perjantai 30. joulukuuta 2022

TEKNISIÄ VAIKEUKSIA

 Ei onnistu vielä videon teko. Nettiyhteys tulee tänään onneksi. Täällä uudessa paikassa ei vesikään toiminut. Jouduttiin hotelliin menemään. Mutta... mukavaa perjantaita silti kaikille !

torstai 29. joulukuuta 2022

UUTISKATSAUS MAAILMALTA #291222 (BitChutessa)


 

VIDEO MYÖHÄSTYY TÄNÄÄN

 Ollaan edelleen kiinni tässä taloasiassa. Käyty maarekisterissä ja nyt pankkiin. Sitten talolle ja kotiin kun pääsee niin muuttokuorman tekoon. Mutta... yritän videon silti tehdä.  😁👍

sunnuntai 25. joulukuuta 2022

JOULUPÄIVÄN LIVE LÄHETYS


 

JOULULAHJA UKRAINAN SOTUREILLE !

 




Tuli idea laittaa ukrainalaisten mukana paluumatkalle kotimaahansa pieni yhden miehen kannettava generaattori. Pojat oli Pohjanmaalla erityisluvalla tekemässä kettujen nahkoitus duunia. Oli hienoa että heille järjestyi luvat ja lomat tulla Suomeen tähän aikaan, kun kuitenkin jokaista miestä sielläkin tarvitaan. Pojat on kuitenkin tehneet näitä hommia jo vuosia Suomessa ja osaavat vaativan ammatin. 

Pieni generaattori on huippujuttu sotatoimissa. Helppo kantaa ja kevyt, mutta kuitenkin antaa virtaa kaikille pienimmille laitteille. Lupasivat kuvia laittaa, kun laite on tositoimissa.  Slava Ukraine !

perjantai 23. joulukuuta 2022

AAMUKATSAUS MAAILMALTA #231222 (Rumblessa)

 

torstai 22. joulukuuta 2022

JOULUPÄIVÄN (25.12) LIVE LÄHETYS - Tervetuloa mukaan lähetykseen


 Joulupäivänä klo 10 eteenpäin ChattiKatti kanavalla Live lähetys joulunaiheilla.
Otamme vastaan esirukouspyyntojä sekä voit tulla live lähetykseen mukaan kertomaan
vaikka mukavammasta joulumuistostasi.

AAMUKATSAUS MAAILMALTA #221222

 

perjantai 16. joulukuuta 2022

AAMUKATSAUS MAAILMALTA #161222

keskiviikko 7. joulukuuta 2022

JYMYJUTTU ! Saksassa vallankaappausyritys ! Suurin operaatio käynnissä sitten Toisen Maailmansodan


 

ERIKOISVIERAS -Saara Huhtasaari ja kuullaan hänen uudesta kirjastakin joka tulossa

 

AAMUKATSAUS MAAILMALTA #071222 - Uudelta kanavalta