 |
| Konservatiivivaikuttaja Eva Vlaardingerbroek nostaa Euroopan poliittisen ja hengellisen kamppailun ytimeen vaatimuksen suljetuista rajoista ja paluumuutto-ohjelmista Save Europe Act -kansalaisaloitteen avulla. AI Kuva/Grok Image (Kuva ei vastaa oikeaa henkilöä) |
Haastattelussa käsitellään massasiirtolaisuuden pysäyttämistä ja kysytään, onko nyt käsillä viimeinen mahdollisuus. Eva Vlaardingerbroek vastaa myöntävästi. Hänen mukaansa aika on nyt, ja hän kertoo tajunneensa, etteivät feministit olleet hänen puolellaan. Feministit sanoivat hänelle, että koska hän on valkoinen, hänellä ei ole oikeutta puhua kenenkään toisen kulttuurista.
Vlaardingerbroek pohtii, tarkoittaako tämä sitä, ettei kansalaisilla ole tässä niin sanotussa liberaalissa demokratiassa mitään keinoja asettua hallituksiaan vastaan. Hän mainitsee tuntevansa olonsa kotoisammaksi Puolassa kuin kotimaassaan, koska hänellä on enemmän yhteistä puolalaisten kuin Alankomaissa nykyisin olevien maahanmuuttajien kanssa.Haastattelija tiedustelee, mistä Vlaardingerbroekin nykyinen voimakas ja julkinen esiintyminen kumpuaa, ja onko hän aina ollut samanlainen. Vlaardingerbroek paljastaa olleensa nuorena erittäin ujo ja sisäänpäinkääntynyt lapsi. Hän kokee yhä ajoittain hermostuneisuutta astuessaan lavalle, koska hän ottaa roolinsa ja vastuunsa vakavasti. Muutos tapahtui 15-16-vuotiaana lukiossa, kun hän liittyi väittelykerhoon juuri siksi, että halusi parantaa taitojaan julkisessa puhumisessa ja voittaa ujoutensa. Siellä hänen rakkautensa väittelyyn ja politiikkaan alkoi, vaikka se vaati paljon harjoittelua.
Vlaardingerbroek kertoo poliittisen heräämisensä alkaneen nuorena, kun hän katsoi tositapahtumiin perustuvan elokuvan Aavikon kukka (The Desert Flower). Elokuva kertoo somalialaisesta naisesta, Waris Diriestä, joka joutui naisten sukupuolielinten silpomisen uhriksi. Tämä tarina järkytti häntä syvästi ja sai hänet tajuamaan barbaaristen käytäntöjen olemassaolon. Hän tunsi tarvetta auttaa muita tyttöjä maailmassa. Yliopistovuosina hän kuitenkin törmäsi vasemmistolaisiin feministeihin, jotka hyökkäsivät hänen kimppuunsa näiden aiheiden esiin nostamisesta, perustellen tätä hänen valkoisuudellaan. Tämä oli käännekohta, jolloin hän huomasi omaavansa oikeistolaisia, konservatiivisia ja kristillisiä näkemyksiä, ja ymmärsi, etteivät feministit olleet hänen puolellaan.
Haastattelija siirtyy COVID-aikaan, jonka Vlaardingerbroek on sanonut muuttaneen hänen näkemystään politiikasta ja yhteiskunnasta. Vlaardingerbroek kuvailee tuota aikaa ensimmäiseksi kerraksi, kun elettiin todellisen totalitaarisen vallan alla: parlamentin toiminta keskeytettiin, pelko ja irrationaalisuus hallitsivat keskustelua, ja hänestä tuli toisen luokan kansalainen, koska hän ei ottanut rokotetta. Oikeusfilosofian taustansa vuoksi hän oli tutkinut demokratiaa, oikeusvaltioperiaatetta ja perustuslakia, mutta tuona aikana niitä ei noudatettu.
Hän koki pettymyksen, kun juuri ne tahot, jotka väittivät suojelevansa demokratiaa, yrittivät viedä hänen perusvapautensa. Tämä herätti hänet näkemään ihmisyyden pimeän puolen ja ymmärtämään, ettei paha ole vain menneisyyttä. Se sai hänet myös haluamaan lähemmäs hyvää ja lähemmäs Jumalaa. Hän menetti tuolloin täysin luottamuksensa instituutioihin eikä ole koskaan saanut sitä takaisin. Hän kertoo työskennelleensä lyhyesti asianajotoimistossa, joka haastoi Alankomaiden hallituksen oikeuteen rajoituksista ja rokotepasseista perustuslain vastaisina. Oikeudessa tuomari kuitenkin katsoi hallituksella olevan oikeus toimiin poikkeustilan nojalla, kieltäytyen tieteellisestä väittelystä. Tämä tuhosi hänen uskonsa instituutioiden ohella myös oikeusjärjestelmään.
Vlaardingerbroek kääntyi katolilaiseksi aikuisiällä. Hän kertoo, että COVID-ajan eristyneisyys antoi aikaa itsetutkiskelulle. Hän puhui jatkuvasti lännen arvoista ja perustoista, mutta ei ollut tuolloin lähellä Kristusta. Vaikka hän varttui kristillisessä kodissa, hän ei ollut sitoutunut mihinkään kirkkoon. Tunnettuaan tämän tyhjyyden hän päätti tutkia asiaa ja tuli tulokseen, että katolinen kirkko oli hänelle oikea polku. Hän pitää tätä elämänsä parhaana päätöksenä.
Kun Vlaardingerbroekilta kysytään hänen väitteestään, jonka mukaan Euroopassa tapahtuva ei ole vain poliittinen, vaan myös hengellinen taistelu, hän vastaa, että ihmiset tekevät virheitä, mutta jatkuva saman virheen toistaminen seurauksista huolimatta tekee siitä tietoista pahuutta. Hän uskoo maailmassa olevan pahoja voimia. Jos pahaa ei tunnisteta todelliseksi ja on vain suhteellinen käsitys hyvästä ja pahasta, kaikki on vain mielipiteitä. Tällöin pahoja tekoja voidaan perustella, kuten COVID-aikana tai abortin kohdalla, jossa vauvoja murhataan naisten vapauden nimissä henkilökohtaisten oikkujen tai mukavuuden vuoksi. Vlaardingerbroek pitää tätä pahana.
Haastattelija kysyy vihasta, jota Vlaardingerbroek kohtaa koko Euroopassa. Vlaardingerbroek toteaa, että erityisesti naisena politiikassa kohtaa hyökkäyksiä, joissa arvostellaan paitsi sanomisia, myös ulkonäköä. Hänen strategiansa on suodattaa pois "anonyymien idioottien" melu ja välittää vain niiden ihmisten mielipiteistä, joita hän kunnioittaa ja jotka haluavat hyvää maailmalle. Hän pyrkii pysymään poissa internetistä. Hän painottaa perheensä ja lapsensa suojelun olevan hänelle tärkeintä, mutta näkee, että jos politiikasta vetäydytään, maiden annetaan tuhoutua, jolloin uhka jää lasten kohdattavaksi. Hän pyrkii löytämään tasapainon ja pitää siksi yksityiselämänsä poissa julkisuudesta.
Tulevaisuudesta kysyttäessä Vlaardingerbroek on huolissaan siitä, ettei 20-30 vuoden kuluttua ole enää olemassa sitä Eurooppaa, joka tekee Euroopasta Euroopan, jos eurooppalaisia ei enää ole. Hän esittää ajatuskokeen, jossa Kiinan väestöstä tehtäisiin vähemmistö omassa maassaan ja se täytettäisiin afrikkalaisilla, ja kysyy, olisiko Kiina silloin enää Kiina. Hän määrittelee "väestönvaihdon" tosiasialliseksi, matemaattiseksi väestörakenteen muutokseksi, jossa Euroopan alkuperäisväestöstä on tulossa vähemmistö, ja tämä on tapahtunut viimeisen 30 vuoden aikana.
Se ei hänen mukaansa ole luonnollinen ilmiö tai verrattavissa historialliseen maahanmuuttoon. Hän uskoo, että taustalla on tarkoituksellisuus, erityisesti Euroopan tasolla, jossa ei uskota kansallisvaltioihin, vaan pyritään liittovaltioon. Eurooppa voisi olla testitapaus sille, miten kulttuurisesti moninainen manner voidaan tuhota 50 vuodessa, luoden kontrolloitava massakuluttajien joukko ilman kansallista identiteettiä. Ilman rajoja ja kansakuntaa demokratia ei toimi, jolloin hallitseminen ilman demokratiaa helpottuu. Hän katsoo sotaa julistetun erityisesti valkoista länsimaista miestä vastaan, sillä muiden maanosien suojelua pidetään hyväksyttävänä.
Vlaardingerbroek esittelee "Save Europe Act" -kampanjan, joka hyödyntää Euroopan kansalaisaloitetta (ECI). Tavoitteena on vaatia suljettuja rajoja ja paluumuuttoa (remigration). He ovat keränneet jo 750 000 allekirjoitusta vaaditusta miljoonasta. Vaikka Euroopan komissio todennäköisesti yrittää estää aloitteen käsittelyn, Vlaardingerbroek uskoo prosessin paljastavan komission epädemokraattisen luonteen. Tavoitteena on tehdä paluumuutosta pysyvä liike. Hän uskoo, että jopa toisen tai kolmannen sukupolven maahanmuuttajien vapaaehtoinen paluumuutto on mahdollista kannustimien avulla.
Maita, kuten Marokkoa, on painostettava esimerkiksi katkaisemalla kehitysapu, jotta ne ottavat kansalaisiaan takaisin. Vlaardingerbroek ei pelkää maan sisäisiä levottomuuksia paluumuutto-ohjelman vuoksi niin paljon kuin hän pelkää sisällissotaa siinä vaiheessa, kun kantaväestöstä tulee vähemmistö, mihin hänen mukaansa on vain pari vuosikymmentä aikaa. Kun kantaväestöstä tulee vähemmistö, demokraattinen taistelu on ohi, sillä kyse on numeropelistä, kuten Ruotsin vaaleissa on nähty.
Lopuksi Vlaardingerbroek toteaa, että vuosikymmeniä jatkunut propaganda siitä, että Puolan tulisi pyrkiä Länsi-Euroopan kaltaiseksi, on käännettävä toisinpäin. Länsi-Euroopan tulisi pyrkiä olemaan kuin Puola, jossa on turvallista ja turvallisuus on kiinni poliittisesta tahdosta. Hän määrittelee monimuotoisuuden merkitsevän tuhoa ja korvautumista, ja näkee kolmannesta maailmasta tulevan massasiirtolaisuuden tuoneen vain kulttuurista rappiota, köyhtymistä ja turvattomuutta. Hän toivoo, että hänen lapsensa näkevät tulevaisuudessa hänen tehneen kaikkensa taistellessaan perheensä turvallisuuden ja menestyksen puolesta.
Kirjoittaja Aksu
julkaisija: The Financial Express
Päivämäärä: 7.11.2026
Operaatiokeskus/Aksu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti