöllä on oma rahoitusyksikkönsä ja puolustusministeriö Pentagonilla on strategisen pääoman toimisto (Office of Strategic Capital), joka rahoittaa pienten ja keskisuurten yritysten strategista mineraalituotantoa, kehittyneiden magneettien valmistusta ja huipputeknologiaa.
   
   

Kultavarannot, Triffinin dilemma ja Judy Sheltonin rooli valtiovarainministeriössä

Ohjelman talousosiossa Michelle Makori toi esiin, että keskuspankit ympäri maailmaa ovat viime vuosina ostaneet ennätyksellisiä määriä fyysistä kultaa. Kulta on nyt ohittanut Yhdysvaltain valtionvelkakirjat keskuspankkien suurimpana varantovaluuttana, kun sijoittajat ja keskuspankit suojautuvat velkaantumiselta, inflaatiolta ja globaalin rahoitusjärjestelmän riskeiltä.

Keskustelussa nousi esiin myös niin sanottu Triffinin dilemma, johon myös varapresidentti JD Vance on viitannut: toimiminen maailman varantovaluuttana pakottaa Yhdysvallat syöttämään maailmalle jatkuvasti dollareita, mikä lopulta näivettää maan oman teollisen perustan, johon varantovaluutta-asema alun perin nojasi.

Kokindan mukaan ongelma kärjistyi 15. elokuuta 1971, kun dollari irrotettiin kultavarantokannasta. Vakaa, kultaan tai reaalitalouteen sidottu varantovaluutta on täysin eri asia kuin vuoden 1971 jälkeinen villin lännen järjestelmä, joka synnytti eurodollari- ja petrodollarimarkkinat sekä tyhjästä luodun rahan tulvan.

Valtiovarainministeri Scott Bessentin IMF:lle lähettämässä kirjallisessa puheessa oli hienovarainen viittaus valuuttojen epävakauden aiheuttamiin ongelmiin. Huomion poimi välittömästi taloustieteilijä Judy Shelton, joka on nimitetty valtiovarainministeriön neuvonantajaksi. Shelton tunnetaan vakaan rahan ja kultakantaan pohjautuvan uuden Bretton Woods -järjestelmän puolestapuhujana, ja hän on ehdottanut muun muassa 50 vuoden juoksuajalla varustettuja, kultaan sidottuja Yhdysvaltain valtionvelkakirjoja luottamuksen palauttamiseksi. Trump nimitti Sheltonin ehdokkaaksi keskuspankki Fedin johtokuntaan jo ensimmäisellä kaudellaan, mutta tuolloin kongressi esti nimityksen; nyt Bessent on tuonut hänet suoraan valtiovarainministeriöön.

Hallinto pohtii parhaillaan vakavasti ja hiljaisuudessa nykyisen kansainvälisen rahoitusjärjestelmän korjaamista. Tilanne on kuitenkin äärimmäisen herkkä, sillä kolmen tai neljän viime vuosikymmenen aikana paisunut johdannaismarkkinoiden kupla on kuin tikittävä aikapommi, jota ei voi räjäyttää hallitsemattomasti. Kun Bessent julkisti Iraniin ja sen vallankumouskaartiin (IRGC) kohdistuvan Operation Economic Outcast -pakoteoperaation, hän ilmoitti antavansa muiden maiden kumppaneille aikaa irrottautua Iran-kytköksistään. Kun toimittaja kysyi, miksei pakotteita isketä voimaan välittömästi, Bessent vastasi kysymällä, haluaako toimittaja hänen räjäyttävän koko maailman rahoitusjärjestelmän. Bessent huomautti myös, etteivät Iranin vallankumouskaartin johtajat voi enää paeta kartanoihinsa Britanniaan, asuntoihinsa Pariisiin tai turvautua tileihinsä Brittiläisillä Neitsytsaarilla – mikä oli suora viittaus siihen, että ongelman ydin on Teheranin sijaan länsimaisissa finanssikeskuksissa.

Sheltonin ajatus pitkäaikaisista, reaalivarallisuuteen sidotuista velkakirjoista vastaa täsmälleen tapaa, jolla Alexander Hamilton ratkaisi Yhdysvaltain vapaussodan valtavan velan nuoren valtion perustamisen jälkeen. Sen sijaan, että velat olisi jätetty maksamatta – mikä olisi tuhonnut maan luottokelpoisuuden –, Hamilton muunsi velan pitkäaikaisiksi sijoituksiksi Yhdysvaltain kansalliseen pankkiin (Bank of the United States). Näin luotiin reaalitalouden vaurautta, jolla velka pystyttiin kuolettamaan.

Vaikka varsinaiset menoleikkaukset ja DOGE-tehostamishanke eivät ole toteutuneet odotetusti ja valtion menot ovat kasvaneet, hallinnon linjana on IMF:n leikkauspolitiikan sijaan kasvattaa talous ulos alijäämäkriisistä. Samalla varapresidentti JD Vance kitkee sosiaaliturvapetoksia, ja laittomien siirtolaisten poistaminen vähentää sosiaaliturvajärjestelmän kuormitusta. Lapsiköyhyys ja vähemmistöjen köyhyys ovat nyt ennätyksellisen alhaalla, mikä vähentää riippuvuutta tukiverkoista.

Chatham Housen varoitus, salamurhien historia ja poliittinen islam työkaluna

Lontoossa toimiva Kuninkaallinen kansainvälisten asioiden instituutti Chatham House julkaisi äskettäin varoituksen, jonka mukaan Trump voi nousta välivaaleista "vapaana vaalirajoitteista" (unshackled from electoral constraints). Chatham House perustettiin aikanaan brittiläisen Round Table -ryhmän toimesta nimenomaan palauttamaan Yhdysvallat brittiläisen imperiumin alaisuuteen – ei sotilaallisesti, vaan soluttautumalla maan instituutioihin ja tekemällä Yhdysvalloista imperiumin "tyhmä jättiläinen" (dumb giant).

Kokinda viittasi Promethean Actionin yli kaksi vuotta sitten julkaisemaan e-kirjaan It Is the British Who Murder Our Presidents, joka osoittaa, että salamurhien tai murhayritysten kohteeksi ovat joutuneet nimenomaan amerikkalaista järjestelmää puolustaneet presidentit, kuten Abraham Lincoln, James Garfield ja William McKinley. Kun viralliset peitetarinat – kuten Lee Harvey Oswaldin tapauksessa – sivuutetaan, jäljet johtavat toistuvasti Lontooseen tai Kanadaan.

Kuluneena kesänä järjestetyssä Chatham Housen seminaarissa eräs korkea-arvoinen brittiläinen vaikuttaja myönsi avoimesti, että sääntöpohjainen kansainvälinen järjestys toimii vain, jos joku panee sen täytäntöön, ja ainoa siihen kykenevä maa on Yhdysvallat. Kun Trump kieltäytyi tästä roolista, järjestelmä joutui kriisiin. Lisäksi viime viikolla pidetyssä seminaarissa Chatham Housen johtaja Bronwen Maddox paljasti, että yllättävän suuri määrä Yhdysvaltain kongressiedustajia on vieraillut Chatham Housessa kuluvan vaalikauden aikana. Vaikka vierailijoiden nimiä ei ole julkistettu, Kokinda totesi heidän löytyvän niiden edustajien joukosta, jotka vastustavat Trumpia sekä kannattavat Ukrainan sodan jatkamista, vihreää siirtymää ja vapaakauppaa.

Kysyttäessä Qatarin rahoituksesta ja islamilaisen vaikutusvallan kasvusta länsimaissa sekä Isossa-Britanniassa Kokinda totesi, että Qatarin rahojen seuraaminen ei vielä paljasta mustekalan päätä. Brittiläinen imperiumi on yli 150 vuoden ajan luonut ja käyttänyt poliittista ja radikaalia islamia omana työkalunaan Lähi-idässä. Muslimiveljeskunta perustettiin 1920-luvulla brittien tuella, minkä brittiläinen tutkija Mark Curtis on dokumentoinut teoksessaan Secret Agenda Britannian ulkoministeriön asiakirjojen pohjalta. Imperiumi käytti tätä työkalua kaataakseen Lähi-idän maallisia hallituksia – kuten Irakissa, Libyassa, Syyriassa ja Egyptissä, joista jälkimmäinen onnistui torjumaan kumouksen ja kieltämään Muslimiveljeskunnan –, joissa vallitsi uskonnonvapaus.

Nykyisin eliitti käyttää hallitsematonta maahanmuuttoa ja poliittista islamia myös omaa väestöään vastaan Britanniassa, Ranskassa ja muissa länsimaissa. Eliitti ei välitä omasta kansastaan, vaan käyttää sitä koekaniinina tuhotakseen kansallisvaltiot, kansalliset kulttuurit ja länsimaisen sivilisaation Baabelin tornin kaltaisen monikulttuurisen sekasorron luomiseksi, jota oligarkia voi hallita.

Samasta syystä länsimaista kulttuuria on murennettu sisältäpäin. Kokindan kollega Barbara Boyd on dokumentoinut julkaisussaan italialaisen kommunistin Antonio Gramscin roolia. Kun Benito Mussolini vangitsi Gramscin, tämän kirjoitukset saatiin vankilasta ulos ja julkaistua brittien avustuksella. Gramsci pohti, miksei Venäjän vallankumous levinnyt länteen Karl Marxin ennustamalla tavalla, ja päätteli syyksi länsimaisen kristillisen kulttuurin ja identiteetin. Gramscin ohje oli tuhota ensin kulttuuri ja juutalais-kristillinen arvopohja, mitä on toteutettu koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan woke-ideologian, sosialismin ja sukupuoli-ideologian avulla.

Nuorten, erityisesti Z-sukupolven, parissa esiintyvä kiinnostus sosialismia kohtaan johtuu siitä, että heidän isovanhempansa menettivät työnsä NAFTAn vuoksi, heidän vanhempansa menettivät kotinsa vuoden 2008 finanssikriisissä suurpankkien saadessa pelastuspaketit, ja nuorten omat pienyritykset tuhottiin COVID-sulkuina aikana. Pelkkä sosialismin vaaroista saarnaaminen ei tehoa nuoriin, jotka ovat eläneet koko ikänsä finanssikapitalismin kriisien keskellä; ratkaisu on tarjota heille toimiva teollinen kapitalismi eli amerikkalainen järjestelmä.

Välivaalien jälkeinen asetelma, Iranin ratkaisu ja Shenzhenin huippukokous

Vaikka demokraatit voittaisivat välivaaleissa sekä edustajainhuoneen että senaatin ja käynnistäisivät virkasyytesirkuksen, he eivät pysty pysäyttämään Trumpia. Viraltapano vaatisi senaatissa kahden kolmasosan enemmistön, jota demokraateilla ei ole, eivätkä he myöskään haluaisi nostaa JD Vancea presidentiksi vuosina 2027 tai 2028. Samoin presidentin veto-oikeuden kumoaminen vaatii kahden kolmasosan enemmistön. Koska Trump on jo tähän mennessä toteuttanut lähes kaikki talous- ja ulkopoliittiset toimensa – heinäkuun suurta lakipakettia lukuun ottamatta – täysin ilman kongressia toimeenpanomääräyksillä, tulleilla, investoinneilla ja huippukokouksilla, Chatham Housen arvio Trumpin vapaista käsistä pitää paikkansa.

Iranin osalta vallankumouskaarti (IRGC) ja sen tukijat Yhdysvaltain mediassa sekä kongressissa toivoivat korkean bensiinin hinnan pakottavan Trumpin perääntymään ennen vaaleja. Trump ei perääntynyt, ja Operation Economic Outcast kuristaa parhaillaan Iranin taloutta. Toisin kuin uuskonservatiivit, Trump ei halua tuhota Irania, vaan näkee vallankumouskaartin miehitysvoimana ja tietää suuren osan iranilaisista haluavan vapautua siitä. Välittömästi välivaalien jälkeen on kuitenkin odotettavissa joko nopea neuvotteluratkaisu Hormuzinsalmen öljykuljetusten turvaamiseksi tai rajoitettuja, tarkkoja sotilaallisia iskuja, jotka osoittavat vallankumouskaartille, että poliittinen pelivara on lopussa. Ukrainan osalta tilanne kongressissa on haastavampi, sillä monet republikaanit tukevat edelleen Volodymyr Zelenskyitä.

Zelenskyi onkin varoittanut uuden "Jaltan konferenssin" syntymisestä viitaten vuoden 1945 kokoukseen, jossa Roosevelt, Churchill ja Stalin jakoivat Euroopan etupiireihin. Marraskuun 18. ja 19. päivänä Kiinan Shenzhenissä järjestetään APEC-huippukokous, jonka yhteyteen Venäjän presidentti Vladimir Putin on ehdottanut kolmikantatapaamista Trumpin ja Kiinan presidentti Xi Jinpingin kanssa, ja Trump on ilmoittanut olevansa avoin tapaamiselle.

Tällainen huippukokous kauhistuttaa vanhaa imperiumijärjestelmää. Brittiläisen geopolitiikan oppi-isän Halford Mackinderin keskeinen teesi oli, että se, joka hallitsee Euraasian sydänmaata (Heartland) eli Venäjää, hallitsee maailmaa. Siksi brittiläisen geopolitiikan päätavoitteena on vuosisatojen ajan ollut pitää Venäjä, Yhdysvallat, Kiina ja Intia jatkuvassa keskinäisessä konfliktissa. Shenzhenissä Trumpin ensisijaisena tavoitteena on keskustella ydinaseriisunnasta, mutta samalla Yhdysvallat, Venäjä, Kiina, Intia, Japani sekä Etelä-Amerikan uudet hallitukset voivat luoda pohjaa uudelle kansainväliselle rahoitusjärjestelmälle, joka irtautuu globalistisesta rakenteesta.

Kiinan tilanne on monimutkaisempi kuin kristillisiin perinteisiinsä palaavan Venäjän, sillä Kiina hyötyi WTO-jäsenyydestä ja maata johtaa edelleen kommunistinen puolue (CCP), jonka sisällä on Yhdysvalloille vihamielisiä voimia. Trump ei kuitenkaan syytä Kiinaa siitä, että se käytti hyväkseen Yhdysvaltain ja Euroopan aiempien johtajien tyhmyyttä, vaan uskoo, että kun maailma vapautetaan globalistien pakkopaidasta, valtiot voivat ratkaista ristiriitansa diplomatialla ja aidolla talouskasvulla John Quincy Adamsin historiallisen ulkopoliittisen perinteen mukaisesti. Trumpin näennäisesti arvaamattomat avaukset – kuten puheet Grönlannin valtaamisesta, jotka johtivat lopulta neuvottelusopimukseen – ovat tietoisia toimia vanhan asetelman horjuttamiseksi.

George Sorosin ideologinen tausta ja yksilön suvereniteetti

Haastattelun lopuksi käsiteltiin George Sorosin verkostoja, jotka ovat rahoittaneet syyttäjiä, jotka jättävät rikokset syyttämättä, turvakaupunkeja laittomille siirtolaisille sekä Black Lives Matter- ja Hamas-mielisiä mielenosoituksia. Kokindan mukaan avain Sorosin toimintaan löytyy hänen historiastaan ja koulutuksestaan Lontoossa. Unkarissa nuori Soros työskenteli isänsä kanssa takavarikoiden keskitysleireille joutuneiden ihmisten omaisuutta ja totesi myöhemmin tehneensä niin, koska joku muu olisi tehnyt sen joka tapauksessa.

Toisen maailmansodan jälkeen Soros opiskeli Lontoossa filosofi Sir Karl Popperin alaisuudessa. Popper juurrutti oppilaisiinsa imperialismin perusopin, jonka mukaan maailmassa ei ole olemassa mitään universaaleja periaatteita tai korkeampaa totuutta, jolle ihmisen tai valtaeliitin tulisi olla tilivelvollinen. Tästä syystä tämä suuntaus vihaa kansallista suvereniteettia, länsimaista sivilisaatiota, Amerikan tasavaltaa ja kristinuskoa. Mielenkiintoisena yksityiskohtana Makori huomautti, että nykyinen valtiovarainministeri Scott Bessent työskenteli aiemmin urallaan George Sorosin alaisuudessa, minkä ansiosta hän tuntee vastapuolen toimintatavat läpikotaisin.

Kysyttäessä, miten yksittäinen kansalainen voi säilyttää suvereniteettinsa tässä murroksessa, Kokinda painotti, ettei kukaan voi vetäytyä piiloon maailmassa, jota yritetään ajaa sosialistiseen malliin. Todellinen yksilön suvereniteetti syntyy siitä, että kansalainen ymmärtää yli 2 000 vuotta jatkuneen sivilisaatiokamppailun filosofisen luonteen, tunnistaa amerikkalaisen ja brittiläisen järjestelmän välisen eron ja tekee päätöksensä näiden periaatteiden pohjalta.

Kirjoittaja: Aksu 

Lähde: YouTube / Julkaisija: Miles Franklin Media   

https://www.youtube.com/watch?v=t5Hikvzji_U

Päivämäärä: 3.11.2026 

Operaatiokeskus/Aksu