 |
| Suomen tasavallan presidentti Alexander Stubb esittelemässä näkemyksiään maailmanjärjestyksen muutoksista, globaalien valtasuhteiden tasapainottelusta sekä arktisen alueen turvallisuudesta kansainvälisille kuulijoille. Ai chatgpt/images |
Käännekohta, jolloin kaikki muuttui, osui helmikuun 24. päivään vuonna 2022 Venäjän hyökätessä Ukrainaan. Maailmanjärjestys on muutoksessa, ja meneillään on sukupolvemme vuoden 1918, 1945 tai 1989 kaltainen hetki.
Vladimir Putin uskoo "Russkij mir" -ajatukseen eli suuren Venäjän konseptiin, johon kuuluu yksi Venäjä, yksi kieli, yksi uskonto ja yksi johtaja, hän itse. Sota on kuitenkin ollut Putinille strateginen ja sotilaallinen katastrofi. Maailma on pohjimmiltaan kilpailullinen, mutta kilpailu ilman sääntöjä voi helposti ryöpsähtää konfliktiksi, ja nykyhetkessä näemmekin konfliktien lisääntymisen. Näillä sanoilla pohjustetaan syvällistä keskustelua Suomen tasavallan presidentin Alexander Stubbin kanssa.
Keskustelu alkaa Stubbin lapsuudesta Suomessa. Hän varttui kaksikielisessä perheessä, puhuen suomea äitinsä ja pikkuveljensä kanssa, sekä ruotsia isänsä kanssa. Stubb aloitti koulutiensä suomenkielisessä koulussa, mutta vaihtoi neljännellä luokalla ruotsinkieliseen kouluun yksinkertaisesta syystä: hänen jääkiekkojoukkueensa vasen laitahyökkääjä kävi ruotsinkielistä koulua, joten hänen oli tehtävä tämä "akateeminen" päätös. Nuorena hän ei ollut akateemisesti suuntautunut, vaan unelmoi ammattilaisjääkiekkoilijan urasta. Hänen isänsä johti Suomen Jääkiekkoliittoa ja siirtyi vuonna 1983 NHL:n Euroopan kykyjenetsinnän (Central Scouting) johtoon. Kaikki Euroopan pelaajat, jotka suuntasivat Yhdysvaltoihin ja Kanadaan, kulkivat käytännössä hänen isänsä kautta. Perhe oli siis vahvasti urheilupainotteinen.
Ensimmäisen kerran Stubb vieraili Yhdysvalloissa 13-vuotiaana. Hänen jääkiekkojoukkueensa myi tulitikkuaskejä ovelta ovelle kerätäkseen rahaa, minkä turvin he lensivät New Yorkiin ja matkustivat St. Louisiin pelaamaan jääkiekkoa. Seuraavan kesän hän vietti Missourissa ja Kanadassa oppien kieltä. Myöhemmin hän lähti vaihto-oppilaaksi Daytona Beachille, Floridaan. Tarkoitus oli kokeilla siipiä golfissa, ja vuonna 1989 hän aloitti taloustieteen opinnot Yhdysvalloissa tähtäimenään golfammattilaisuus. Hän kuitenkin huomasi pian, ettei taloustiede ollut häntä varten. Pelattuaan samassa turnauksessa Phil Mickelsonin kanssa hän ymmärsi, ettei hänellä ollut samanlaisia käsiä golfiin edes oikealta puolelta lyötynä. Tämän jälkeen hän uppoutui täysillä opintoihin, saavutti huippuarvosanoja, pääsi dekaanin listalle ja Phi Beta Kappa -kunniaseuraan.
Akateeminen herätys jatkui, kun hän palasi Suomeen suorittamaan asepalvelustaan, kuten kaikki suomalaiset miehet. Hän soitti Suomen opetusviranomaisille ylpeänä yhdysvaltalaisesta kandidaatintutkinnostaan (BA), mutta hänelle kerrottiin, ettei se merkinnyt suomalaisessa järjestelmässä juuri mitään, ehkä korkeintaan paria kurssia Helsingin yliopistossa. Tämä sai hänet sivuuttamaan asian ja päättämään suorittaa maisterin- ja tohtorintutkinnot. Vuonna 1989 Suomi ei ollut vielä lähelläkään Euroopan unionin jäsenyyttä; päätös tehtiin vasta Neuvostoliiton romahdettua vuonna 1991. Stubb halusi keskittyä akateemiseen uraan ja Euroopan integraatioteoriaan. Hän kuitenkin kaipasi myös käytännön työtä teoreettisten konseptien rinnalle. Hän osallistui Suomen neuvottelukuntiin Amsterdamin ja Nizzan sopimuksissa, perustuslaillisessa konventissa sekä Lissabonin sopimuksessa. Hän eteni virkamiespolkua pitkin tekemällä sopimuksia ulkoministeriön kanssa, olematta koskaan varsinainen diplomaatti.
Poliittiset ajatukset heräsivät vasta 36-vuotiaana vuonna 2004, jolloin hän oli vahvasti eurooppalaisuuden kannattaja. Hänet valittiin Euroopan parlamentin jäseneksi yllättäen, kun hän sai maan toiseksi eniten henkilökohtaisia ääniä toimiessaan EU-asiantuntijana ja kommentaattorina. Hänen oli tarkoitus pysyä Brysselissä, mutta vuonna 2008 hän nousi ulkoministeriksi ikään kuin vahingossa. Hänen edeltäjänsä joutui skandaalin keskelle ja erosi, jolloin Stubbia pyydettiin siirtymään Helsinkiin. Hänen vaimonsa työskenteli tuolloin asianajotoimistossa Belgiassa, ja heillä oli vain 24 tuntia aikaa päättää asiasta. He pohtivat asiaa yön yli hiihtomatkalla Lapissa ja päättivät lopulta tarttua tilaisuuteen. Ulkoministerin pesti oli hänelle unelmatyö.
Keskustelu palaa Stubbin poliittiseen uraan. Kuuden ulkoministerivuoden sekä Eurooppa- ja ulkomaankauppaministerin tehtävien jälkeen hänestä tuli pääministeri vuonna 2014, jälleen sattumalta. Hänen oli tarkoitus siirtyä komissaariksi, mutta edeltävä pääministeri päätti lopettaa kolmen vuoden jälkeen. Stubb kuvailee pääministerin tehtävää maan pahimmaksi työksi. Enemmistö kansasta haluaa pääministerin epäonnistuvan ideologisista syistä. Paine on jatkuvaa, eikä se hellitä. Suomessa tilanne on vielä monimutkaisempi jatkuvien koalitiohallitusten vuoksi: painetta tulee omalta puolueelta, omilta ministereiltä, hallituskumppaneilta, oppositiosta ja mediasta. Presidentin tehtävä on täysin erilainen, sillä se keskittyy ulkopolitiikkaan ja ylipäällikön rooliin, jolloin kaikki haluavat presidentin onnistuvan. Stubb toteaakin toimivansa hyvänä psykoterapeuttina Suomen nykyiselle pääministerille ja tukevansa häntä, sillä hän ymmärtää tehtävän haasteet.
Kysyttäessä, onko demokratia muuttumassa mahdottomaksi hallita, Stubb vastaa kieltävästi. Järjestelmän korjausmekanismit toimivat yhä. Demokratia ei kuitenkaan ole päivittänyt itseään teknologiseen aikakauteen. John Locken, Thomas Hobbesin, Montesquieun ja Jean-Jacques Rousseaun luoma järjestelmä suunniteltiin aikaan, jolloin asioiden vastaamiseen saattoi kulua kolme kuukautta, ja asioita vietiin eteenpäin sovittelun ja kompromissien kautta. Nykyään kaikki on välitöntä. Jos asioihin ei reagoi X:ssä sekunneissa, saa osakseen haukkuja. Painetta tulee lukemattomista lähteistä sosiaalisen median ja podcastien myötä. Radikaalin muutoksen viestinnässä aloitti Tony Blair vuonna 1997. Nykypäivänä mediaa ei voi hallita, ainoastaan omia sanomisiaan ja tekojaan, joiden ympärille viesti on muotoiltava. Donald Trump on tässä taitava, sillä hänen DNA:ssaan on pyrkimys hallita uutissykliä vuorokauden ympäri. Stubb kertoo itse ehdottaneensa tiimilleen ex tempore -tyyppisiä kahden tunnin lehdistötilaisuuksia suoraan toimistostaan, mutta tiimi on hylännyt ajatuksen.
Vuosien 2014 ja 2016 välillä eletyt vuodet olivat Stubbin elämän vaikeimmat, sillä hän ei kokenut kansallista politiikkaa omaksi mukavuusalueekseen. Vuonna 2015 hän siirtyi valtiovarainministeriksi, kunnes hänet haastettiin puolueen sisältä – haastajana toimi hänen hyvä ystävänsä ja nykyinen pääministeri. Häviö puheenjohtajavaalissa oli Stubbille vapautuksen päivä. Hän kertoo lähteneensä vaalitappion jälkeen vaimonsa kanssa juoksulenkille, avanneensa samppanjapullon ja alkaneensa suunnitella tulevaisuutta helpottuneena. Kahdeksan vuotta hallituksessa oli hänelle tarpeeksi.
Vuosina 2016–2017 Stubb jätti päivänpolitiikan taakseen ja siirtyi Euroopan investointipankkiin, mikä oli hänestä erittäin mielenkiintoista. Hän pohti jopa, miksei ollut tehnyt vastaavaa jo valtiovarainministerinä. Tämän jälkeen hän siirtyi akateemiseen maailmaan, luki, analysoi ja kirjoitti kirjan "The Triangle of Power: Rebalancing the New World Order" (Vallan kolmio: Uuden maailmanjärjestyksen tasapainottaminen). Hän ei olisi koskaan palannut ehdolle presidentiksi ilman Putinin ja Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa.
Kirjassaan Stubb käsittelee muuttuvaa maailmanjärjestystä. Hänen mukaansa elämme sukupolvemme 1918, 1945 tai 1989 hetkeä. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen asiat menivät pieleen, kun Kansainliitto ei ollut tarpeeksi vahva, ja toinen maailmansota syttyi kaksi vuosikymmentä myöhemmin. Vuonna 1945 asiat tehtiin enemmän tai vähemmän oikein perustamalla Yhdistyneet kansakunnat, mikä takasi neljä vuosikymmentä suhteellista rauhaa kylmän sodan aikana. Kylmän sodan jälkeen sorruttiin älylliseen laiskuuteen olettaen historian loppuneen ja tulevaisuuden olevan pelkkää liberaalia demokratiaa, sosiaalista markkinataloutta ja globalisaatiota. Kaikki kuitenkin muuttui 24. helmikuuta 2022. Järjestyksen uudelleen tasapainottuminen vie vielä noin viisi vuotta, ja Yhdysvaltain uusi hallinto on kiihdyttänyt tätä prosessia.
Kirjassa esitelty kolmio koostuu globaalista lännestä, idästä ja etelästä. Globaali länsi, jota Yhdysvallat aiemmin johti (mukana Eurooppa, Iso-Britannia, Kanada, Japani ja Etelä-Korea), tuki vanhaa liberaalia kansainvälistä järjestystä: YK:ta, WTO:ta, IMF:ää ja Maailmanpankkia. Yhdysvaltain kansallinen turvallisuusstrategia on kuitenkin osittain hylännyt tämän, joskin Marco Rubio on puheissaan sanonut järjestyksen yhä olevan olemassa, mutta sitä tullaan muuttamaan. Globaalia itää johtaa Kiina, perässään Venäjä. Tämä blokki pyrkii moninapaisuuteen, jossa suvereniteettia ei haluta jakaa vanhan liberaalin maailmanjärjestyksen tavoin. Kolmantena on globaali etelä, johon kuuluu noin 125 valtiota ja keskisuuria valtoja. Stubb korostaa, että nämä maat tulevat päättämään uuden järjestyksen suunnan. Globaalin lännen on tavoitettava globaali etelä arvopohjaisen realismin ja arvokkaan ulkopolitiikan avulla ylläpitääkseen vanhan järjestyksen rippeitä – asia, jossa Kiina on tällä hetkellä vahvoilla.
Vuosi 2022 on Stubbin mukaan käännekohta siksi, että YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsenmaa rikkoi kaikkea sitä vastaan, mitä YK edustaa, pyrkien tuhoamaan naapurimaan itsenäisyyden, suvereniteetin ja alueellisen koskemattomuuden. Vuonna 2008 Georgian sodan aikana Stubb toimi ulkoministerinä ja ETYJin puheenjohtajana. Tuolloin tulitauko saatiin aikaan viidessä päivässä muun muassa presidentti Sarkozyn avustuksella. Stubb piti tuolloin puheen nimeltä "080808", jossa hän esitti tilanteen voivan olla vanhan järjestyksen loppu Venäjän näyttäessä jälleen imperiaalista DNA:taan, mutta hän sai osakseen vastustusta. Vuonna 2014 Krimin, Donetskin ja Luhanskin tapahtumien aikaan maailman olisi pitänyt herätä, mutta usko historian loppuun ja Venäjän muuttumiseen normaaliksi valtioksi eli yhä vahvana. Putinin visio on kuitenkin "Russkij mir". Ero vuoden 2014 ja 2022 välillä on hyökkäyksen mittakaavassa: vuonna 2022 Venäjä yritti vallata Kiovan 72 päivässä. Nyt, neljä vuotta myöhemmin (2026), sota on osoittautunut Putinille strategiseksi ja sotilaalliseksi katastrofiksi.
Keskustelu kääntyy Kiinaan, jota Stubb kuvailee erittäin kärsivälliseksi ja strategiseksi vallaksi. Hänellä on ollut pitkiä keskusteluja presidentti Xin kanssa. Kerran Stubb lohkaisi Xille vitsin, jonka hän myöntää lainanneensa luxemburgilaisilta: "Tässä me olemme yhdessä, edustamme 1,4 miljardia ihmistä." Kiina katsoo vuosisadan historiaa vain sivuna historiankirjassa ja pyrkii maailman supervallaksi ollen jo nyt toisella sijalla. Kiina on erinomainen tavoitteidensa saavuttamisessa muun muassa Vyö ja tie -aloitteen ja China 2025 -ohjelman myötä. Venäjä on puolestaan laajentuva imperiaalinen ja taantuva valta, joka elää vanhanaikaisesti maan valloittamisella. Vuonna 1990 Venäjän ja Kiinan taloudet olivat samankokoiset; nyt Kiinan talous on kymmenen kertaa suurempi, painottaen kauppaa, tuotantoa ja tekoälyä. Yhdysvallat on edelleen erittäin vahva supervalta. Vaatimukset Grönlannista, Taiwanista ja Ukrainasta rikkovat vanhaa järjestystä.
Pohjoisen alueen ja arktisen turvallisuuden osalta Stubb kertoo olleensa mukana tekemässä Suomen ensimmäistä arktista strategiaa vuonna 2009. Se perustuu turvallisuuteen, talouteen ja ilmastoon. Arktinen neuvosto, johon Venäjä kuuluu kahdeksantena maana, ei tällä hetkellä toimi, joten nyt puhutaan Arktisesta seitsikosta, johon kuuluvat viisi Pohjoismaata, Yhdysvallat ja Kanada. Arktisen elämän ja osaamisen keskiössä ovat Suomi, Ruotsi ja Norja. Vaikka Grönlanti on tärkeä, arktinen turvallisuus tiivistyy Pohjois-Suomen, -Ruotsin ja -Norjan alueelle, johtuen Venäjän ydinaseiden läsnäolosta lähistöllä. Stubb tyrmää puheet siitä, ettei Suomi pystyisi heijastamaan voimaa arktisella alueella: Suomella on yleinen asevelvollisuus, miljoona koulutettua reserviläistä arktisiin olosuhteisiin, 62 F-18 -hävittäjää, 64 tilattua F-35 -hävittäjää, pitkän kantaman ohjuksia maalle, merelle ja ilmaan, sekä Puolan ohella Euroopan suurin tykistö. Suomen puolustus perustuu arktiseen puolustukseen. NATO-jäsenyys on ollut Stubbille pitkäaikainen tavoite, ja hänen brittiläis-suomalainen kaksoiskansalaisvaimonsa rohkaisi häntä palaamaan politiikkaan juuri sen vuoksi, että Suomi on nyt liittokunnan jäsen.
Euroopan unionin ja Ison-Britannian suhteista Stubb toteaa Euroopan etenevän aina kolmessa vaiheessa: kriisi, kaaos ja lopulta suboptimaalinen eli ei-optimaalinen ratkaisu. Ison-Britannian erottua unionista vuonna 2016 on vasta vuodesta 2023 lähtien pyritty tuomaan Britanniaa takaisin lähemmäs Eurooppaa. Venäjän hyökkäys, energiakysymykset ja transatlanttinen kumppanuus ovat yhdistäneet. Stubbille Ison-Britannian pääministeri ja Ranskan presidentti kuuluvat samaan suureen turvallisuussateenvarjoon. Euroopan puolustus on paljon heikompi ilman Ison-Britannian läsnäoloa. Euroopan omien puolustusratkaisujen esteenä on usein raha ja joidenkin jäsenmaiden "EU-kateus" omasta puolustusteollisuudestaan, mitä avatessaan Stubb jättää tarkoituksellisesti Ranskan nimeämättä. Hän toivoo Ison-Britannian olevan tiiviimmin mukana NATO-viitekehyksessä.
YK:n turvallisuusneuvoston uudistamisesta Stubbilla on selkeä näkemys. Neuvoston perustehtävä on ylläpitää rauhaa ja toimia rauhanvälittäjänä, mutta se on epäonnistunut tässä. Jäsenmäärä tulisi kaksinkertaistaa viidestä kymmeneen, mikä heijastaisi paremmin nykymaailmaa eikä toisen maailmansodan jälkeistä aikaa. Veto-oikeudesta pitäisi luopua. Uusien paikkojen tulisi jakautua siten, että yksi menee Latinalaiseen Amerikkaan, kaksi Afrikkaan ja kaksi Aasiaan. Euroopan tulisi miettiä oma edustuksensa uusiksi, sillä on kestämätöntä, että Euroopalla ja Venäjällä on yhteensä neljä paikkaa. Globaalille etelälle on annettava toimijuus, koska se heijastaa todellista maailmaa. Keskustelu on aloitettava nyt, vaikka ratkaisu vaatisi avointa tarkastelua yleiskokouksen ja turvallisuusneuvoston valtasuhteista.
Kirjansa pohjalta Stubb esittelee myös oman visionsa kolmesta C-kirjaimesta: Competition (kilpailu), Conflict (konflikti) ja Cooperation (yhteistyö). Tämä eroaa venezuelalaisen Moises Naimin esittämästä Trumpin populismin kolmesta C:stä (rikollisuus, korruptio, julmuus). Stubbin mukaan maailma on kilpailullinen geopoliittisesti, geotaloudellisesti ja teknologisesti. Säännötön kilpailu johtaa konflikteihin, joita on nyt yhä enemmän lokaalisti ja alueellisesti. Ratkaisu tähän kilpailun ja konfliktien maailmaan on yhteistyö ja kansainvälisten instituutioiden yhteiset säännöt, joita on uudistettava.
Iso-Britannialle Stubb antaa kiitosta onnistuneesta siirtymästä imperiumista keskisuureksi vallaksi siirtomaa- ja kansainyhteisömenneisyytensä pohjalta. Venäjä ei ole vastaavaan pystynyt Neuvostoliiton ja stalinismin painolastin alla, kun taas Saksa on kyennyt käsittelemään menneisyytensä. Stubb toivoo briteille sarjaa, jossa seitsemän vuoden eroneuvotteluja seuraa seitsemän vuoden katumusaika, ja sen jälkeen seitsemän vuoden neuvottelut takaisin unioniin, sillä Eurooppa tarvitsee Isoa-Britanniaa takaisin.
Haastattelun jälkeen ohjelman juontajat Rory Stewart ja Alastair Campbell analysoivat keskustelua. He kiinnittävät huomiota Stubbin erinomaiseen fyysiseen kuntoon ja pohtivat modernin politiikan luonnetta, jossa johtajat ovat yhä useammin huippu-urheilijoita. Stubb on taitava jääkiekkoilija ja golfari, joka on kyennyt viettämään jopa yhdeksän tuntia golfkentällä Donald Trumpin kanssa, hyödyntäen tilaisuuden tärkeisiin keskusteluihin. Trumpin tiedetään arvostavan politiikassa elokuvatähtimäistä ulkonäköä ja urheilusaavutuksia. Juontajat toteavat, että pienet ja keskisuuret maat tarvitsevat Stubbin kaltaisia johtajia, jotka pystyvät painimaan omassa painoluokassaan ylempänä. Stubb on suuri ajattelija, jonka näkemykset huomioidaan laajasti yhdessä Mark Carneyn kanssa laadittujen linjausten rinnalla, ja hänen kykynsä tarjota visioita on yhtä tärkeää kuin yksityiskohtien toteutus. Erityisen kiinnostavana juontajat pitävät sitä, kuinka paljon Stubb inhosi pääministerin roolia, mutta nautti ulkoministerin työstä ja kukoistaa nyt presidenttinä vahvalla ulkopoliittisella painotuksella.
Kirjoittaja (Aksu)
Lähde: The Rest Is Politics: Leading / The Art of Befriending Trump | President Stubb (
Päivämäärä: 14.3.2026
Operaatiokeskus/Aksu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti